 |
 |
| Hankin juuri tekstiililiituja ja päätin kokeilla niitä ensi kertaa tähän työhön. Onneksi liidut kiinnitetään juuri samalla lailla kuin silkkiväritkin. Liidun jäljet ovat tuollaisia vähän kuin varjostuksia ja sopivat tähän kuviointiin oikein mainiosti. Liiduilla tuleekin varmaan olemaan käyttöä! |
 |
| Halusin antaa puserolle aivan uuden ilmeen - ja siinä totisesti onnistuin! Alkuperäinen tunika oli aika pitkä ja suora, vailla minkäänlaisia muotolaskoksia. Katkaisin siis helmaa reilusti, kaarsin sivusaumoja ja lisäksi tein sekä eteen että taakse laskokset - oikealle puolelle siis. |
Silkeissä olen siirtynyt vaatetuskankaiden kuviointiin. Huomaan, että saan aika usein olla kiitollinen vuosia sitten tapahtuneista ostoksista - niin tässäkin tapauksessa. Luonnonvalkoinen burette-silkin pala oli jo odottanut vuosikaudet tätä hetkeä - siltä minusta ainakin tuntuu. Toivottavasti seuraavaa askelta ei tarvitse harkita ihan niin kauan, vaan tämä metamorfoosi vähän nopeutuu. Pitkä on matka silkkiperhosesta meikäläisen puseroksi... (nyt pitäisi saada ne hihatkin!). Kuviot on tehty ihan yksitellen siveltimellä ja silitysraudalla kiinnitettävillä väreillä. Päätin ottaa vähän epätavallisemmat värit - ei siis punaista vaan keltaista. Itse työ oli taas tosi mukavaa enkä kyllä moiti lopputulostakaan; kukin nähköön viivoissa ja niiden leikissä omaa symboliikkaansa. Tässä toteutuu myös se, että työ tekijäänsä neuvoo; sen kummempia ennakkosuunnitelmia tai luonnoksia ei ollut. Siniset viivat on tehty ensimmäisi
nä ja kostutellulle kankaalle, joten ne levisivät oikein sopivasti. Burette-silkin pinta on ihastuttavan elävä ja vaatteena myös aivan ihanteellinen. Ja vaikka siis tavoitteena on pusero, kangas houkutteli laskostelemaan itseään liehuhelmaiseksi hameeksi :=).
Tämä kaksinkertainen myssy on onnistunut koukuttamaan minut. Opiskelutoverini Riitta-Päivikki tilasi harmaan ja vaaleansinisen yhdistelmän. Myss
yhän on kaikessa kaksinkertaisuudessaankin perin yksinkertaisen näköinen - mutta tämän omistaja aikoikin vielä tuunata sitä vähän persoonallisemman näköiseksi. Odotan tulosta innokkaasti.
Olisiko tämä jo aavistus siitä aamusta, jolloin maa on kuurassa... Kankaankuviointi tuottaa kivoja yllätyksiä. Tästä jutusta osa oli ihan oikeasti suunniteltua, osa paremminkin työtapaturmaa. Jospa en paljasta tekniikasta tällä kertaa sen enempää - arvauksia otan vastaan mielelläni :=).
Minulle on tainnut tulla (paha?) tapa esitellä keskeneräisiä teelmyksiäni - joten tässä tulee lisää samaa sarjaa. Tällä kertaa voisi teemana olla tuunaus. Harmi, etten huomannut ottaa varsinaisia "ennen" kuvia ja nyt se on myöhäistä, kun olen jo pannut oman lusikkani soppaan eli siveltimeni kankaalle. Löysinpä joskus kirpparilta hempeän vaaleankeltaisen silkkihuivin, jossa oli siellä täällä pienehköjä hailakoita kukkia. Päätin panna vähän paremmaksi! Piirtelin mustalla gutalla reiluja terälehtiä, jotka maalasin tarjolla olleilla väreillä, roiskinpa vähän suolaakin sinne tänne. Huivi on vielä kehyksissä odottamassa värien kiinnittämistä silittämällä. Tekeminen tuotti iloa - ei tarvitse ainakaan jännittää silkin pilaamista, kun sen on muutamalla kymmenellä centillä ostanut.
Kolmas huivi ei ole kierrätystavaraa, vaan aivan valkoiselle silkille ensi kertaa tehty. Sitä tehdessä sai todella nauttia värin rajattomasta leviämisestä - ja kyllä minä nautinkin. Nämä värit kiinnitettiin oikein höyryputkessa.
Kaikkien näiden huivien tekemisessä muuten sattui jotain yllätyksiä, joista voi ottaa opiksi. Mutta olisiko mitään mieltä tehdäkään jotain, josta tietäisi heti aloittaessaan tarkan lopputuloksen...
.... kuin silkkiä vaan. Kyllä - absolut ja akkurat - sillä olen vihdoin päässyt kokeilemaan silkkimaalausta!Ihan oikeasti olin jo odottanut tätä ihmettä kauan ja hamstrannut sekä värejä että silkkejä aina tilaisuuden tullen. No, nyt olen siitä tosi hyvilläni. Enkä ollut turhaan odottanut; tässä pätee kyllä se, että hyvää ei voi odottaa liian kauan. Materiaalina silkki on hurmannut minut täysin enkä siis ole säästellyt myöskään kuvioiden ja värien kanssa, vaan olen uppoutunut kuviointiin kuin johonkin meditaatioon.
