EVA K.: Olen perustanut uuden blogin

Käypä kurkkaamassa:http://artevasaani.blogspot.com/
I started a new blog: http://artevasaani.blogspot.com/

19.1.2009

Tiina: Ennen vanhaan

Kuinka kovalle käytölle neuleet ovat joutuneet? Mikä osoittautui käytössä mieluiseksi? Mitä neulottiin ennen blogiaikakautta? Näitä on ollut mukava lueskella eri kanssabloggaajilta, joten liitynpä joukkoon (kun ei kerran uuttakaan ole esiteltäväksi...)

Olen siis aloittanut neulomaan (tai kuten vieläkin ruukaan sanoa: kutomaan) joskus ala-asteella. Ensimmäisen puseron sain valmiiksi kun olin 13. Se oli violetti, salmiakkiruuduilla ja palmikoilla koristeltu. Nuorena mieluisempaa oli vaatteiden ompelu. Neulonut olen kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti... hmm... aina? Aiemmin oikeastaan vain villalangasta ja pääasiassa paitoja. Kuten huomasin kun kaappia tongin.
Kunnon ulkoiluneule (2o 2n, seiskaveikkaa, ikää noin 7 vuotta. Miehellä on samanlainen ja molemmille vielä omplelin tikatun toppaliivin kaveriksi. Olleet ahkerassa käytössä, vaikka eivät mitään kaunokaisia ole...)


Tähtineule vähintään yhtä lämmin kuin edellinen. Kahdella värillä raidoitettu tausta oli neuleen juju. Lämmitti mukavasti työmaakomennuksella vuonna 2000, sen jälkeen aika vähällä käytöllä.)

Palmikkoneule (Novitan Jussi-lankaa, malli omasta päästä. Ja väljyyttä tässäkin ihan riittämiin. Ikää yli 10 vuotta, mutta käytössä edelleen.)

Blogissa esitellyistä kovimmassa käytössä ovat olleet seuraavat (villalangastapa nämäkin sitten olivat, tuttua ja turvallista?):


Ja nämä ovat muuten vaan olleet mieluisia ja mieleenjääneitä töitä:

Mutta kyllä se tuo joulun alla valmistunut punainen alpakkaneule on ihan ykkönen. Tykkään kovasti. Se päällä tuntuu olo mukavan kodikkaalta.

5 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

Mukavaa historianhavinaa!

Ekasta neuleestasi muistui mieleeni eräs omistani, joka oli mohairia. Siinä oli mustalla pohjalla iso violetti vinoraita edessä... Aikakauden lapsi sekin :)

Tähtineuleessa on ollut iso työ! Kumma miten silloin aloitellessa ei juuri pelännyt tarttua haasteisiin.

Samma kirjoitti...

Kauniita ja käytännöllisiä - täydellinen yhdistelmä.

maijja kirjoitti...

Mun lempparini on arvatenkin nuo ihanat sukat! Niitä on muuten kehuttu ja puhuteltu tosi paljon myös kavereiden jne toimesta :)

Anonyymi kirjoitti...

Heeeei!! Taas! Blogasin eilen miltei täsmälleen samasta aiheesta ja nyt tulin tänne ja huomasin! Ei voi tajuta.

Maftavia neuleita kaikki. Ymmärrän täysin miksi ne on tehty ja miksi ovat käytössä :-)

satumh kirjoitti...

kiva nähdä kuvia vanhemmistakin neulomuksista. tähtineuleessa on ollu taatusti kovasti hommaa!