Minä täällä taas. Vaikka tämä onkin neuleblogi, en malta olla esittelemättä kahta viimeisintä kangastyötäni. Koulussa oli kevättalvella tilkkutyökurssi ja kun tarvitsin päiväpeittoa, päätin ottaa tämän urakan. Urakkaa siinä oli, mutta lopussa kiitos seisoo. Peitossa näkyy omaa historiaani. Kuviolliset kankaat olen maalannut muutamia vuosia sitten ja jatkoin nyt niiden työstämistä leimasimilla. Minulle on tärkeää, että tilkkutyöt eivät ole vain teknisiä suorituksia, vaan että ne oikeasti syntyvät niistä tarvikkeista, mitä kulloinkin on tarjolla. Niinpä tässä on tarkoituksellisesti pari aivan "eri maailmasta" olevaa palaa, sieltä oman kankaanpainannan taipaleelta.
Samaa historiaa kertoo myös täkin vuori. Nämä
verhot painoin joskus ja ovat ne olleet ikkunassakin.
Nyt tuntui, että niiden aika ja paikka on tässä työssä.
Välissä on ohut vanu, ja täkki on koneella tikattu. En ole aikaisemmin koneella uskaltautunut tikkaamaan, mutta koulu on ihmeellinen paikka. Niin sitä mennä hurruutettiin teollisuuskoneella ja yläsyöttäjällä sauma kerrallaan ja työ rullattuna, että pois alta. No, todellisuudessa ompelin tosi hitaasti ja kieli keskellä suuta, mutta tein sen. Viimeisenä oli suurin haaste eli reunakaitaleen ompeleminen samaisella koneella oikealta puolelta siten, että käänne kiinnittyi nurjalta. Siinäkin onnistuin!
Koska batiikkityöni koulussa eivät onnistuneet oikein parhaalla mahdollisella tavalla, päätin tehdä vielä yhden ylimääräisen harjoituksen - olen muuten aika sitkeän ihmisen maineessa. Tähän kankaaseen tulikin jo monta onnistunutta kohtaa eli noita viivoituksia, mutta tuommoiset töhrythän batiikkiin eivät kuulu. Kangas oli minusta silti niin kaunis, että keksin tekaista siitä tämmöisen pienen kesäkassin. Vuoriksi ja hihnoiksi löytyi komerostani vanha pellavaliina, jolle itselläni ei ollut tunnearvoa. Olen aina iloinen, jos saan jotain kaapissa kauan lojunutta materiaalia järkevään käyttöön. Batiikin harjoittelua jatkan kyllä nyt kesällä, se jäi semmoiseen "siinä hilkulla" -vaiheeseen, että periksi en anna!
6.6.2010
2.6.2010
EVA K.: Kovaa ja pehmeää
Ensimmäinen kouluvuosi alkaa olla lopuillaan, ja paljon on repussa ihan konkreettisestikin uutta kotiin tuotavaa. Lankatöissä oli viimeisenä makramee. Se ei oikein sopinut sormilleni, joten tein vain jotain pientä ja senkin hitaasti, mutta onneksi kädet sentään tottuivat ensijärkytyksen jälkeen näperrykseen. Tämä musta riipus on paksusta kalastajanlangasta ja kotoa löytyneistä vanhoista napeista. Enpä tiedä, tulenko sitä koskaan pitämään, mutta siinä tulivat joka tapauksessa tutuiksi tasosolmut ja kohosolmut, joita oli kyllä aika kivakin tehdä. Ranneke on myös tehty kohosolmuilla, mutta vahalangasta.
Vihoviimeisenä syntyi vielä tuo taustalla oleva paperinarusta virkattu kulho. Aika kovaa sen virkkaaminen oli, mutta niinpä kulho on kyllä mukavan jämäkkä. Ihastuin sen verran, että ostin itselleni narukerän.
