EVA K.: Hokkus pokkus

Tuplaneuleiden koukussa olen edelleen kuten kuvasta näkyy! Tässä ensimmäiset kintaat tällä tekniikalla; hyvin toimii niissäkin. Kirjava lanka Isoveli coloria, jota en ole viime aikoina kaupoissa nähnyt; tämä on hamstrattu jostain tarjouksesta ilmeisesti aika monta vuotta sitten. Sukkapuikot olivat peräti seiskat. Kääntöneuleessa kannattaa käyttää aika isoja puikkoja.

Neulominen on kivaa, ja sitä on luvassa alkavan syysloman junamatkoilla. Kiskot vievät ensin itään ja kädentaitomessuille. Onpas jännää nähdä, mitä siellä on keksitty, meikäläinen kun katselee yleensä näitä lännen tuotoksia.

Lopuksi vielä yksityiskohta maalaamastani ja painamastani kankaasta, jota varten tein kaksi uutta leimasinta. Kankaankuviointiin en ilmeisesti voi kyllästyä, se on sanalla sanoen - ühesõnaga naapurin kielellä - IHANAA.

EVA K.: Siveltimellä ja puikoilla

Silkeissä olen siirtynyt vaatetuskankaiden kuviointiin. Huomaan, että saan aika usein olla kiitollinen vuosia sitten tapahtuneista ostoksista - niin tässäkin tapauksessa. Luonnonvalkoinen burette-silkin pala oli jo odottanut vuosikaudet tätä hetkeä - siltä minusta ainakin tuntuu. Toivottavasti seuraavaa askelta ei tarvitse harkita ihan niin kauan, vaan tämä metamorfoosi vähän nopeutuu. Pitkä on matka silkkiperhosesta meikäläisen puseroksi... (nyt pitäisi saada ne hihatkin!). Kuviot on tehty ihan yksitellen siveltimellä ja silitysraudalla kiinnitettävillä väreillä. Päätin ottaa vähän epätavallisemmat värit - ei siis punaista vaan keltaista. Itse työ oli taas tosi mukavaa enkä kyllä moiti lopputulostakaan; kukin nähköön viivoissa ja niiden leikissä omaa symboliikkaansa. Tässä toteutuu myös se, että työ tekijäänsä neuvoo; sen kummempia ennakkosuunnitelmia tai luonnoksia ei ollut. Siniset viivat on tehty ensimmäisinä ja kostutellulle kankaalle, joten ne levisivät oikein sopivasti. Burette-silkin pinta on ihastuttavan elävä ja vaatteena myös aivan ihanteellinen. Ja vaikka siis tavoitteena on pusero, kangas houkutteli laskostelemaan itseään liehuhelmaiseksi hameeksi :=).

Tämä kaksinkertainen myssy on onnistunut koukuttamaan minut. Opiskelutoverini Riitta-Päivikki tilasi harmaan ja vaaleansinisen yhdistelmän. Myssyhän on kaikessa kaksinkertaisuudessaankin perin yksinkertaisen näköinen - mutta tämän omistaja aikoikin vielä tuunata sitä vähän persoonallisemman näköiseksi. Odotan tulosta innokkaasti.
Jos on harmaa päivä, niin harmaa myssy päähän - vai eikö sittenkin toisin päin...
Myssyn ainoa luontainen koristus on tuo reuna - kun silmukat luodaan kahdella erivärisellä langalla, siitä tulee kivan näköinen.

Olisiko tämä jo aavistus siitä aamusta, jolloin maa on kuurassa... Kankaankuviointi tuottaa kivoja yllätyksiä. Tästä jutusta osa oli ihan oikeasti suunniteltua, osa paremminkin työtapaturmaa. Jospa en paljasta tekniikasta tällä kertaa sen enempää - arvauksia otan vastaan mielelläni :=).

EVA K.: Rakastan luotujani - edelleen

Luominen, varsinkin tämä luomakuntateema monotypialla on niin kiehtovaa, että syntyi ainakin vielä tämä toinen työ. Tämä ei ole tilkkutyö kuten edellinen, vaikka vähän siltä näyttää, vaan olen vain painanut kuvat riveihin ja kylläkin sitten lopuksi tikannut käsin jokaisen ympäri. Päällyskangas on ns. jokamiehen lakanakangasta, pehmeää puuvillaa, taustaksi laitoin vanhan pellavaliinan; molemmat kirppislöytöjä. Ja aihepiirinä siis edelleen eläimet, ihmiset ja kasvit.
Sisällä oleva vanu olisi voinut olla ohuempaa, mutta sellaista
ei ollut saatavilla silloin kun sitä hankin.


