EVA K.: Helteestä huolimatta

Ulkomaantuliaisia
Kesäni ei ole vuosikausiin ollut oikea suvi ilman käyntiä Eestissä. Tänä kesänä suuntasin ensimmäiselle käsityökurssilleni naapurimaahan. Ainoa netistä löytämäni kurssi sattui olemaan "kangakudumise suvekool", joka minulle kyllä sopi ihan hyvin. Kielenharrastajana ja ainoana suomalaisena sain kielikylvyn kaupan päälle. Kurssi pidettiin pienessä Velisen kylässä, tunnelmallisissa joskin helteisissä olosuhteissa. Aiheena olivat sikäläiseen käsityöperinteeseen kuuluvat "suurrätikud" eli suuret villahuivit - ei mitään aivan aloittelijan töitä kylläkään. Kun sidosoppi on minulle toistaiseksi aivan vierasta, niin aluksi tuntui että huhhuh, kuidas ma hakkama saan eli miten tästä selviän, mutta kotiin tuotavana oli kuin olikin samat rätikud kuin muillakin. Hyvä minä, tubli õpija.

YLE Ykkösen karjalaisen heinäkuun innoittamana piipahdin vielä Viipurissa. Päivän matkalla ei nähtävyyksiin paljon ehtinyt tutustua, mutta parasta antia oli pellavakauppa. Se sai aivan pään pyörälle tällaisella pellavan ystävällä. Onneksi siellä oli myös neulepellavaa, jota ei kovin monesta paikasta saa. Kangasostokseni jäivätkin varsin vähäisiksi, mutta lankoja en voinut vastustaa.

Tunnistatteko tuon työvälineen? Ystävättäreni oli hankkinut sen kauan kauan sitten Pärnusta ja lahjoitti minulle - virkkuukoukku, jossa aapiskukko! Mietimme kovasti, onko se luuta vai sittenkin muovia. Arvoitus taisi ratketa siinä, että se oli mystisesti napsahtanut poikki yön aikana. Muovia kai sitten - vaiko pitkälle kehittynyt osteoporoosi...


Junassa pisteltyä
Kassillinen ruosteenruskeaa norjalaista Raggegarnia on vaivannut mieltäni. Hankin sen heräteostoksena jo talvella enkä ole keksinyt sille mitään käyttöä. Ahaaelämys tuli sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta: reilu virkkuukoukku eli nro 12, ja se oli menoa. Virkkasin junamatkalla pitkän kaulahuivin kiinteillä silmukoilla siten, että otin silmukoista takareunan. Tuloksena on miellyttävän pehmeä ja ilmava huivi. Se tuntui kuitenkin orvolta yksinään, ja lankaahan minulla oli vielä monta kerää, joten pienensin koukkua ja tein vielä hatun huivin seuraksi. Hattu puolestaan kaipaa kyllä vielä pientä piristystä - tarkoitus on tehdä siihen nauha, kunhan vähän kertailen viime talven nauhaopintoja :=).

Vielä yksi uusi kokemus

Nypläystäkin olen nyt kokeillut. Sitä kohtaan minulla on ollut kovasti
ennakkoluuloja. No, totesin, että periaatteet ovat aika lailla samat kuin
esim. nauhojen teossa. Ymmärrän kyllä, että siihenkin voi jäädä koukkuun,
mutta eipä se silti minun lajini ole. Tulipahan kuitenkin tehtyä
postimerkin kokoinen pitsi.
Ja mistä sitä koskaan tietää, mihin vielä hurahtaa..

Tiiina: Se neuloo sittenkin

Olen hukannut neuleintoni ja olen antanut sille luvan mennä. Siivosin käsityökorin pois, piilotin neulelehdet kaappiin ja pöydän nurkalla lojuneet puikot paikoilleen. Luottaen siihen, että kyllä into vielä palaa.

No. Into ei palannut, mutta neuleen tarve tuli. Juhla-asuni kaipasi viileän illan varalle hihoja. Kaksi kerää Tennessee-lankaa taipui yksinkertaiseksi hihattimeksi. Tuttuun tapaan vain suorakaide, josta ommeltu hihat ja pääntien reunasta poimittu silmukat, joilla neulottu muutama kerros sileää nurjaa.

Kori on edelleen kaapissa ja into hukassa. Kaupassa silmäilin kuitenkin jo syksyn uusia värisävyjä ja lankoja. Syksyn Novitankin nappasin mukaani hetken mielijohteesta. Ehkä tämä neule-elämä taas tästä vilkastuu hämärtyvien ja viilenevien iltojen myötä.

Muistan tämän kesän erikoisena kesänä. Pitkä viiden viikon loma, hellettä, lyhyitä retkiä, krokotiilihauki, juhlia, kiireetöntä oloa, pitkiä keskusteluja, keskeneräinen maalausurakka... Monta mukavaa, haikeaa ja haastavaa hetkeä. Olen jo ihan valmis syksyyn.

Kolme väläystä kesästä 2010