10.11.2009

Neuleohje: Kalajoki-sukat

Elämäni ensimmäinen neuleohje on valmistunut: tämän linkin takaa pitäisi avautua pdf-muodossa. Hieman jännittää ja samaan aikaan olo on hassun innostunut. Ohjeen kirjoittaminen oli haastavaa ja mukaansa tempaavaa.


Kalajoki-sukat ideoin taannoiseen Kalajokilaakso-lehden sukkakilpailuun. Malli oli mielestäni ihana (vaikkaitsesanonkin) ja jokikuvio palasi puikoilleni. Muutamista pyynnöistä innostuneena, päätin ohjeen kirjoittaa. Olkaa kuitenkin ymmärtäväisiä ensikertalaiselle: kertokaa rehellisesti, jos joku osa on kirjoitettu kummallisesti tai löytyy suoranaisia virheitä.
Mallikuvien harmaat sukat on neulottu Nalle-langasta. Yhdestä 100g kerästä riittää n.38 kokoisiin naisten sukkiin. Jos haluaa pelata varman päälle voi vartta hieman lyhentää.

Inspiraatio malliin on löytynyt läheltä, kotini näkyy ilmakuvassa. Kaunis kotiseutu ja Kalajoki.

61 kommenttia:

  1. Sukat on tosi kauniit. Mä ainakin jo tulostin ohjeen :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis malli! Sujahti heti ensinäkemällä tehtävien listalle :)

    VastaaPoista
  3. Komeat sukat ja ohje vaikutti oikein hyvältä ja selkeältä. Pitääpä kokeilla joskus. Siis kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  4. Unohtu sanoa: upea jokikuva ja siitä tulee ihan selvä mielleyhtymä sukkiin.

    VastaaPoista
  5. Oi, ihanaa! Kalajoki-sukkasi ovat tosi kauniit ja taitavasti tehdyt; ihan aiheesta voit olla ylpeä. Kiitos ohjeesta. :)

    Sari

    ps. Asut ihanissa maisemissa.

    VastaaPoista
  6. Moi,

    Ravelryssa jo oltiinkin sukkien tiimoilta yhteyksissä. Mahtavaa että kirjoitit ohjeen! Laitan printterin laulamaan.

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat! Pitääkin laittaa ohje heti talteen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kauniista sanoista! Melkein hämmennyksestä putosin tuolilta kun Räveltämön käppyrät näyttivät mallia ladatun jo 57 kertaa.

    En malta olla kertomatta, että jokikuva on itse kuvaamani. Olin elämäni ensimmäistä kertaa pienkoneessa: kuvasin ja ihastelin maisemia niin tohkeissani, että en edes meinannut tajuta pahaa oloa joka yllätti. Onneksi lentäjä huomasi värin kadonneen kasvoilta ja tarjosi pussia. Ja sille oli käyttöä.

    Jokimaisema oli kyllä kaunis tuolta ilmasta käsin. Maan tasalla minua miellyttää jokipeltojen rauhallinen tasaisuus.

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja ihanat sukat! Tuo maisemakuva on tosi vaikuttava. Näky niin toinen kuin mitä meillä täällä idässä.

    VastaaPoista
  10. Kiitos ohjeesta, sukat on niin kauniit että talteen meni ohje täälläkin!
    Itse olen Kalajoen seudulla viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni, joten senkin vuoksi oli ihan "pakko" ohje ladata ;)
    Sukat sopii Kalajoelle kuin nenä päähän. Kiitos!

    VastaaPoista
  11. Todella kauniit sukat. Ja onnea ensimmäisestä omasta mallista! Siitä se lähtee...

    VastaaPoista
  12. Kiitos vielä kerran kaikille! Tämä on ollut innostava juttu. Siitä se saattaa tosiaan lähteä, ehkä joskus uudestaan (sillä oletuksella, että keksin jotakin ohjeistamisen arvoista).

    VastaaPoista
  13. tosi kauniit sukat. kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  14. Kiitos vielä kerran ohjeesta! Sukat ovat valmiina, ja ihan kohta niistä tulee postaus blogiini, käyhän kurkkimassa, millaiset Kalajoki-sukat minä tein! :)

    VastaaPoista
  15. Mahtavat sukat! Ehdottomasti menee tehtävien listalle :)

    VastaaPoista
  16. Hienot sukat!