Päätinpä tuunata yhdet valkoiset puuvillashortsit, jotka olen joskus kauan sitten ostanut, mutta en ollut ottanut niitä
vielä käyttöön. Nyt tuli testattua, miten pystyy painamaan
leimasimella valmiin vaatteen - jotenkin..
Ihan passelit housut, kunhan vain vielä tulisi se
'vananaiste suvi', vaikka mikäs vanha nainen minä olen,
koulutyttö :=).

EVA K.: Ja näin kassi heiluu ja kassi heiluu näin..

Olenpa istunut aika ahkerasti ompelukoneen äärellä pari iltaa. Välillä tuntuu, että ompelu on oikein hauskaa, mutta sitten taas joudun toteamaan, että en osaa olla niin millintarkka kuin pitäisi. Neuleissa on se ihanuus, että ne joustavat. Kappaleiden yhdistämisessä ei sentinkään heitto ole vielä katastrof. Ompelussa onkin sitten toisenlaiset lait.

Mekkokangastahan minulla on (edelleen) runsaasti. Niinpä päätin tehdä pienen laukun asun täydentäjäksi. Malli on ihan omasta päästä. Pyöreys ehkä tuli mieleeni siitä mekon pussihelmasta. Kotoa löytyi vielä sopivanvärinen toinen kangas ja jopa liimakangasta, jolla sain vähän ryhtiä. Laukussa on myös vuori tuosta samasta lilanvärisestä kankaasta, mutta ei mitään taskuja.

Kun sitten luulin kaiken olleen valmiina, niin eikös vain alkanut tuntua, että olisipa kiva, kun olisi vielä oikea kassikin tähän samaan asukokonaisuuteen. Kasseja on kyllä kovasti muutenkin, mutta eiväthän ne nyt tietenkään sovi tähän värimaailmaan millään. Siispä surffailua netissä; suomi, eesti, englanti - saksa tärppäsi :). Ja kuten kuvasta näkyy, pyöreys se iski tässäkin mallissa.

Huomasin heti, että saksalaiset ompelutermit eivät ole hanskassa, mutta nyt ovat - ainakin muutama. Tässä kassissa oli monta kohtaa, jossa piti olla "rechts auf rechts" ja lopuksi piti aina "absteppen".
Sen olen oppinut, että nuppineuloissa ei kannata säästää! Niiden laittaminen on pieni vaiva siihen nähden, että joutuu purkamaan, kun kangas onkin luiskahtanut ties minne.

Mutta eikös ole aika HÜBSCH!!! Vai pitäisikö heltyä peräti sanomaan LIEB... Jos joku jo erehtyi luulemaan, että vuori olisi yksinkertaisempi, niin ehei. Kun kerran saksalaisen mallin mukaan tehdään, niin tehdään perusteellisesti eli samat on rynkyt sisälläkin.

Mitenkäs minusta alkaakin nyt tuntua, että kaikesta huolimatta taidan pitää ompelusta.. ainakin vähän. Nyt kuitenkin kone hupun alle ja loppukangas piiloon.

EVA K.: Kuin kaksi mustikkaa

Tänä iltana istahdin vaihteeksi ompelukoneen ääreen. Pitäisi tehdä mekkokankaasta vielä jokin pieni kassi, mutta idea ei ottanut tullakseen. Niinpä päätin pienenä lämmittelynä tekaista (meni melkein koko ilta tuhertaessa ja purkaessa...) pari pientä pussukkaa, kun sopivia kankaita on vaikka lampaiden syödä.
Olen kuvioinut kankaat joskus kevättalvella muistaakseni, ei siis ollenkaan mustikat mielessä, mutta jotenkin ne sattuivat silmiini juuri nyt. Kuvan värit eivät ole aivan parhaat mahdolliset, sillä oikeasti sininen on juuri kuin mustikan poski.
Vasemmanpuoleinen on pussukka on pellavaa ja oikealla oleva puuvillaa. Kuviot muistaakseni tein piimällä, siltä ainakin näyttävät. Laitoin toiseen kuminauhan, toiseen kiersin puuvillalangasta nyörin.
Shh - olen luvannut tehdä pussukan pientä kolehtia varten, joten nyt sitten vielä entten tentten teelikamenten, kumman näistä otan siihen tarkoitukseen :).
Nyt on kyllä pakko vielä vähän täydentää kuvakudostajuttuani. Neljän päivän uurastuksesta ei todellakaan syntynyt mitään maailmoja syleilevää suurteosta - tämä kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa..

