EVA K.: Olen perustanut uuden blogin

Käypä kurkkaamassa:http://artevasaani.blogspot.com/
I started a new blog: http://artevasaani.blogspot.com/

26.12.2008

Tiiina: Punaista alpakkaa

Vaikka tällä blogilla on neljä tekijää, tauko voi venyä pitkäksi. Mutta täällä ollaan taas. Monet ovat nämä viikot neuloneet ihania lahjoja ystävilleen, mutta toisin oli täällä. Marraskuun asti olen tikutellut Tine Solheimin kirjan ohjetta mukaillen ihanaa alpakkaneuletta. Hitaasti tosin, mutta sopivasti joulun alla tuli valmista.
Ja olen tyytyväinen. Juuri minun lempipunainen, syvä puolukkainen. Käy moneen tilanteeseen: legginssien kanssa kotineuleena, farkkujen kanssa vaikka töihin, tummat housut ja komea koru... Tykkään-tykkään-tykkään!
Tine Solheimin kirjan (Leikkiä langoilla) kehuin täällä jo aiemmin, mutta kehun uudestaan. Kannattaa ainakin kirjastossa silmäillä. Paljon kivoja neuleita ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kirjassa tämä neule oli n.10cm pidempi ja eri langasta. Pieniä puutteita ohjeessa oli, mutta jokainen puikkoja heilutellut ne osaa selättää.
Ongelmia oli oikean silmukkamäärän kanssa. Takana on hieman ylimääräistä väljyyttä, samoin oli hihoissa ja kyljissä, mutta pieni "teurastus" ompelukoneella korjasi ne. Ensimmäisellä sovituksella tuntui, ettei ihan täytä odotuksia. Kritiikki omatekemää kohtaan on aika kovaa. Nyt, muuutaman käyttökerran jälkeen, uskallan sanoa, että mieluinen on. Tämä on muuten myös ensimmäinen alpakkaneuleeni.
Kuvissa myös hanhineiti, joka koristaa lapsuuskotini pihamaata. Kameran takana Maijja: kaunis kiitos kuvista!

Punaista alpakkaa

Malli Tine Solheimin kirjasta Leikkiä langoilla
Lanka TeeTee Alpakka 450g
Huomioitavaa Ohjeesta poikkeava lanka, silmukkamäärät siis omasta päästä, etu- ja takakappale neulottu erikseen
Fiilikset Mieluinen on, väri on upea!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava! Kyllä tuota kelpaa esitellä.
Sattuisiko sinulla olemaan talessa ohjetta siihen Pihlajanmarjamyssyyn? Marjorien kutoma myssy kolahti aika lujaa...

maijja kirjoitti...

Neule on tosiaan paitsi ihana, myös aivan sun värinen! Kuvista tulee muuten mieleen Lumikki (musta kuin ebenpuu, valkoinen kuin lumi, punainen kuin veri :] ).

Nasti kirjoitti...

Ooh! Ja vielä alpakkaa... Upea!

tiinaf kirjoitti...

Ooh! Ooh! Kaunis neule!

Tytti kirjoitti...

Täältäkin kuuluu ooh. Tosi kaunis!

AnniKainen kirjoitti...

Yhdyn edellisiin eli onpa tosi kaunis neule ja vielä punainen, ah ja huokaus :)

EVA K. kirjoitti...

Ihailua täältäkin! Tämän ehdinkin jo taas nähdä myös ns. livenä juuri ennen joulua. Hyvä, että olet jo itsekin neuleeseen tykästynyt, vaikka aluksi tuntui jokin paikka vähän kangertelevan.
Totta, että näihin tarinoihin tulee vähän taukoa, mutta puikot ovat heiluneet ja tulostakin on syntynyt :). Oma "tarinatakkinikin" alkaa olla loppusuoralla - siitä en ole uskaltanut paljon hiiskua, kun yritys on vaikuttanut välillä suorastaan mahdottomalta.
Hyvää ja tuottoisaa loppuvuotta kaikille!

Raudaskylän kyläyhdistys kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoista kaikille!

Pirkkis: laitoin viestiä omaan blogiisi, palaan asiaan :)

satumh kirjoitti...

tosi kaunis. ja niin, niin on värikin paras mahdollinen. :)

MarjoRie kirjoitti...

Totta, tässä on neule joka todella istuu Tiiinan päälle, värisävykin on tismalleen se oikea. Hyvä että olet nyt itsekin tyytyväinen, tuo on todella tyylikäs.