EVA K.: Olen perustanut uuden blogin

Käypä kurkkaamassa:http://artevasaani.blogspot.com/
I started a new blog: http://artevasaani.blogspot.com/

1.4.2008

Tiiina: Viisivuotias neulesuunnittelijana

Meidän viisivuotias on katsellut vierestä, kun olen tikutellut pikku-ukkojen (ja vähän isompienkin) Jussi-slipoverejä. Tyttö jo aikaa sitten ilmoitti haluavansa itselleen oman Jussin. Olen jo aikalailla kyllästynyt malliin, mutta täytyihän toimeen lopulta tarttua.

Empimättä neiti ilmoitti, että tahtoo väreiksi vaaleanpunaista ja keltaista. Siinä vaiheessa itseäni alkoi hieman hirvittää. Ehdotin hieman hillitympiä yhdistelmiä, mutta meidän tyttö tietää mitä tahtoo. Eikä epäile kertoa sitä. Langan ostoon siis.
.
Ja kas kummaa. Kaupassa neiti ihastui Palma-langan pehmeyteen. Siinä vaiheessa ajattelin, että menköön metsään koko homma: nyt tehdään ihan asiakkaan toiveiden mukaan. Tosin motivaatio neuloa oli aika hukassa. Välissä valmistui parit sukat ja piponkin olin lähellä aloittaa.

Neitokaisen Jussi

Malli Viisivuotiaan ideoima
Lanka Novita Palma (vain kerä kumpaakin väriä)
Huomioitavaa Lanka kaameaa höttöä johon virheetkin uppoavat armollisesti. Nopeaa neuloa viitosen puikoilla.

Mutta voi tytön riemua kun liivi valmistui. Neiti ei olisi malttanut odottaa, että viimeiset langan päät saadaan pääteltyä. Tanssia ja laulua on riittänyt. Sehän se on tärkeintä.

7 kommenttia:

maijja kirjoitti...

Varo vain Tiiina, mimusta tuntuu että uuden liivin onnellinen omistaja osaa lukea...! Minusta tuo väritys on kaikessa ällöydessään aika retro, ja varsin hyvin menee ainakin tuon violetin paidan kanssa :)

tuike kirjoitti...

Erikoinen väriyhdistelmä, ei heti uskoisi jussipaidaksi! Hieno asustus - liekö lapsi vai äiti valinnut, värisilmää on.

MarjoRie kirjoitti...

No onhan tuo väriyhdistelmä aika, semmoinen, karamelli. Mutta kuule, tuosta Palma-langasta tehtynä se saattaa mennä päälle kesäkaudella hihattomana puseronakin! Että sikälikin positiivinen juttu ; )

EVA K. kirjoitti...

Olisipa meillä aikuisillakin vielä tuota lapsen ennakkoluulottomuutta! Milloinkahan tytär neuloo itse ensimmäisen vaatteensa..

Raudaskylän kyläyhdistys kirjoitti...

Asukokonaisuus on täysin neidin omaa valintaa. Paljon meillä nähdäänkin hame-housut yhdistelmiä. Ja värejä: violettia, vihreää, keltaista...

Tätä neuletta tullaan mitä ilmeisimmin käyttämään paljon. Hihattomana paitana toimii varmasti myös.

Tytön ensimmäinen oma työ on jo puikoilla. 12 silmukkaa isoveljeä 7puikoilla. Kaulahuivi on kuulemma teon alla. Menee "jo puoli kiellosta kaulan ympäli". Eli muutama lykky silloin tällöin. Ja äiti neuloo sitten kierroksen loppuun. Lupasi jo mummolle, että voi tehdä sillekin vaikka huivin tai puseron. Usko omiin kykyihin on vielä ihailtavan vahva.

EVA K. kirjoitti...

No niinhän siinä kävi, että minä olin myöhässä, teillä on jo kielloksia vaikka hulumykky :=).

satumh kirjoitti...

söpö slipari! :)