EVA K.: Kukko, akka ja ukkonen eli ensimmäinen kuvakudokseni

In the middle of nowhere..

Tässä yksi niitä ohikiitäviä tuokioita, joita kokee kun ei ole omia kumipyöriä alla ja seurana on reppu. Tiukkaa tuijotusta vuoroin tielle, vuoroin tuohon maagiseen siniseeen merkkiin, joka on lupaavinaan niin paljon. Odotus palkittiin tässäkin tapauksessa!

Vaikka luonnoksia oli jo valmiina, kesti vähän aikaa ennen kuin lopullinen idea syntyi ja värimaailma löytyi.

Kutomiseen käytettiin kehystä, loimena valkoista pellavalankaa ja kuteistakin suurin osa pellavaa. Koko työ syntyy kutomalla ja sen viehätys on oman piirustuksen toteuttaminen. Minulla oli värisuunnitelma vain linnulle, kaikki muut värit valitsin kutoessa. Missään vaiheessa ei kudottu koko työn leveyttä yhtenäisesti, joten myös värejä pääsi käyttämään paljon. Yläreunan vähän raju lila kertoo koko viikon uhanneesta ukkosesta.
Enkä aavistanut ollenkaan, miten turhamaisen linnun olin luonut - sehän alkoi vaatia pyrstökseen kunnon ilotulitusta :).

EVA K.: Taas pellavaa

Kevään koulutöistä on vielä esittelemättä tämä kutomani kaulaliina. Loimen oli joku toinen suunnitellut ja luonut merseroiduista puuvillalangoista. Minä valitsin kuteeksi ohuen kullanhohtoisen aivinapellavan ja kudoin sillä koko liinan. Luojan ja kutojan yhteistyö pelasi hyvin!

Sidos on kanavaa, mutta halusin pintaan kuitenkin jotain vaihtelua ja niinpä kudoin 5 cm:n palttinaraidat 20 cm:n välein. Tulos on ihan chic.


Keskeneräisiä töitä ei pitäisi esitellä - tiedän - mutta vilautanpa nyt kuitenkin vähän tätä neuletta, jonka aloitus on ollut kovasti takkuista. Ensimmäiset yritykset olivat luonnonväristä pitsineuletta, kahtakin sorttia, joista kumpikaan ei osoittautunut onnistuneeksi. Lisäksi hoksasin, että lanka ei olekaan niin juoksevaa kuin kuvittelin, vaan oli otettava mukaan myös värilliset kerät. Kun ei sopivaa ohjetta tuntunut löytyvän, niin tein itse vähän luonnoksia ja aloin improvisoida. Takakappale on päättelyä vailla valmis ja näyttää jokseenkin hulppealta, sillä halusin jostain syystä tehdä kellohelman lyhennetyillä kerroksilla. Saapa nähdä, mitä tästä tulee, mutta sen ainakin päätin, että minä tyttö en nyt tätä versiota enää pura. Langat ovat siis peräisin viime kesän retkeltä Viipuriin. Pellavakaupassa kannattaa ehdottomasti käydä, jos liikutte sielläpäin.


Kesä on kukkeimmillaan tänään kesäpäivänseisauksen kunniaksi.
Omassa pihassani olen ihaillut nuokkusyreenia, joka tänä kesänä on yllättänyt. Koskaan aikaisemmin se ei ole avannut noin paljon kukkiaan, vaan ne ovat jääneet vain nupulle. Ihmettelenkin, mikä tässä alkukesässä on ollut niin poikkeavaa muihin vuosiin nähden. Ehkä se on niitä luonnon salaisuuksia, joita minun ei tarvitsekaan tietää..

Iloista ja turvallista keskikesän juhlaa kaikille!

EVA K.: Villaa, pellavaa, puuvillaa ja paperia

Kiitos kaikille vierailijoille kommenteista! Olin iloisesti yllättynyt ja sain taas uutta intoa blogin pitoon.

Nyt niitä lupaamiani kangaspuiden tuotoksia. Kudoin kaksi villaista kaulahuivia epätasaraitaisella panamasidoksella. Kylläpä huivit ovat hankalia kuvattavia ilman mannekiinia! Täytyy tyytyä lähikuvaan. En näköjään nyt pääse punaisesta mihinkään, sitä on joka työssä, tässä huivissakin kahta eri punaisen sävyä.

Seuraava - punainen! - työ tulee tässä. Mennäänpä jo selluloosakuituihin eli pellavaan. Tämä kuten edellinenkin on koulutyö. Lanka on rohdinta ja sidos kärkitoimikas, jossa toimiviivojen suunta vaihtuu muutamaan kertaan. Kuvasta näkyykin, että laudeliinahan se siinä. Yhtä hyvin sitä varmaan kyllä voisi käyttää vaikka pöydällä. Pellava on lempimateriaalini, mutta sen kutominen oli aika haastavaa.

Toimikkaan ominaisuuksiinhan kuuluu, että siinä on tavallaan molemmat puolet oikeita.
Saunani sai tästä hyvän väriläiskän. Nähtäväksi jää, miten värit pysyvät...



Kevään ja koko kudonnan opiskelun viimeiseksi työksi jäi kaitaliinan suunnittelu ja toteuttaminen. Sidoksena piti käyttää joko palttinaa tai panamaa, kuteina sekä poppanaa että lankaa. Raitoja piti olla sekä loimessa että kuteessa, ja liinan piti olla kesäinen. Saimme tehdä ensin metrin verran kokeiluja. Minä päädyin palttinaan ja kudoin poppanan väliin kuusi lankaa. Olen tyytyväinen lopputulokseen sekä sidoksen että värityksen osalta. Lankana oli puuvilla-pellava sekä loimessa että kuteessa.
Itse nautin kovasti väreistä ja erityisesti eri väripintojen kohtaamisesta. Tässä liinassa niitä todella on!
Ja onhan aika kutkuttava tunne, kun tietää, että olen ne itse
luonut. Kudonnassa värien kanssa leikittely onkin monimutkaisempaa kuin esim. neuleessa. Pikkuhiljaa kai siihenkin oppii, kun ahkerasti harjoittelee.
























