EVA K.: Oi elämä mitä oletkaan...

Kun viime aikoina on tullut esiteltyä silkki jos toinenkin, niin vaihdetaan tällä kertaa materiaaliksi paperi. Silkkejä on kyllä vieläkin jemmassa, ja ne varmaan putkahtelevat myös blogissa.

Olen etsinyt ja testaillut sopivaa pintaa opinnäytetyöhöni, ja nyt napsahti kaikki kohdalleen :). Näissä versioissa on juuri semmoinen rappiotunnelma (!), joka omaa silmääni viehättää ja antaa työlle niin paljon efektiä, että varsinaisen kuvan ei tarvitse olla kovin ihmeellinen.

Tuo haikea aforismi oli joskus kauan sitten lehdestä leikattuna huoneentauluna yhden työpisteeni seinällä. Alkuperäinen kuva-aihe oli aivan erilainen ja toteutettu kirjontana. Tämä on pikaversio ajatuksesta, joka hymyilytti silloin - ja taitaapa hymyilyttää edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin...

EVA K.: Kuin tuulahdus jostain kaukaa...

Tästä lähdettiin liikkeelle: luonnonvalkoinen bourette-silkkinen tunika, ostettu tosi kauan sitten ja myös pidetty erittäin ahkerasti.

Ratkoin puseron sivusaumat auki, jotta sitä oli helpompi maalata. Edessä olikin tosi mieluinen tehtävä enkä kokenut "valkoisen kankaan kauhua". Silkkiväreillä ja siveltimellä alkoi syntyä kaarevia muotoja.Väri upposi vanhaan kankaaseen kauniisti.

Hankin juuri tekstiililiituja ja päätin kokeilla niitä ensi kertaa tähän työhön. Onneksi liidut kiinnitetään juuri samalla lailla kuin silkkiväritkin. Liidun jäljet ovat tuollaisia vähän kuin varjostuksia ja sopivat tähän kuviointiin oikein mainiosti. Liiduilla tuleekin varmaan olemaan käyttöä!

Halusin antaa puserolle aivan uuden ilmeen - ja siinä totisesti onnistuin! Alkuperäinen tunika oli aika pitkä ja suora, vailla minkäänlaisia muotolaskoksia. Katkaisin siis helmaa reilusti, kaarsin sivusaumoja ja lisäksi tein sekä eteen että taakse laskokset - oikealle puolelle siis.

 

Tämä pusero vei ajatukseni johonkin ihan toiseen aikakauteen. Ehkäpä sinne 50-luvulle, jolloin vaatteita ei hankittu hetken mielijohteesta ja niitä myös pidettiin vuodesta toiseen. Eipä valmiita vaatteita tainnut paljon edes kaupoissa olla, ompelijoita sen sijaan kai joka kylässä, kaupungeista puhumattakaan. Pusero alkoi näyttää silmissäni sitä vanhanaikaisemmalta, mitä pitemmälle etenin - mutta varsin viehättävällä tavalla. Kun helmasta jäi reilusti kangasta, niin ompelin siitä hihoihin "liitingit" - termitkin alkoivat tulla jostain lapsuudesta :=) . Onkohan tämä nyt se "herätys", jonka olen saanut työskennellässäni viime viikot tiiviisti ekologisten kysymysten parissa.

Kuten varmaan huomaatte, blogi on jotenkin muuttunut ulkonäöltään. Tämä ensimmäinen juttu vähän takelteli, toivottavasti alkaa sujua jatkossa paremmin..

EVA K.: Siveltimellä ja puikoilla

Silkeissä olen siirtynyt vaatetuskankaiden kuviointiin. Huomaan, että saan aika usein olla kiitollinen vuosia sitten tapahtuneista ostoksista - niin tässäkin tapauksessa. Luonnonvalkoinen burette-silkin pala oli jo odottanut vuosikaudet tätä hetkeä - siltä minusta ainakin tuntuu. Toivottavasti seuraavaa askelta ei tarvitse harkita ihan niin kauan, vaan tämä metamorfoosi vähän nopeutuu. Pitkä on matka silkkiperhosesta meikäläisen puseroksi... (nyt pitäisi saada ne hihatkin!). Kuviot on tehty ihan yksitellen siveltimellä ja silitysraudalla kiinnitettävillä väreillä. Päätin ottaa vähän epätavallisemmat värit - ei siis punaista vaan keltaista. Itse työ oli taas tosi mukavaa enkä kyllä moiti lopputulostakaan; kukin nähköön viivoissa ja niiden leikissä omaa symboliikkaansa. Tässä toteutuu myös se, että työ tekijäänsä neuvoo; sen kummempia ennakkosuunnitelmia tai luonnoksia ei ollut. Siniset viivat on tehty ensimmäisinä ja kostutellulle kankaalle, joten ne levisivät oikein sopivasti. Burette-silkin pinta on ihastuttavan elävä ja vaatteena myös aivan ihanteellinen. Ja vaikka siis tavoitteena on pusero, kangas houkutteli laskostelemaan itseään liehuhelmaiseksi hameeksi :=).