    Ohjeen otin talteen. Heti tuli mieleen, että tuossa olisi sopiva malli äidin joululahjasukiksi.

    VastaaPoista
  17. Kauniit sukat, otin ohjeen talteen.

    VastaaPoista
  18. Tämä on malli, joka iskee kuin tuhat volttia. Mielettömän hienoa, että mallista on nyt virallinen ohje, itse neuloin "perstuntumakopiot" jämälangasta ja jo ne olivat mielestäni lupauksia herättävät.

    VastaaPoista
  19. Ihanat sukat! Terveiset Lestijoen rantamilta ;o)

    VastaaPoista
  20. Sukat valmistuivat nopeasti ja ovat tosi ihanat ja hyvin jalkaan istuvat! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  21. Kivat!
    Entisenä Kalajokisena rupes kiinnostaan mimmoset on Kalajoki-sukat..
    Nuohan pitää kokeilla tehä. :)

    VastaaPoista
  22. Ompas kauniit sukat. Mutta niin on Kalajokikin. Nämä pääsevät listalle, ja ilman muuta toteutettavaksi.

    VastaaPoista
  23. Sukat on aivan ihanat. Tein yhdet eikä varmaankaan jää viimeisiksi. Ohje oli erittäin selkeä. Jopa minä ymmärsin :D

    VastaaPoista
  24. Kiitos ihanasta mallista. Ensimmäiset valmiina ja lisää varmasti tulee. Selkeä ohje!

    VastaaPoista
  25. Hei!

    Näist mie pidän. Mut mie oon polovisukka-immeinen. Saattaa tulla muunnelma. :)

    VastaaPoista
  26. Sydämellinen kiitos tosi hyvästä ohjeesta! Yhdet on tehty ja toiset on tekeillä. Ja saatan tehdä polvisukatkin, kuten edellinen kommentoijakin suunnittelee.
    Kuvat tulee blogiini parin päivän päästä.

    VastaaPoista
  27. Ihan mahtavaa :) Kiitos ohjeen jakamisesta! Nämä on kauneimmat villasukat mitä olen koskaan nähnyt :)

    VastaaPoista
  28. Aivan ihanat sukat :) Neuloin ja pääsivät suosikkien joukkoon. Kiitokset ohjeesta :) se oli erittäin hyvin kirjoitettu.

    VastaaPoista
  29. Hienot sukat. Kuinka ne voisi tehdä 43 kokoisina?

    VastaaPoista
  30. Koossa 43 sukat on varsin helppo toteuttaa. Lisäät vain silmukoita joustinneuleeseen / sileälle osalle ja jatkat jalkaterää pidemmäksi. Jokikuvion voit tehdä ohjeen mukaisena. Kannattaa katsoa silmukkamääriä esim. Novitan sukkataulukosta.

    VastaaPoista
  31. Ihanat!
    Kaapissa liian monta kerää Nallelankaa jemmassa, nyt tuli käyttöä, ohje ladattu ja takka sytytetty, Kiitos!! :-)

    VastaaPoista
  32. Kiitos ohjeesta! Oli kiva tehdä ja näyttää/ tuntuu mukavilta jaloissa.

    VastaaPoista
  33. Tiiina thank's for pattern! These socks are the best! Welcome to my blog!
    http://svetasha.blogspot.com/2010/12/kalajoki-socks.html

    VastaaPoista
  34. Kolmannet Kalajoet on nyt neulottuna. Tällä kertaa polvisukkapituisena. Kiva on ja enköhän vielä toisetkin polvarit tee, joulun jälkeen.
    Kiitos taas ohjeesta.
    Hyvää joulukuuta ja rauhallista joulunodotusta.

    VastaaPoista
  35. Sukat ovat aivan ihanat ja heti näppäilin linkkejä, jotta pääsisin ohjetta hakemaan. Minulle tosin tuli ilmoitus, että "You've encountered a bug." eli ilmeisesti tiedosto on saastunut? Voiko ohjettasi saada mistään muualta?