EVA K.: Suviheinä suhisee

Mekkohaaveesta tuli totta, kuten kuvasta näkyy. Sattuu sitä kivoja yllätyksiä, enpä olisi vielä pari päivää sitten kuvitellutkaan ompelevani itse itselleni vaatetta. Kuvioimani kankaat päätyvät yleensä verhoiksi, kasseiksi, pöytäliinoiksi - tai kaapintäytteiksi. Tässä mentiin siis askel eteenpäin!

















Täälläpäin liikkuu arkienkeleitä, tapaan heitä aina vähän erilaisissa tilanteissa. Yksi semmoinen soitti yllättäen ovikelloa ja tarttui reippaasti saksiin. Kaavan olin itse löytänyt (Suuri Käsityölehti 6/1998!) ja ehtinyt jo jäljentääkin. Mahdollisimman helppo ja yksinkertainen, koska tässä mekossa kangas saa olla pääosassa - eivätkä ompelutaitoni kovin monimutkaisiin riittäisikään. No, aivan peruskaavassa en kyllä pysynyt. Tein sekä etu- että takakappaleeseen pienet muotolaskokset vyötärön kohdalle, mikä paransi istuvuutta kovasti. Olen haaveillut pallomaisesta helmasta ja niinpä toteutin myös sen haaveen, kuminauha siis helmassa. Kokeilin ensin pieni pystylaskoksia helmasta ylöspäin; niilläkin olisi saanut kivaa ilmettä, mutta päädyin nyt ainakin toistaiseksi kuminauharatkaisuun.
Onneksi passelit helmetkin löytyivät ihan valmiina omasta kaapista! Tässä asussa on tarkoitus vielä mennä kepsutella tänä kesänä.
Kangasta jäi niin paljon, että siitä taitaisi saada vaikka jakun, mutta olisikohan asu sitten jo vähän liian levoton, mene tiedä. Toivon siis edelleen hihattomia mekkoja suosivia säitä..
Ei yksi kärpänen kesää tee eikä yksi "läninkikään" minusta vaateompelijaa, mutta uskallanpahan yrittää toisenkin kerran.

EVA K.: Koloristin päiväkirjasta

Yhtenä aamuna meilläpäin satoi - kuten satoi myös päivällä ja illalla - eli koko päivän. Kun olin aamulla yrittänyt vähän aikaa päästä eteenpäin ruudulla olevassa luomistyössäni eikä se edistynyt ollenkaan, muistin jipii että minullahan on se yksi kangas tuolla komerossa. Eikä se toden totta mikään tilkku ollutkaan; 12 neliötä puhdasta painopintaa!!! Niinpä vaihdoin sukkelasti tuotantosuuntaa (onneksi nykyelämäni tarjoaa siihen oivat mahdollisuudet) ja nostin koulusta hamstraamani väripurkit pöytään. Se oli menoa!

Voitte ehkä kuvitella, mitä vääntöä vaatii tuonkokoisen kankaan asettelu tavalliselle keittiönpöydälle... No, pöytäni on nähnyt isoja kankaita ennenkin, tosin koskaan en ole kangasta kuvioinut niin läpeensä kuin nyt.

Aloitin ruiskuemulsiolla, jolla maalasin pitkiä vetoja, joihin aivan ilmeisesti tuli inspiraatio ikkunan takana valuvista sadepisaroista. Värejä en ollut itse sekoittanut tai valinnut, vaan ostin kaikkea mahdollista koulun jämävarastoista. Jotakin väriä siis oli runsaastikin (sinistä), toisia taas vähemmän. Päätin, että antaa palaa! Hoksasin tosin tässä vaiheessa, että kaikkia värejä ei yksinkertaisesti riitä koko alueelle ja niin päätin pätkäistä kaksi metriä erilleen ja käsitellä sen ensin.