Tämä kaksinkertainen myssy on onnistunut koukuttamaan minut. Opiskelutoverini Riitta-Päivikki tilasi harmaan ja vaaleansinisen yhdistelmän. Myssyhän on kaikessa kaksinkertaisuudessaankin perin yksinkertaisen näköinen - mutta tämän omistaja aikoikin vielä tuunata sitä vähän persoonallisemman näköiseksi. Odotan tulosta innokkaasti.
Jos on harmaa päivä, niin harmaa myssy päähän - vai eikö sittenkin toisin päin...
Myssyn ainoa luontainen koristus on tuo reuna - kun silmukat luodaan kahdella erivärisellä langalla, siitä tulee kivan näköinen.

Olisiko tämä jo aavistus siitä aamusta, jolloin maa on kuurassa... Kankaankuviointi tuottaa kivoja yllätyksiä. Tästä jutusta osa oli ihan oikeasti suunniteltua, osa paremminkin työtapaturmaa. Jospa en paljasta tekniikasta tällä kertaa sen enempää - arvauksia otan vastaan mielelläni :=).

EVA K.: Kesän viime kukkiako

Minulle on tainnut tulla (paha?) tapa esitellä keskeneräisiä teelmyksiäni - joten tässä tulee lisää samaa sarjaa. Tällä kertaa voisi teemana olla tuunaus. Harmi, etten huomannut ottaa varsinaisia "ennen" kuvia ja nyt se on myöhäistä, kun olen jo pannut oman lusikkani soppaan eli siveltimeni kankaalle. Löysinpä joskus kirpparilta hempeän vaaleankeltaisen silkkihuivin, jossa oli siellä täällä pienehköjä hailakoita kukkia. Päätin panna vähän paremmaksi! Piirtelin mustalla gutalla reiluja terälehtiä, jotka maalasin tarjolla olleilla väreillä, roiskinpa vähän suolaakin sinne tänne. Huivi on vielä kehyksissä odottamassa värien kiinnittämistä silittämällä. Tekeminen tuotti iloa - ei tarvitse ainakaan jännittää silkin pilaamista, kun sen on muutamalla kymmenellä centillä ostanut.
Pitäisikö tässä kohtaa sanoa, että lyhyt matka on riemusta murheeseen, sillä aivan toisenlaisessa värimaailmassa ollaan seuraavassa tuunauksessa. Sekin on kirpputorilöytö. Tämä puolestaan oli löytöhetkellä hennon turkoosi ja yksivärinen. Hinta oli opiskelijalle varsin sopiva: 20 c. Tarkoitus ei ollut ollenkaan tehdä tällaista (kuin kottarainen se murheen lintu...) , mutta pienen lipsahduksen jälkeen ei ollut enää paluuta. Silkin ihana kiilto pääsee kyllä tässä versiossa paremmin esille, varsinkin tuon hopeagutan kanssa.Kolmas huivi ei ole kierrätystavaraa, vaan aivan valkoiselle silkille ensi kertaa tehty. Sitä tehdessä sai todella nauttia värin rajattomasta leviämisestä - ja kyllä minä nautinkin. Nämä värit kiinnitettiin oikein höyryputkessa.
Kaikkien näiden huivien tekemisessä muuten sattui jotain yllätyksiä, joista voi ottaa opiksi. Mutta olisiko mitään mieltä tehdäkään jotain, josta tietäisi heti aloittaessaan tarkan lopputuloksen...

EVA K.: Elämä se on ...

.... kuin silkkiä vaan. Kyllä - absolut ja akkurat - sillä olen vihdoin päässyt kokeilemaan silkkimaalausta!Ihan oikeasti olin jo odottanut tätä ihmettä kauan ja hamstrannut sekä värejä että silkkejä aina tilaisuuden tullen. No, nyt olen siitä tosi hyvilläni. Enkä ollut turhaan odottanut; tässä pätee kyllä se, että hyvää ei voi odottaa liian kauan. Materiaalina silkki on hurmannut minut täysin enkä siis ole säästellyt myöskään kuvioiden ja värien kanssa, vaan olen uppoutunut kuviointiin kuin johonkin meditaatioon.




Ensimmäiseen huiviin olen jo tehnyt pakkauksenkin.


Böö - täältä tullaan kop kop. Yhden huivin valtasivat nämä nelijalkaiset, joita köpöttelee huivin joka sivulla. Tämä oli varsinainen guttausharjoittelu, varsinkin, kun guttani (sekin joskus hamstrattua) oli purkissa ja tein kuviot siveltimellä. Miten ihania värit voivat olla!
Olen taas vähän etuajassa esittelyn kanssa, sillä huivia ei voinut vielä pestä ennen kuin värit kunnolla kiinnittyvät. Vasta pesun jälkeen sitten näkee lopullisen tuloksen, ja myös silkin ihana tuntu pääsee vasta sitten oikeuksiinsa. Onneksi useampi työ on vielä vaiheessa - ehkä se sylillinenkin sieltä vielä tulee, kun olen ahkerana :).