    Mukavaa loppuvuotta ja vielä ihanampaa ensivuotta!

    VastaaPoista
  36. Kiitos paljon. Tein koneelleni pientä puhdistusta ja sain kuin sainkin tiedoston nyt auki :) Kiitos paljon!

    VastaaPoista
  37. Heti, kun näin nämä, tiesin, että haluan kokeilla. Aloitan siis tämän projektin jo tänään. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  38. Siis mikähän mulla mättää, kun en saa vasemman sukan kärkikavennuksia millään toimimaan? Ne tulee ihan väärään kohtaan ja väärällä tavalla. Olen pyörittänyt ja pyörittänyt tätä mut ei vaan onnistu.

    VastaaPoista
  39. Lopultakin minäkin sain kalajoet tehtyä ja viimeistään huomenna ne päätyvät blogiini. Kiitos sinulle ohjeesta, hyvin toimi ja sain mieleisert sukat. :)

    VastaaPoista
  40. Tulostin ohjeen itselleni, kiitos! Matleenan innoittamana voin ne tehdäkin kohta, jos osaan.

    VastaaPoista
  41. Sain jo tehtyä sukat. Sydämellinen kiitos sinulle selkeästä ja hyvästä ohjeesta.

    VastaaPoista
  42. Todella hyvä ja selkeä ohje. Kiitos sinun. Neuloin jo yhdet siniset Kalajokisukat. Olivat juuri passelin paksuiset hiihtomonoihin. Ohjeellasi tulen varmasti vielä toteuttamaan yhdet jos toiset sukat.
    Aike

    VastaaPoista
  43. Hei ja kiitos ohjeesta! Blogistani löytyy kuva omista sukistani ja linkki blogiisi.
    http://kylanen.blogspot.fi/2013/04/kalajoki-sukat.html

    VastaaPoista
  44. Lämmin kiitos tosi kivasta ohjeesta! Ensimmäiset Kalajoki-sukat valmistuivat, värinä fuksia.

    VastaaPoista
  45. Ihanat! Aijon kokeilla!

    VastaaPoista
  46. Haluan opiskella sukkien teon ja mieli tekisi aloittaa näistä. Onkohan liian vaikeat? Miten osaan muuttaa koon 42, 43-44 (en ole varma kumpi) ja 45 koon jalkoihin?

    VastaaPoista
  47. Tuolla aiemmissa kommenteissa olikin jo ohjetta koon muuttamiselle, eiköhän sekin helposti onnistu. Tervetuloa mukaan sukkaneulojien suureen joukkoon:)

    VastaaPoista
  48. Kaunis malli, jota innostuin heti kokeilemaan. Ohje toimi. Hiukan tuunasin oman tarpeen mikaan, koska käytin 7veikkaa: kantapäähän neuloin vain 22 kierrosta ja kiilakavennuksia tein kahdet enemmän.

    Mutta suurkiitos, tämä malli herättää odotuksia. Mitä kehitätkään seuraavaksi :)
    Tuula Kärki
    Helsinki

    VastaaPoista
  49. Olen tehnyt ohjeella sukat miehelleni. Käytin Impivaara sukkalankaa ja tein ohjeen mukaan, niin tuli juuri sopivan kokoiset. Kerroin sukista blogissani onnenapiloita.blogspot.com ja laitoin sinne linkin sivullesi. Ihana mali!

    VastaaPoista
  50. Hei vaan!

    Mä neulon ensimmäisiä Kalajokisukkiasi. Ihana malli, ja todella kiva neuloa.
    Olisin voinut lukea ohjeen loppuun asti, nyt mulla on 2 oikean jalan sukkaa kantapäässä asti, mutt taitaa riittää lanka vaikka neljään sukkaan.
    Mun mielestä tuo malli ehdottomasti yksivärisenä, mä teen veden värisenä, eli sinisenä, näin rapu vedenmerkkinä syntyneenä.
    Kiitos paljon ohjeesta. Merenkulkijat on toinen suosikkini miehen sukkaan, kuin myös nämä siniset tulee miehelle, itselle ehkä sitten turkoosimmat :)
    Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen Miita

