EVA K.: Huivien huisketta

 

Huovutusta pitkästä aikaa! En muistanutkaan, miten kivaa huovuttaminen on; varsinkin tämä helppo tapa, jossa pesukone tekee varsinaisen työn. Kaapista löytyi vielä hahtuvanloppuja ja sinne vähän villaa jatkoksi. Väri ei ole varsinaisesti jouluinen :) - taitaa viitata paremminkin pääsiäiseen.Tuli taas hyvä mieli, kun kauan kaapissa lojuneet hahtuvatkin pääsivät käyttöön, kaksi kivaa huivia niistä sai. Ja saattaapa käydä niin, että hahtuvia tulee joskus taas hankittua.

Huiveja on nyt syntynyt melkein kuin sieniä sateella, silkkihuiveja tosin. Koulussa on vielä tällä viikolla joulumyyjäiset, ja olen siis antanut siveltimen suihkia. Värien leviäminen on erittäin kiehtovaa eikä aloittaessaan voi ennustaa, mihin päätyy. Siinä kai se viehätys juuri onkin. Muistaakseni tämänkin huivin pohjaksi maalailin jotain kovin epämääräistä lopuilla väreilläni, mutta kullanvärisellä gutalla piirretyt hennot kuviot saivat ihmeitä aikaan - tunnelma muuttui aivan toiseksi. Onneksi gutta pysyi myös loppuhuuhtelussa.

Uusia tuttavuuksia?

Sitten ollaankin jo räväkämmissä tunnelmissa. Olipa värit sitten hillittyjä tai voimakkaampia, niin tuo ihana läpikuultavuus niissä pysyy.

Mikä lie hilpharakas (sana osui silmään Tallinnan reissulla..) siinä tepastelee.

Tarinoita voi kertoa monin tavoin.

EVA K.: Sunnuntai-illan mietteitä

Silkeissä mennään kuten kuvista näkyy. Muistaakseni (pimeys vie muistin multa..) en ole vielä tätä huivia esitellyt, joten nyt sen teen. Nämä silkkien kuvioinnit ovat minulle kuin matkoja jonnekin - niin minnekähän. Tuntuu, että tähän asiaan voisin uppoutua niin, että ympäristö unohtuisi. En tee (matka)suunnitelmia, vaan annan elämän viedä seuraavasta tienhaarasta tuntemuksien mukaan. Värien valinta tuottaa joskus päänvaivaa ja vaatii rohkeutta, mutta toistaiseksi valinnat ovat omaa silmää miellyttäneet ja monesti jopa hämmästyttäneet. 
Kamerani sanoi irti yhteistyösopimuksemme. Hankin uuden ja voi. Olen kyllä tämän viikonlopun aikana ehtinyt - taas kerran - huokailla tätä nykyelämän monimutkaisuutta. Ei uusikaan kamera mikään erityisen hieno tai tekninen ole, mutta vähäistenkin kommervenkkien omaksuminen vaatii minunlaiseltani paljon sisua ja kärsivällisyyttä. Mistähän johtuu, että minulla kyllä kärsivällisyyttä on joskus liikaakin, mutta se tahtoo yllättäen pettää juuri teknisten vempainten kanssa. 
Alla oleva - keskeneräinen - työ on uudella kameralla otettu, joten ei tämä bloginpito nyt ilmeisesti kuitenkaan kameranvaihtoon kaadu. Nämä lemmikkini saivat vielä kivat pohjavärit taustakseen. 

Monikin asia lähestyy: itsenäisyyspäivä, joulu, vuodenvaihde - jossain siellä tulevan vuoden puolella sitten myös minun uusi ammattini :). Mikähän lokero löytyy minulle ja ötököilleni tässä maailmassa, jossa eurokriisi tuntuu olevan uutinen numero yksi....

Hyvää itsenäisyyspäivää!