Maalaamisen jälkeen silitin kankaan, jotta pohjavärit kiinnittyvät. Hassua, miten suhteellista kaikki on! Sama pöytä, joka oli juuri tuntunut niin pieneltä, tuntuikin silittäessä aivan ylellisen suurelta :). Varsinaisen kuvioinnin tein leimasimella, leimaa rintarinnan, mutta ei kuitenkaan päällekkäin.

En ajatellut työtä aloittaessani vielä, mihin kangasta käyttäisin, mutta tämä ensimmäinen kappale alkoi yllättäen näyttää siltä, että siitä voisi (jos osaisi...) tehdä vaikka kesämekon. Vai mitä mieltä olette?Nämä ensimmäiset neljä neliötä olivat siis pieni lämmittely varsinaista urakkaa varten. Otin seuraavaksi koko väriskaalan käyttöön ja annoin märkien värien sekoittua toisiinsa. Juuri värien yhtymiskohdat ovat muutenkin aina kaikkein herkullisimpia katsottavia. Ja niitähän tässä työssä riittää!
Käytin nyt neljää erilaista leimasinta ja tein niillä jonoja vieri viereen. Koska pohjavärit olivat niin voimakkaat eikä painoväreissä ollut peittovalkoista, leimasinkuviot ovat paikoin aika näkymättömiä, yksi kuviojono jopa hukkui ja unohtui jossain vaiheessa, kunnes yhtäkkiä muistutti olemassaolostoon. Näin suuressa ja pohjaltaankin kirjavassa printissä se ei kylläkään haittaa. Tuleepa mieleen naapurimaan kivalta kuuluva sananparsi "seltsis segasem, hulgas hubasem" - (seurassa sekaisempaa, joukossa hupaisempaa) jonka varsinainen merkitys minulle on kyllä jäänyt epäselväksi :). Työtä tehdessä - ja naatiskellessa - tuli mieleen sekin, että on ne minullakin olleet harmaat kauteni, vaan eipä ole enää. Painokuviot on myös kiinnitetty silittämällä ja siinähän itse kangaskin siliää samalla.
Valmiista työstä on vaikea, jos ei peräti mahdoton, saada kokonaista kuvaa täällä kotioloissa. Mutta kuvitelkaapa tämä runsaudensarvi sielunne silmin jonnekin kallioiseen puuttomaan saareen, jossa taustalla on vain taivas ja meri - siellä kuvittelen sen olevan omassa elementissään.

Ensi viikko on piiperrystä paljon pienemmässä mittakaavassa, kun pääsen kokeilemaan kuvakudosta pöytäkangaspuilla. Henkisempi luomistyöni on vienyt viime aikoina nettiriippuvuuksien äärelle, joten taitaapa tehdä jo itsellenikin hyvää pitää lomaa tästä koneesta.

Nautitaan luonnon runsaista antimista, ei ole värejä säästetty sielläkään!

EVA K.: Puikot ja pensselit heiluneet

Neulettakin sentään vielä syntyy. Tämä pikku-Eetun villapuku on ollut tekeillä jo jonkin aikaa, mutta onneksi valmistui ennen talven tuloa. Takin ja housujen ohje on Novitan kevät 2009 -numerosta. Tulipahan tehtyä palmikkoa; sitä on myös takin selkäpuolella. Lanka on Nallea.

Myssyn tein sitten taas omalla "kolmen tuulen mallillani", joka on hyväksi havaittu. Ja aina pitää pientä tuotekehittelyäkin tehdä. Huomasin, että samaa kolmiota voin käyttää myös kaulahuiviin.

Nallen raitalangasta tulee aika hauskan näköistä myös joustinneuleena.





Oi näitä elämän värejä!

Ruska ei ole vielä oikein päässyt vauhtiin, mutta oma väripensselini on kyllä huiskinut ahkerasti sekä paperilla että kankaalla.
Näistä töistä päätellen minulla on menossa punainen kausi, mistä sitten johtuneekin. Harjoittelin kesällä rasiantekoa ja maalatusta kartongista syntyy tosi ihania pakkauksia helmilleni tai muille tuotteille. Aihioita on kertynyt taas vino pino - kun pääsen vauhtiin, niin on vaikea lopettaa!

