EVA K.: Olen perustanut uuden blogin

Käypä kurkkaamassa:http://artevasaani.blogspot.com/
I started a new blog: http://artevasaani.blogspot.com/

25.7.2011

EVA K.: Kukko, akka ja ukkonen eli ensimmäinen kuvakudokseni




In the middle of nowhere..

Tässä yksi niitä ohikiitäviä tuokioita, joita kokee kun ei ole omia kumipyöriä alla ja seurana on reppu. Tiukkaa tuijotusta vuoroin tielle, vuoroin tuohon maagiseen siniseeen merkkiin, joka on lupaavinaan niin paljon. Odotus palkittiin tässäkin tapauksessa!

Vaikka luonnoksia oli jo valmiina, kesti vähän aikaa ennen kuin lopullinen idea syntyi ja värimaailma löytyi.

Kutomiseen käytettiin kehystä, loimena valkoista pellavalankaa ja kuteistakin suurin osa pellavaa. Koko työ syntyy kutomalla ja sen viehätys on oman piirustuksen toteuttaminen. Minulla oli värisuunnitelma vain linnulle, kaikki muut värit valitsin kutoessa. Missään vaiheessa ei kudottu koko työn leveyttä yhtenäisesti, joten myös värejä pääsi käyttämään paljon. Yläreunan vähän raju lila kertoo koko viikon uhanneesta ukkosesta.
Enkä aavistanut ollenkaan, miten turhamaisen linnun olin luonut - sehän alkoi vaatia pyrstökseen kunnon ilotulitusta :).

15.7.2011

EVA K.: Suviheinä suhisee

Mekkohaaveesta tuli totta, kuten kuvasta näkyy. Sattuu sitä kivoja yllätyksiä, enpä olisi vielä pari päivää sitten kuvitellutkaan ompelevani itse itselleni vaatetta. Kuvioimani kankaat päätyvät yleensä verhoiksi, kasseiksi, pöytäliinoiksi - tai kaapintäytteiksi. Tässä mentiin siis askel eteenpäin!

















Täälläpäin liikkuu arkienkeleitä, tapaan heitä aina vähän erilaisissa tilanteissa. Yksi semmoinen soitti yllättäen ovikelloa ja tarttui reippaasti saksiin. Kaavan olin itse löytänyt (Suuri Käsityölehti 6/1998!) ja ehtinyt jo jäljentääkin. Mahdollisimman helppo ja yksinkertainen, koska tässä mekossa kangas saa olla pääosassa - eivätkä ompelutaitoni kovin monimutkaisiin riittäisikään. No, aivan peruskaavassa en kyllä pysynyt. Tein sekä etu- että takakappaleeseen pienet muotolaskokset vyötärön kohdalle, mikä paransi istuvuutta kovasti. Olen haaveillut pallomaisesta helmasta ja niinpä toteutin myös sen haaveen, kuminauha siis helmassa. Kokeilin ensin pieni pystylaskoksia helmasta ylöspäin; niilläkin olisi saanut kivaa ilmettä, mutta päädyin nyt ainakin toistaiseksi kuminauharatkaisuun.
Onneksi passelit helmetkin löytyivät ihan valmiina omasta kaapista! Tässä asussa on tarkoitus vielä mennä kepsutella tänä kesänä.
Kangasta jäi niin paljon, että siitä taitaisi saada vaikka jakun, mutta olisikohan asu sitten jo vähän liian levoton, mene tiedä. Toivon siis edelleen hihattomia mekkoja suosivia säitä..
Ei yksi kärpänen kesää tee eikä yksi "läninkikään" minusta vaateompelijaa, mutta uskallanpahan yrittää toisenkin kerran.

14.7.2011

EVA K.: Koloristin päiväkirjasta

Yhtenä aamuna meilläpäin satoi - kuten satoi myös päivällä ja illalla - eli koko päivän. Kun olin aamulla yrittänyt vähän aikaa päästä eteenpäin ruudulla olevassa luomistyössäni eikä se edistynyt ollenkaan, muistin jipii että minullahan on se yksi kangas tuolla komerossa. Eikä se toden totta mikään tilkku ollutkaan; 12 neliötä puhdasta painopintaa!!! Niinpä vaihdoin sukkelasti tuotantosuuntaa (onneksi nykyelämäni tarjoaa siihen oivat mahdollisuudet) ja nostin koulusta hamstraamani väripurkit pöytään. Se oli menoa!

Voitte ehkä kuvitella, mitä vääntöä vaatii tuonkokoisen kankaan asettelu tavalliselle keittiönpöydälle... No, pöytäni on nähnyt isoja kankaita ennenkin, tosin koskaan en ole kangasta kuvioinut niin läpeensä kuin nyt.

Aloitin ruiskuemulsiolla, jolla maalasin pitkiä vetoja, joihin aivan ilmeisesti tuli inspiraatio ikkunan takana valuvista sadepisaroista. Värejä en ollut itse sekoittanut tai valinnut, vaan ostin kaikkea mahdollista koulun jämävarastoista. Jotakin väriä siis oli runsaastikin (sinistä), toisia taas vähemmän. Päätin, että antaa palaa! Hoksasin tosin tässä vaiheessa, että kaikkia värejä ei yksinkertaisesti riitä koko alueelle ja niin päätin pätkäistä kaksi metriä erilleen ja käsitellä sen ensin.

Maalaamisen jälkeen silitin kankaan, jotta pohjavärit kiinnittyvät. Hassua, miten suhteellista kaikki on! Sama pöytä, joka oli juuri tuntunut niin pieneltä, tuntuikin silittäessä aivan ylellisen suurelta :). Varsinaisen kuvioinnin tein leimasimella, leimaa rintarinnan, mutta ei kuitenkaan päällekkäin.