EVA K.: Lomamuistoja ja -teelmyksiä

 

 

Tämänpäiväinen ilonaiheeni!  Löysin syyslomareissullani kirpputorilta ison - 90 x 90 cm - silkkihuivin, joka oli hailakan mitäänsanomaton, mutta ah niin täynnä mahdollisuuksia. Piirtelin ensin kullanvärisellä gutalla kuvioita kovastikin, mutta sitten huomasin, että onkin parempi maalata kuviot väreillä. Silkki heräsi eloon, yllätti itsenikin.

 

Syysloma alkoi sultsinavyöhykkeeltä ja yksi tuplamyssy taas alkutekijöissään. Langat olivat varsin villaisia, naapurimaasta hankittuja ja vaalea hemmotteli käsiäni luontaisella rasvallaan :). No eipä kyllä käsivoidetta ollutkaan kapsäkissä.

Länsisuomalaista selvästi ujostuttaa tämä itäinen mutkattomuus...

Voi nämä autiot asemat ja pysähtyneet kellot; paluumatka entisestä kotikaupungista olisi tosin käynyt kätevästi yhdellä junalla, mutta miksi aina valita se suorin ja yksinkertaisin tie - jos lähes samaan hintaan voi tulla kolmella erilaisella junalla :).

Ei ruuhkaa, ei kiirettä.

Kontrasti ulkona vallinneeseen kaamokseen.

Toivottavasti kivat muistot ja värit antavat voimaa, kun kaamos vain syvenee. No, on tästäkin ajasta aina selvitty.

EVA K.: Silkki vei mukanaan

Silkkimaalauskurssi loppui, mutta ei silkin kiilto silmistäni. Minä tyttö aion jatkaa silkin parissa; välineet on jo hankittu. Tässä kuitenkin vielä viimeisiä koulussa tekemiäni värjäyksiä ja maalauksia. On minulla lähes uskomaton tuuri näissä hankinnoissa - tämäkin alunperin valkoinen monta metriä pitkä silkkikangas löytyi kirppikseltä joku vuosi sitten. Värjäsin sen shiboritekniikalla ja siis höyrykiinnitteisillä väreillä; höyrykäsittely tehtiin mehumaijassa. Värejä oli vain kaksi, mutta yllättäen punaisen ja vihreän yhdistymisestä syntyi violettia - miellyttävä yllätys kylläkin.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa; se hämmästyttää, kummastuttaa pientä (ja isompaakin) kulkijaa. Kangas täyttyi mustalla gutalla maalaamistani kaikenkarvaisista olioista ja pienistä kohtaamisista.

EVA K.: Kuin tuulahdus jostain kaukaa...

Tästä lähdettiin liikkeelle: luonnonvalkoinen bourette-silkkinen tunika, ostettu tosi kauan sitten ja myös pidetty erittäin ahkerasti.

Ratkoin puseron sivusaumat auki, jotta sitä oli helpompi maalata. Edessä olikin tosi mieluinen tehtävä enkä kokenut "valkoisen kankaan kauhua". Silkkiväreillä ja siveltimellä alkoi syntyä kaarevia muotoja.Väri upposi vanhaan kankaaseen kauniisti.

Hankin juuri tekstiililiituja ja päätin kokeilla niitä ensi kertaa tähän työhön. Onneksi liidut kiinnitetään juuri samalla lailla kuin silkkiväritkin. Liidun jäljet ovat tuollaisia vähän kuin varjostuksia ja sopivat tähän kuviointiin oikein mainiosti. Liiduilla tuleekin varmaan olemaan käyttöä!

Halusin antaa puserolle aivan uuden ilmeen - ja siinä totisesti onnistuin! Alkuperäinen tunika oli aika pitkä ja suora, vailla minkäänlaisia muotolaskoksia. Katkaisin siis helmaa reilusti, kaarsin sivusaumoja ja lisäksi tein sekä eteen että taakse laskokset - oikealle puolelle siis.