Pehmeää puolta
Nyt olen minäkin testannut tämän Marjorien antaman unisukkamallin. Ostin Lankaidean tarjouskorista Tampereelta ihastuttavan pehmeää maissilankaa. Tarkoitus oli tehdä siitä isompi työ, mutta päädyinkin nyt yösukkiin, joita siitä paketista tulee useampi pari. Pehmeät ovat! Lanka ei ole aivan ihanteellisinta kutoa, mutta ei nyt hirveän hankalaakaan, joten paninpa heti seuraavat, oikein kantapäälliset, tulemaan. Nämä on kudottu viitosen puikoilla. Olipa sukkien tekeminen miten kivaa tahansa muiden mielestä, niin minusta näidenkin tekeminen kesti ja kesti... Ilmeisesti tässä on pieni asennevamma, jota seuraava kuva ehkä selittää.
85-vuotiaalta äidiltäni on syntynyt sukka poikineen. Niitä on riittänyt paitsi suvulle, myös vapaaehtoistyönä ulkomaita myöten. Tämän verran sain kuvaan ennen kuin nämäkin lähtevät jonnekin, missä varpaita oikeasti paleltaa. Hyvin istuvat sukat ja neule on edelleen sileää.
Yksi koulupäivä enää, sitten suvivirsi. Takana on merkittävä ja antoisa vuosi. Olen jo paljon lähempänä unelmani toteutumista...
Vihoviimeisenä syntyi vielä tuo taustalla oleva paperinarusta virkattu kulho. Aika kovaa sen virkkaaminen oli, mutta niinpä kulho on kyllä mukavan jämäkkä. Ihastuin sen verran, että ostin itselleni narukerän.
Pehmeää puolta
Nyt olen minäkin testannut tämän Marjorien antaman unisukkamallin. Ostin Lankaidean tarjouskorista Tampereelta ihastuttavan pehmeää maissilankaa. Tarkoitus oli tehdä siitä isompi työ, mutta päädyinkin nyt yösukkiin, joita siitä paketista tulee useampi pari. Pehmeät ovat! Lanka ei ole aivan ihanteellisinta kutoa, mutta ei nyt hirveän hankalaakaan, joten paninpa heti seuraavat, oikein kantapäälliset, tulemaan. Nämä on kudottu viitosen puikoilla. Olipa sukkien tekeminen miten kivaa tahansa muiden mielestä, niin minusta näidenkin tekeminen kesti ja kesti... Ilmeisesti tässä on pieni asennevamma, jota seuraava kuva ehkä selittää.
85-vuotiaalta äidiltäni on syntynyt sukka poikineen. Niitä on riittänyt paitsi suvulle, myös vapaaehtoistyönä ulkomaita myöten. Tämän verran sain kuvaan ennen kuin nämäkin lähtevät jonnekin, missä varpaita oikeasti paleltaa. Hyvin istuvat sukat ja neule on edelleen sileää.
Yksi koulupäivä enää, sitten suvivirsi. Takana on merkittävä ja antoisa vuosi. Olen jo paljon lähempänä unelmani toteutumista...
EVA K.: Sinivuokkoni
Koulun batiikkikurssilla innostuin tekemään yhden työn silkille. Tämä ei siis ole varsinaista silkkimaalausta, vaan tehty vahalla ja reaktiiviväreillä. Yhtenä annettuna aiheena oli kevät, ja niinpä huiviini tuli sinivuokkoja. En vahannut terälehdistä kuin reunat, joissa batiikin hiusviivoja näkyykin. Nurmikossa niitä piti myös olla, mutta vähän yritykseksi jäivät. Batiikkityöni eivät kaiken kaikkiaan onnistuneet (vielä) oikein hyvin, mutta tämä työ on itselleni tärkeä.
Kun lopulta sain kaiken vahan silitettyä pois - poistin sen tosiaan kokonaan silittämällä - niin hypistelemisestä ei tahtonut tulla loppua, aina piti kääntää uutta väripintaa esiin ja ihastella. Jatkoa seuraa jossain vaiheessa, sillä kirpputorilta syksyllä löytämääni Kiinasta tuotua silkkiä on vielä neljän huivin verran...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)