EVA K.: Rakastan luotujani - edelleen

Luominen, varsinkin tämä luomakuntateema monotypialla on niin kiehtovaa, että syntyi ainakin vielä tämä toinen työ. Tämä ei ole tilkkutyö kuten edellinen, vaikka vähän siltä näyttää, vaan olen vain painanut kuvat riveihin ja kylläkin sitten lopuksi tikannut käsin jokaisen ympäri. Päällyskangas on ns. jokamiehen lakanakangasta, pehmeää puuvillaa, taustaksi laitoin vanhan pellavaliinan; molemmat kirppislöytöjä. Ja aihepiirinä siis edelleen eläimet, ihmiset ja kasvit.
Sisällä oleva vanu olisi voinut olla ohuempaa, mutta sellaista
ei ollut saatavilla silloin kun sitä hankin.


Päätinpä tuunata yhdet valkoiset puuvillashortsit, jotka olen joskus kauan sitten ostanut, mutta en ollut ottanut niitä
vielä käyttöön. Nyt tuli testattua, miten pystyy painamaan
leimasimella valmiin vaatteen - jotenkin..
Ihan passelit housut, kunhan vain vielä tulisi se
'vananaiste suvi', vaikka mikäs vanha nainen minä olen,
koulutyttö :=).

EVA K.: Luomisen lumoa

Grafiikan teko on yksi elämäni suuria rikkauksia, ja mikä parasta, siinä voi löytää aina uusia ilmaisukeinoja. Nyt olen hurahtanut loihtimaan monotypioita kankaalle. Monotypia poikkeaa muusta grafiikasta siinä, että kuvat ovat ainutkertaisia ja niiden ainakin kangasvärejä käytettäessä on synnyttävä hyvin nopeasti ennen kuin väri kuivuu.

En suunnitellut aiheita sen kummemmin, mutta huomasin sitten, että olin piirtänyt kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Eläimiä en tosin osaa piirtää, mutta tässä kohtaa löytyi oma sisäinen lapsi ja heittäydyinkin luojan apulaiseksi ja syntyi vähän uudenlaisia lajeja... Siitä tuli sitten mieleeni myös työn nimi "Minä rakastan kaikkia luotujani" - jonka muuten kirjoitin peilikirjoituksena.

Tämä on siis tilkkutyö ja myös kierrätystä. Siinä saavat vanhat itse painamani puuvillaverhot uuden elämän. kankaan nurjalla puolella on himmeän keltaisia kuvioita siellä täällä, mikä tekee työstä vähän kuin sieltä täältä kellastuneen. Lisäefektiä tuovat tahrat, joita ei tässä tekniikassa voinut välttää... Niin ja käsityön osuus on kyllä ihan kiitettävä, sillä olen tikannut käsin jokaisen kuvan ympäryksen. Reunakaitaleet on kuvioitu samalla tekniikalla, mutta ilman piirroksia ja ne ompelin koneella.

Sarja jatkuu, seuraavat kuvat on jo painettu, muuten vielä vaiheessa.



Ai että mitäkö kuuluu pellavaneuleelleni? Kiitos hyvää! Hihat puuttuvat samoin kuin helma ja pääntie. Koko puserohan on vaiston varassa tehty, ja siksi se on pitänyt minua kovasti jännityksessä. Ensimmäisessä sovituksessa sain huokaista helpotuksesta - näyttää tulevan ihan päälle pantava. Onneksi minulle suodaan pieniä iloja tämän tästä; kuinkahan monta kertaa olenkaan havahtunut tätä neuletta tehdessäni ihailemaan, miten hyvin puikot ja langat sopivat yhteen väriensä puolesta :).

Onneksi - vielä toisenkin kerran - minusta ei ole vastenmielistä päätellä lankoja! Niitä tässäkin työssä nimittäin on, mutta mikäpä sen rauhoittavampaa kuin antaa neulan suihkia rauhalliseen tahtiin, ajatusten lentää ja kärpästen surista.