 

Tämä pusero vei ajatukseni johonkin ihan toiseen aikakauteen. Ehkäpä sinne 50-luvulle, jolloin vaatteita ei hankittu hetken mielijohteesta ja niitä myös pidettiin vuodesta toiseen. Eipä valmiita vaatteita tainnut paljon edes kaupoissa olla, ompelijoita sen sijaan kai joka kylässä, kaupungeista puhumattakaan. Pusero alkoi näyttää silmissäni sitä vanhanaikaisemmalta, mitä pitemmälle etenin - mutta varsin viehättävällä tavalla. Kun helmasta jäi reilusti kangasta, niin ompelin siitä hihoihin "liitingit" - termitkin alkoivat tulla jostain lapsuudesta :=) . Onkohan tämä nyt se "herätys", jonka olen saanut työskennellässäni viime viikot tiiviisti ekologisten kysymysten parissa.

Kuten varmaan huomaatte, blogi on jotenkin muuttunut ulkonäöltään. Tämä ensimmäinen juttu vähän takelteli, toivottavasti alkaa sujua jatkossa paremmin..

EVA K.: Siveltimellä ja puikoilla

Silkeissä olen siirtynyt vaatetuskankaiden kuviointiin. Huomaan, että saan aika usein olla kiitollinen vuosia sitten tapahtuneista ostoksista - niin tässäkin tapauksessa. Luonnonvalkoinen burette-silkin pala oli jo odottanut vuosikaudet tätä hetkeä - siltä minusta ainakin tuntuu. Toivottavasti seuraavaa askelta ei tarvitse harkita ihan niin kauan, vaan tämä metamorfoosi vähän nopeutuu. Pitkä on matka silkkiperhosesta meikäläisen puseroksi... (nyt pitäisi saada ne hihatkin!). Kuviot on tehty ihan yksitellen siveltimellä ja silitysraudalla kiinnitettävillä väreillä. Päätin ottaa vähän epätavallisemmat värit - ei siis punaista vaan keltaista. Itse työ oli taas tosi mukavaa enkä kyllä moiti lopputulostakaan; kukin nähköön viivoissa ja niiden leikissä omaa symboliikkaansa. Tässä toteutuu myös se, että työ tekijäänsä neuvoo; sen kummempia ennakkosuunnitelmia tai luonnoksia ei ollut. Siniset viivat on tehty ensimmäisinä ja kostutellulle kankaalle, joten ne levisivät oikein sopivasti. Burette-silkin pinta on ihastuttavan elävä ja vaatteena myös aivan ihanteellinen. Ja vaikka siis tavoitteena on pusero, kangas houkutteli laskostelemaan itseään liehuhelmaiseksi hameeksi :=).

Tämä kaksinkertainen myssy on onnistunut koukuttamaan minut. Opiskelutoverini Riitta-Päivikki tilasi harmaan ja vaaleansinisen yhdistelmän. Myssyhän on kaikessa kaksinkertaisuudessaankin perin yksinkertaisen näköinen - mutta tämän omistaja aikoikin vielä tuunata sitä vähän persoonallisemman näköiseksi. Odotan tulosta innokkaasti.
Jos on harmaa päivä, niin harmaa myssy päähän - vai eikö sittenkin toisin päin...
Myssyn ainoa luontainen koristus on tuo reuna - kun silmukat luodaan kahdella erivärisellä langalla, siitä tulee kivan näköinen.

Olisiko tämä jo aavistus siitä aamusta, jolloin maa on kuurassa... Kankaankuviointi tuottaa kivoja yllätyksiä. Tästä jutusta osa oli ihan oikeasti suunniteltua, osa paremminkin työtapaturmaa. Jospa en paljasta tekniikasta tällä kertaa sen enempää - arvauksia otan vastaan mielelläni :=).

