
Olipa mahtava vappu! Kiskoin riemuissani terassille matonkudekerät, joita on tullut leikattua jo monena kesänä. Tietysti komeroon oli taas kertynyt paljon lisää leikattavaa ja niin jatkoin harjoituksia. Matonkuteiden leikkaaminen on terapeuttista - mutta pölyistä, joten siitä nautinnosta on talvisaikaan pysyttävä erossa. Tästä sekamelskasta olisi nyt sitten luotava mustaan loimeen siedettävän näköinen matto. Siinäpä haastetta; onneksi puut eivät ole aivan vielä vapaana. Taustalla näkyy yksi ensimmäisiä mattojani, 70-luvulla kudottu. Minusta näytti, että se jo lähenisi elinkaarensa loppua, mutta yllättäen tytär siirsikin sen omaan huoneeseensa , mikä merkitsi kyllä aikamoista arvonnousua.

2 kommenttia:
Taisi fonttikoon muutos onnistua. Tämä bloggeri on joskus aika kömpelö. Rivivälitkin välillä heittelee ihan hassusti. Aina ei onnistu vaikka mitä tekee.
Ihanaa varmaan päästä mattoa kutomaan. Se se vasta onkin terapeuttista. Saa sydämensä pohjasta paukuttaa kaiken ikävän sinne matonrantujen väliin.
Kiitos avusta!
Mattoa pitäisi vähän suunnitella, vaikka kyllä lopputulos joka kerta on kuitenkin ihan yllätys, kun ei tekelettä näe kuten esim. neuleen näkee.
Lähetä kommentti