EVA K.: Olen perustanut uuden blogin

Käypä kurkkaamassa:http://artevasaani.blogspot.com/
I started a new blog: http://artevasaani.blogspot.com/

20.6.2009

Tiiina: Täältä tullaan

Blogitauko takana ja viikkojen kesäloma edessä. Ikkunat ja matot yhä pesemättä, huusholli suursiivoamatta ja mieli siltikin kovin keveä. Neuloideoitakin on taas pyörinyt mielessä. Novitan Bambua työnalla. Pidän kovasti sileäksi neulotusta Bambu-langasta, mutta kun se on niin hitaasti etenevää. Ideoin sellaisen toppi-kimono-hihatin yhdistelmän. Katsotaan lähiviikkoina minkälaiseksi muotoutuu. Jotakin valmistakin on viime kuukausina syntynyt.

Idyllinen Maja-kirja lainattiin kirjastosta juhannuslukemisten joukossa. Kirjan sirkusteema houkutteli etenkin perheen kuusivuotiasta, sillä "Sirkus Pieru" on harjoitellut pihallamme useampana päivänä. Juhannuksen ensi-iltaa varten koristelimme tienoon kirjan ohjeen mukaisella juhlaliputuksella. Sateinen juhannusaattoaamu kului mukavasti vanhoja kankaanpaloja tuhotessa. Yleisö pääsi illansuussa kuvan pihakeinuun ja lähistön puutarhatuoleille seuraamaan Kyyn, Leppiksen ja Orppiksen temppuja. Hymy oli herkässä.

Äidille äiteinpäivälahjaksi turkoosista Drops Alpacasta Swallowtail Shawl. Puikot 4,5. Elämäni ensimmäinen neulottu kolmiohuivi ja toinen pitsihuivi. Lopputulos oli kaunis ja saajalle mieluinen.

Kuusivuotiaan muskariopelle kiitokseksi viiden vuoden "muskariurasta" Cookie A.:n Pomatomus Novitan Nalle-langasta. Pienensin mallikerran (6x10s) koska lanka oli paksumpaa.

Salto Socks Regian 4ply -sukkalangasta kiitokseksi eskarin kouluavustajalle. Malli oli erikoinen: sukka näyttää tosi rumalta kunnes sen vetää jalkaan. Kantakuppi oli jotenkin liian iso, sitä pienentäisin. Muuten kaunis malli. Opettajan pakettiin päätyivät nämä Noro-raidat. Tyttö sanoi niiden näyttävän ihan Kaisa-open sukilta. Pitkään mietin näitä lahjomisia, mutta halusin kuitenkin jonkinlaisen kiitoksen antaa. Ajattelin, että sukille on aina käyttöä.

6 kommenttia:

tiinaf kirjoitti...

Kiva kuulla taas sinusta! Hyvää juhannusta!

Kauniita sukkasia! Tuo Pomatomus-malli on pyörinyt minunkin mielessäni viime aikoina. Jospa saisin aikaiseksi! Ja voih, mikä äitienpäivälahja!

Arvaas, meilläkin on täällä lippunauhatalkoot :-)

EVA K. kirjoitti...

Tervetuloa taas mukaan!! Oletpa ollut ahkerana, ja hienoa jälkeä on syntynyt.
Enpä maalikaupassa vielä tiennyt kuvioista mitään, ne tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta - ja se oli menoa :=). Tulevalta opiskelulta odotan nimenomaan sukellusta värien maailmaan.

Tess kirjoitti...

Kauniit sukat ja huivi!

Mukavaa juhannuksen jatkoa.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Voi, miten ihania lahjoja! Tuo huivi on todella upea! Huivikuumeisena näen nykyään ihania pitsihuveja joka paikassa ;) Minulla on tuokin malli odottamassa toteutusta samoin kuin Revontuli. Eilen illalla kaipasin jotakin lämmintä tilkkupeittoa, jonne kietoutua Suomen suven vilpoisina tai suorastaan kylminä iltoina.
Kotona on todellakin paljon tekemättömiä töitä ;) kaksi päivää olen siivonnut, kun sisäsiivojen lisäksi on useampia terasseja, huoh. Mattoja pesen lomalla 1-2 kpl:n päivävauhtia.
Mukavaa lomaa sinulle.

Tiiina kirjoitti...

Hienoa, että löysitte minut vielä!

Yhden lahjaneuleen jopa joukosta unohdin. Yritän laittaa senkin esille lähipäivinä.

Mattojen pesukin on nyt aloitettu ja fiilis on touhukkaan rento.

Mari kirjoitti...

Hyvännäköiset sukat!