EVA K.: Kesän viime kukkiako

Minulle on tainnut tulla (paha?) tapa esitellä keskeneräisiä teelmyksiäni - joten tässä tulee lisää samaa sarjaa. Tällä kertaa voisi teemana olla tuunaus. Harmi, etten huomannut ottaa varsinaisia "ennen" kuvia ja nyt se on myöhäistä, kun olen jo pannut oman lusikkani soppaan eli siveltimeni kankaalle. Löysinpä joskus kirpparilta hempeän vaaleankeltaisen silkkihuivin, jossa oli siellä täällä pienehköjä hailakoita kukkia. Päätin panna vähän paremmaksi! Piirtelin mustalla gutalla reiluja terälehtiä, jotka maalasin tarjolla olleilla väreillä, roiskinpa vähän suolaakin sinne tänne. Huivi on vielä kehyksissä odottamassa värien kiinnittämistä silittämällä. Tekeminen tuotti iloa - ei tarvitse ainakaan jännittää silkin pilaamista, kun sen on muutamalla kymmenellä centillä ostanut.
Pitäisikö tässä kohtaa sanoa, että lyhyt matka on riemusta murheeseen, sillä aivan toisenlaisessa värimaailmassa ollaan seuraavassa tuunauksessa. Sekin on kirpputorilöytö. Tämä puolestaan oli löytöhetkellä hennon turkoosi ja yksivärinen. Hinta oli opiskelijalle varsin sopiva: 20 c. Tarkoitus ei ollut ollenkaan tehdä tällaista (kuin kottarainen se murheen lintu...) , mutta pienen lipsahduksen jälkeen ei ollut enää paluuta. Silkin ihana kiilto pääsee kyllä tässä versiossa paremmin esille, varsinkin tuon hopeagutan kanssa.Kolmas huivi ei ole kierrätystavaraa, vaan aivan valkoiselle silkille ensi kertaa tehty. Sitä tehdessä sai todella nauttia värin rajattomasta leviämisestä - ja kyllä minä nautinkin. Nämä värit kiinnitettiin oikein höyryputkessa.
Kaikkien näiden huivien tekemisessä muuten sattui jotain yllätyksiä, joista voi ottaa opiksi. Mutta olisiko mitään mieltä tehdäkään jotain, josta tietäisi heti aloittaessaan tarkan lopputuloksen...

EVA K.: Elämä se on ...

.... kuin silkkiä vaan. Kyllä - absolut ja akkurat - sillä olen vihdoin päässyt kokeilemaan silkkimaalausta!Ihan oikeasti olin jo odottanut tätä ihmettä kauan ja hamstrannut sekä värejä että silkkejä aina tilaisuuden tullen. No, nyt olen siitä tosi hyvilläni. Enkä ollut turhaan odottanut; tässä pätee kyllä se, että hyvää ei voi odottaa liian kauan. Materiaalina silkki on hurmannut minut täysin enkä siis ole säästellyt myöskään kuvioiden ja värien kanssa, vaan olen uppoutunut kuviointiin kuin johonkin meditaatioon.




Ensimmäiseen huiviin olen jo tehnyt pakkauksenkin.


Böö - täältä tullaan kop kop. Yhden huivin valtasivat nämä nelijalkaiset, joita köpöttelee huivin joka sivulla. Tämä oli varsinainen guttausharjoittelu, varsinkin, kun guttani (sekin joskus hamstrattua) oli purkissa ja tein kuviot siveltimellä. Miten ihania värit voivat olla!
Olen taas vähän etuajassa esittelyn kanssa, sillä huivia ei voinut vielä pestä ennen kuin värit kunnolla kiinnittyvät. Vasta pesun jälkeen sitten näkee lopullisen tuloksen, ja myös silkin ihana tuntu pääsee vasta sitten oikeuksiinsa. Onneksi useampi työ on vielä vaiheessa - ehkä se sylillinenkin sieltä vielä tulee, kun olen ahkerana :).