Naapuri soitti iltapäivällä katsomaan kankaita, joita oli heittämässä kaatopaikalle. Suhtauduin vähän nihkeästi, kun omatkin komerot pursuvat kaikenlaista, minkä voisin panna samaan kuormaan. No, uteliaisuus voitti ja tämä hedelmäinen ihanuus lähti mukaani. Terassin ikivanhat korituolit ovat kaivanneet uusia peitteitä ja niinpä panin tuumasta toimeen. Komerosta löytyi sopiva ruskehtava vuorikangas, väliin flanellia. Yhden reunuskaitaleen ompelin koneella, mutta en ollut tulokseen tyytyväinen. Niinpä sitten iltani iloksi päärmäsin loput kaitaleet käsin. Tikkailin myös muutamia kuvioita, mutta ilmeisesti flanelli on liian kovaa tai litteää, kuviot eivät heränneet sen kummemmin henkiin. En siis tikannut kuin sen verran, että flanelli ei pesussa ainakaan menisi mykkyrälle.
Nyt olisi sitten jaksettava pakertaa vielä toinen kappale; kangasta kyllä on, kunhan intoa riittäisi. Tässä työssä yhdistyvät kivasti naapuriapu ja kierrätys. Eikä uuden tarvitse olla tuliterää eikä kaupasta ostettua. Eikös sovi muuten aika hyvin yhteen tuon vanhan räsymaton kanssa?
2 kommenttia:
Ihmettelen aina vaan sinnikkyyttäsi ommella niin paljon käsin. Minun kärsimätön luonne vaatii valmista (liian!) äkkiä.
Ja se piti vielä sanoman, että naapuriapu on iso juttu. Itse olen vuoden päivät sitten lainannut naapurista mannaryynejä kaksi kertaa peräkkäin ennen kuin muistin niitä kaupasta ostaa... sama harva pää kesät ja talvet.
Ikä tuo kärsivällisyyttä - älä hätäile! Ei ole vielä sen aika. En olisi itsekään kuuna kullan valkeana arvannut, että ompelen jotain silmäneulalla!
Lähetä kommentti