    VastaaPoista
  51. Hei,

    Sukka on kaunis, mutta minulla on pahoja ongelmia ohjeen kanssa. Myöskään äitini ei ohjetta ymmärtänyt, vaikka molemmat kudomme.
    Rivillä viisi (oik.) on tarkoitus tehdä vasemmalle kaartuva lisäys ja tätä myötä siirtää kuviota sivulle rivillä kuusi. Kuitenkin lisätessä ja yhden silmukan kutoessa alussa on 4s, ja 6. kerroksessa olisi tuon neljännen silmukan tarkoitus osua nurjan silmukan päälle, siirtäen kuviota.
    Seuratessani ohjetta näin ei kuitenkaan käy. Kokeilin kaikki mahdolliset variaatiot mitä keksin, mutta en saanyt kuviosta aikaan mitään.
    Teenkö jotain todella väärin, vai miten kuvio on tarkoitus saada siirrettyä?

    VastaaPoista
  52. Hei! Samaa kysyn oikean sukan riveistä 5 & 6, kuten Anonyymi viestissään 14.2.2015. Rivillä 6 silmukat eivät täsmää kaavion kanssa - eivät ainakaan omassa työssäni!

    VastaaPoista
  53. Älä lue kaavion rivejä pystysuunnassa, ainoastaan vaakarivejä. Nurjat ja oikeat silmukat aina kohdakkain niin siitä se sitten lähtee.

    VastaaPoista
  54. Sukat on tekeillä. Aloin tuota kantapäätä miettimään, et millä puikolla se tehdään ja mihin ylimääräiset silmukat, kun ohjeessa oli 26 silmukkaa kantapäähän.

    VastaaPoista
  55. Vasemman sukan kärkikavennuksissa on virhe. Ohjeessa sanotaan, että jokikuviota tehdään puikolla 3.
    Kärkikavennuksissa puikon nro 3 kavennukset on laitettu puikolle 2. Ihmettelin, kun en saanut kavennettua. Toinen asia mitä ihmettelen. Tämä ohje on ollut täällä vuosia ja ainoastaan yksi minun lisäksi ihmettelee vasemman sukan kärkikavennuksia. Miten ihmeessä olette saaneet sujat tehtyä:D

    VastaaPoista
  56. Eli vasemman sukan kärkikavennukset menee oikein, kun tekee puikon 3 kavennukset puikolle 2 ja puikon 2 kavennukset puikolle 3.

    VastaaPoista
  57. No ei se mene noinkaan kuin ylös kirjoitin. Eli ensimmäisen puikon alussa 1o ja ylivetokavennus. Toisen puikon lopussa 2 oikein yhteen ja 1o. Kolmannen puikon (jokikuvio) alussa 1o ja ylivetokavennus ja lopussa 2 oikein yhteen ja 1o. Toinen kierros, ensimmäisen alussa 1o ja ylivetokavennus, toisella ei mitään ja kolmannen alussa 1o ylivetokavennus ja lopussa 2 oikein yhteen ja 1o. Ja näitä toistetaan. Toinen vaihtoehto on ajatella alusta alkaen, että puikoilla 1 ja 3 on sileää ja puikolla 2 on jokikuvio. Tällöin menee kärkikavennukset ohjeen mukaan. Mutta ei sitten taas kantapään aloituskohta.

    VastaaPoista
  58. Mäkin aloin tänään kummastelemaan, kun jokikuviota tehdään puikolla yksi ohjeen mukaan, ja puikko yksi ja kolmehan menevät kantapään tekoon myöhemmin... No onneksi sovellan loppuohjeen itsekseni, mutta jos olisi joku kokemattomampi sukkaa värkkäämässä niin voisi mennä hieman hullunkuriseksi? :) Muttahei, ihanat sukat ja ihana tuo jokikuvio :P

    VastaaPoista
  59. Kun näin mallin halusin heti niistä pehmeän, lämpimän joululahjapaketin pukin konttiin kaverilleni,kotoisin Kalajoelta ja haluan vielä itsellenikin koska minustakin tulee Kalajokinen.
    Todella, todella hyvin hoksattu idea :)

    VastaaPoista