En ajatellut työtä aloittaessani vielä, mihin kangasta käyttäisin, mutta tämä ensimmäinen kappale alkoi yllättäen näyttää siltä, että siitä voisi (jos osaisi...) tehdä vaikka kesämekon. Vai mitä mieltä olette?Nämä ensimmäiset neljä neliötä olivat siis pieni lämmittely varsinaista urakkaa varten. Otin seuraavaksi koko väriskaalan käyttöön ja annoin märkien värien sekoittua toisiinsa. Juuri värien yhtymiskohdat ovat muutenkin aina kaikkein herkullisimpia katsottavia. Ja niitähän tässä työssä riittää!
Käytin nyt neljää erilaista leimasinta ja tein niillä jonoja vieri viereen. Koska pohjavärit olivat niin voimakkaat eikä painoväreissä ollut peittovalkoista, leimasinkuviot ovat paikoin aika näkymättömiä, yksi kuviojono jopa hukkui ja unohtui jossain vaiheessa, kunnes yhtäkkiä muistutti olemassaolostoon. Näin suuressa ja pohjaltaankin kirjavassa printissä se ei kylläkään haittaa. Tuleepa mieleen naapurimaan kivalta kuuluva sananparsi "seltsis segasem, hulgas hubasem" - (seurassa sekaisempaa, joukossa hupaisempaa) jonka varsinainen merkitys minulle on kyllä jäänyt epäselväksi :). Työtä tehdessä - ja naatiskellessa - tuli mieleen sekin, että on ne minullakin olleet harmaat kauteni, vaan eipä ole enää. Painokuviot on myös kiinnitetty silittämällä ja siinähän itse kangaskin siliää samalla.
Valmiista työstä on vaikea, jos ei peräti mahdoton, saada kokonaista kuvaa täällä kotioloissa. Mutta kuvitelkaapa tämä runsaudensarvi sielunne silmin jonnekin kallioiseen puuttomaan saareen, jossa taustalla on vain taivas ja meri - siellä kuvittelen sen olevan omassa elementissään.

Ensi viikko on piiperrystä paljon pienemmässä mittakaavassa, kun pääsen kokeilemaan kuvakudosta pöytäkangaspuilla. Henkisempi luomistyöni on vienyt viime aikoina nettiriippuvuuksien äärelle, joten taitaapa tehdä jo itsellenikin hyvää pitää lomaa tästä koneesta.

Nautitaan luonnon runsaista antimista, ei ole värejä säästetty sielläkään!

10.7.2011

EVA K.: Nooan arkista - ainakin melkein

Tämän porukan luominen oli lujan takana. Aivoni ovat viime päivien aikana koettaneet raksuttaa aiheita tulevalle kuvakudoskurssille. Yleensä asiassa auttaa, että ottaa värit esille ja alkaa vain tehdä sen kummempia suunnittelematta. Tällä kertaa oikeaa virettä ei meinannut tulla ollenkaan. Olin jo korjaamassa värejä pois, kun napsahti. Siinä siis lisää luotuja, turha yrittää nimetä lajeja.. Kaikilla on kuitenkin neljä jalkaa! Luultavasi tätä luonnosta ei tämmöisenä pysty toteuttamaan, mutta sain nyt ainakin omat lukkoni auki.

Eikös tässä ole jotain kissaeläimeen viittaavaa? Selviä linssiluteen elkeitä, niin mairea hymy että.
Ja sitten luovuuden raadollisempi puoli... leppoisaa sunnuntaita keittiöstäni!

5.7.2011

EVA K.: Matkalla jossain Suomessa

Terveisiä vähän joka puolelta kotimaatamme! Tuli nähtyä niin rantojen raidat kuin kuultua korpeimme kuiskintaa. Sivusin suloista Savonmaata ja annoin Kymenlaakson laulun soida yli kaunihin Suomenmaan :).
Pusero lähti matkalle mukaan, ensimmäinen hiha puolivälissä. Onneksi matkaa tuli sen verran, että myös toinen hiha ehti valmistua ja loppumatkan yhä paahtavamman helteen sain nauttia pellavan viileydestä.


Kahvihetki kullan kallis, myös junassa ja omasta termarista. Kuulun ihmisiin, jotka mieluummin matkustavat julkisilla kulkuneuvoilla kuin omassa yksityisyydessään - vai olenkohan ainoa lajissani... Ja kun pitää matkapäiväkirjaa, ei tunne koskaan olevansa yksin.

Pienet sattumukset ryydittivät taas matkaani. Sattuipa niinkin, että itselleni täysin tuntematon nainen etsi minut junasta vain kertoakseen, että tämän pellavapuseroni ja helmieni väritys on todella kaunis. Hän oli minut bongannut asemalla, kun odotimme junaa. Terveisiä vain, jos satut tätä tekstiä lukemaan!


Puseron kellohelma ei taida heilahdella ihan niin somasti kuin kuvittelen, mutta hyvä näinkin. Helmaan virkkasin kiinteitä silmukoita siten, että otin välillä etureunan, välillä takareunan. Lopputuloksessa sitä ei tosin näy. Myös pääntien ja hihansuut huolittelin virkkaamalla, vaikka hihansuut menevät vähän rullalle siitä huolimatta, mutta mitäpä se haittaa.
Niin, olisikohan se matkan sisin olemus siinä, kun pääsee taas omaan kotiin...