Olen taas vähän etuajassa esittelyn kanssa, sillä huivia ei voinut vielä pestä ennen kuin värit kunnolla kiinnittyvät. Vasta pesun jälkeen sitten näkee lopullisen tuloksen, ja myös silkin ihana tuntu pääsee vasta sitten oikeuksiinsa. Onneksi useampi työ on vielä vaiheessa - ehkä se sylillinenkin sieltä vielä tulee, kun olen ahkerana :).
Näyttääkö jotenkin tutulta? Tässä on menossa pellavapusero nro 2 - tai mihinkä se nyt menee, kun on seistä jököttänyt tässä vaiheessa jo hyvän tovin. Aloitin tämän muistaakseni junassa, kun olin saanut ensimmäisen puseroni valmiiksi ja lankaa ja puikot olivat mukana. Helmaan tein valepalmikkoa ja sitä olisi tarkoitus saada tuonne ylöskin, kun vain jotenkin keksisin, miten jatkan. Pusero on tehty pyörönä ja on nyt siis jo olkapäissä.
Enpä ole laskenut, miten monta myssyä on tullut tänä vuonna tehtyä, aika monta joka tapauksessa. Löysin kaksikin kivaa ohjetta kaksinkertaisena neulotusta myssystä ja toisen tavan ehdin jo testata. Tämä oli hankala tehdä, sillä siinä kuljetettiin koko ajan kumpaakin lankaa ja neulottiin siis joka toinen silmukka vaalealla, joka toinen tummalla. Ei kuulosta varmaan mitenkään vaikealta, mutta kun toista lankaa sitten piti kuljettaa työn edessä, niin vaikeusaste nousi ihan mukavasti. Aluksi kutominen kävi tosi kangerrellen, mutta onneksi sentään vähän nopeutui työn edetessä. Myssy nro 1 on siis kuitenkin valmis ja sen viehätys ja juju näkyy tässä: vuori kuultaa läpi. Enpä huomannut kuvata myssyä kyllä ollenkaan toisin päin, mutta yhtä hyvin se toimii myös vaalea puoli päällä.
Jos ei ole minulla kaikki valmista, niin eipä ole tomaatillakaan. Tämä taimi se vain kukki ja kukki ja näytti, ettei se mitään muuta tänä kesänä ehtisikään. No, yhtenä päivänä se sitten yllätti minut pienenpienillä luumunmuotoisilla vihreillä pötkylöillä. Nyt niiihin on tullut mittaa jo enemmänkin, mutta ei vielä väriä.
Luominen, varsinkin tämä luomakuntateema monotypialla on niin kiehtovaa, että syntyi ainakin vielä tämä toinen työ. Tämä ei ole tilkkutyö kuten edellinen, vaikka vähän siltä näyttää, vaan olen vain painanut kuvat riveihin ja kylläkin sitten lopuksi tikannut käsin jokaisen ympäri. Päällyskangas on ns. jokamiehen lakanakangasta, pehmeää puuvillaa, taustaksi laitoin vanhan pellavaliinan; molemmat kirppislöytöjä. Ja aihepiirinä siis edelleen
eläimet, ihmiset ja kasvit.
Onneksi meille lapsenmielisille tehdään kalentereita, jotka saa itse kuvittaa. Vaikka olen innokas piirtäjä, niin usein käy näköjään niin, että kuukausi ehtii jo pitkälle, ennen kuin kalenteriini ilmestyy uusi kuva - niin nytkin. Ehdin jo lähes puolet elokuusta katsella valkoista tyhjyyttä, mutta tänään päätin korjata asian.
Perspektiivi ei ole vahvimpia taitojani, mutta näyttelyissä olen nautiskellut myös siitä, että sen voi unohtaa. Mitä väliä loppujen lopuksi on pakopisteillä, jos armeliaisuuden aurinko kuitenkin hymyilee sekaisemmallekin asemakaavalle?
Olenpa istunut aika ahkerasti ompelukoneen äärellä pari iltaa. Välillä tuntuu, että ompelu on oikein hauskaa, mutta sitten taas joudun toteamaan, että en osaa olla niin millintarkka kuin pitäisi. Neuleissa on se ihanuus, että ne joustavat. Kappaleiden yhdistämisessä ei sentinkään heitto ole vielä katastrof. Ompelussa onkin sitten toisenlaiset lait.
pussihelmasta. Kotoa löytyi vielä sopivanvärinen toinen kangas ja jopa liimakangasta, jolla sain vähän ryhtiä. Laukussa on myös vuori tuosta samasta lilanvärisestä kankaasta, mutta ei mitään taskuja.
Sen olen oppinut, että nuppineuloissa ei kannata säästää! Niiden laittaminen on pieni vaiva siihen nähden, että joutuu purkamaan, kun kangas onkin luiskahtanut ties minne.
Jos joku jo erehtyi luulemaan, että vuori olisi yksinkertaisempi, niin ehei. Kun kerran saksalaisen mallin mukaan tehdään, niin tehdään perusteellisesti eli samat on rynkyt sisälläkin.
Mitenkäs minusta alkaakin nyt tuntua, että kaikesta huolimatta taidan pitää ompelusta.. ainakin vähän. Nyt kuitenkin kone hupun alle ja loppukangas piiloon.
Tänä iltana istahdin vaihteeksi ompelukoneen ääreen. Pitäisi tehdä mekkokankaasta vielä jokin pieni kassi, mutta idea ei ottanut tullakseen. Niinpä päätin pienenä lämmittelynä tekaista (meni melkein koko ilta tuhertaessa ja purkaessa...) pari pientä pussukkaa, kun sopivia kankaita on vaikka lampaiden syödä.