Tästä maalatusta kankaasta piti oikeastaan tulla pussilakana, mutta sitä silittäessäni hoksasin, että saan siitä ensin olohuoneeseen uudet verhot.
Pidän niin kovasti väripintojen katselemisesta, että voin nyt ensin tutkia niitä. Kun kyllästyn pelkkien värien katseluun, niin sitten leimasin käteen ja päälle kuviot.

Orkideani on ilahduttanut minua keväästä asti.
Se oli nukkunut jo pari vuotta ruususen unta,
mutta yllätti iloisesti näin komealla kukinnalla.

Kärsivällisyys palkittiin - kuten usein muutenkin...

EVA K.: Terveisiä (taas) terassiltani

Jännä juttu tämä terassini uuden ilmeen syntyminen. Poikkesin yhtenä päivänä kirpparille katsomaan, joko seuraava tuoli tai miksei pöytäkin minua siellä odottaisi. Ja enpä toden totta ollut uskoa silmiäni, kun näin tämän pyöreän pienen pöydän, joka oli aivan tarkalleen samaa sinistä kuin korituolini ja tämän kirjavan pöydän palat! Pöydän maali on kulunut, mutta eikös se kuulu asiaan nykyään, joten annan sen ihan rauhassa näyttää vähän ikääntyneeltä. Tervetuloa joukkoon!

Pöytäliinani seuraava elämä



Olin joskus vuosia sitten painanut ja maalannut ison taivaansinisen pöytäliinan, joka on ollut säiden armoilla terassin vanhalla pöydällä kesästä toiseen. Värit olivat haalistuneet pahan kerran. Tällä viikolla vanha pöytä penkkeineen lähti kierrätykseen. Liinaa en raskinut mitenkään panna vielä edes matonkuteisiin, saati kokonaan hävittää. Onneksi näin sieluni silmin, että se piristäisi tilkkutyönä terassin valkoista peräseinää - ja ei kun tuumasta toimeen. Ensin revin leveitä suikaleita, jotka pätkin eripituisiksi paloiksi. Suunnitteluun ja sommitteluun en aikaa tuhlannut, vaan siitä vain rohkeasti yhdistelemään kappaleita. Osa paloista on nurin päin, nurjalla puolella kun alkuperäinen väri oli vielä säilynyt.

Vihreät kaitaleet sattuivat käteen kangaskorista ja ovat muistaakseni piimävärjäyksellä tehtyjä. Jostain syystä ne näköjään tulivat kaikki vaakatasoon.
Lopuksi pääsin taas niin mieluisaan käsintikkaukseen; kaikki reunakaitaleet on päärmätty käsin kauniista kesäillasta nautiskellen ja aika paljon tikkasin kuvioitakin. Pieniä ovat elämän ilot: haalistuneetkin väripinnat aivan hivelivät silmää, kun työ oli sylissäni. Tulihan tähän muutenkin vähän kolmiulotteisuutta eli suoraan sanoen ryppyjä, mutta niitäpä taitaa olla jo tekijässäkin..

Nyt annan auringolle luvan paistaa ja viedä loputkin värit - ei tämä mikään perintökalleus ole :=).

EVA K.: Kevättä kasseissakin

Tulipa tehtyä taas pitkästä aikaa kaksi kassia. Kangas on edelleen mustaa, kun se on minusta niin tyylikästä, mutta on kasseillakin sentään vähän kevättä rinnassa.

Yläkuvassa on kassin takapuoli. Tuli mieleen laittaa sinne jokin pikkujuju, joten taiteilin tuommoisen postimerkkikokoisen tilkkublogin.

Alemmassa kuvassa on kassin iso tasku, joka sai jo ihan keväistä väriä. Pengoin taas painettuja kankaitani ja löytyi tämmöinen "koevedos", jota en ole aikaisemmin saanut mihinkään käytettyä. Siinä oli sopivasti tikkaamistakin.

Tässä on siis iso tasku ja sen vasemmassa reunassa on kolmiulotteisia kolmioita, hiirenkorvia. Testasin tätä tekniikkaa ensimmäisen kerran, valitettavasti tulos ei kuvassa erotu, mutta se on aika kiva yksityiskohta.

Edellinen kassi tästä pajasta lähti Eestiin, saa nähdä, mihin nämä pääsevät.