Lopuksi vielä yksi värileikki eli viimeisimmät Paperolli-helmet pakkauksineen. Taustalla myös yksi aurinkovärjäyskokeilu.
Jaa-a, tämä vuosi on tuonut minua lähemmäksi unelmaani: valmistua artesaaniksi ennen 60-vuotissynttäreitä :). Vielä ei olla tavoitteessa, mutta ei tarvitsekaan - aikaa on...
Aurinkoista kevättä ja kesää kaikille blogissa kävijöille!
Kannattaa pistäytyä jatkossakin; olen menossa kahdelle mielenkiintoiselle kesäkurssille, joiden tuotoksia varmaan on täällä myöhemmin kesällä nähtävissä.

EVA K.: Helteestä huolimatta

Ulkomaantuliaisia
Kesäni ei ole vuosikausiin ollut oikea suvi ilman käyntiä Eestissä. Tänä kesänä suuntasin ensimmäiselle käsityökurssilleni naapurimaahan. Ainoa netistä löytämäni kurssi sattui olemaan "kangakudumise suvekool", joka minulle kyllä sopi ihan hyvin. Kielenharrastajana ja ainoana suomalaisena sain kielikylvyn kaupan päälle. Kurssi pidettiin pienessä Velisen kylässä, tunnelmallisissa joskin helteisissä olosuhteissa. Aiheena olivat sikäläiseen käsityöperinteeseen kuuluvat "suurrätikud" eli suuret villahuivit - ei mitään aivan aloittelijan töitä kylläkään. Kun sidosoppi on minulle toistaiseksi aivan vierasta, niin aluksi tuntui että huhhuh, kuidas ma hakkama saan eli miten tästä selviän, mutta kotiin tuotavana oli kuin olikin samat rätikud kuin muillakin. Hyvä minä, tubli õpija.

YLE Ykkösen karjalaisen heinäkuun innoittamana piipahdin vielä Viipurissa. Päivän matkalla ei nähtävyyksiin paljon ehtinyt tutustua, mutta parasta antia oli pellavakauppa. Se sai aivan pään pyörälle tällaisella pellavan ystävällä. Onneksi siellä oli myös neulepellavaa, jota ei kovin monesta paikasta saa. Kangasostokseni jäivätkin varsin vähäisiksi, mutta lankoja en voinut vastustaa.

Tunnistatteko tuon työvälineen? Ystävättäreni oli hankkinut sen kauan kauan sitten Pärnusta ja lahjoitti minulle - virkkuukoukku, jossa aapiskukko! Mietimme kovasti, onko se luuta vai sittenkin muovia. Arvoitus taisi ratketa siinä, että se oli mystisesti napsahtanut poikki yön aikana. Muovia kai sitten - vaiko pitkälle kehittynyt osteoporoosi...


Junassa pisteltyä
Kassillinen ruosteenruskeaa norjalaista Raggegarnia on vaivannut mieltäni. Hankin sen heräteostoksena jo talvella enkä ole keksinyt sille mitään käyttöä. Ahaaelämys tuli sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta: reilu virkkuukoukku eli nro 12, ja se oli menoa. Virkkasin junamatkalla pitkän kaulahuivin kiinteillä silmukoilla siten, että otin silmukoista takareunan. Tuloksena on miellyttävän pehmeä ja ilmava huivi. Se tuntui kuitenkin orvolta yksinään, ja lankaahan minulla oli vielä monta kerää, joten pienensin koukkua ja tein vielä hatun huivin seuraksi. Hattu puolestaan kaipaa kyllä vielä pientä piristystä - tarkoitus on tehdä siihen nauha, kunhan vähän kertailen viime talven nauhaopintoja :=).

Vielä yksi uusi kokemus

Nypläystäkin olen nyt kokeillut. Sitä kohtaan minulla on ollut kovasti
ennakkoluuloja. No, totesin, että periaatteet ovat aika lailla samat kuin
esim. nauhojen teossa. Ymmärrän kyllä, että siihenkin voi jäädä koukkuun,
mutta eipä se silti minun lajini ole. Tulipahan kuitenkin tehtyä
postimerkin kokoinen pitsi.
Ja mistä sitä koskaan tietää, mihin vielä hurahtaa..

EVA K.: Silmän iloa keittiöön

Tästä työstä uhkasi jo tulla ikuisuusprojekti, vaikka mittaa ei ole kuin pari metriä ja kutominen sinänsä menee aika nopeasti. Viikonloput ovat menneet hiihtäessä ja illat nuttujen teossa ja kun kangaspuut eivät ole omassa peräkamarissa, niin vaati vähän päättäväisyyttä lähteä vielä illalla kutomishommiin. Räsymaton kutominen on kyllä mukavaa ja siinä jos missä näkee työnsä tuloksen - sekä hyvässä että pahassa... Olen huolellinen käsitöissäni yleensä, mutta maton reunat eivät saa ihan kiitettävää arvosanaa.

Oikeastaan aika kumma, että vaikka kuteet litistyvät niin kapeiksi, niin kyllä matosta pystyy omaa historiaansa lukemaan ihan vaivatta. Siellä ne kulkevat 70-luvun ruskea-keltasävyiset pussilakanat yhdessä kankaanpainannan "hullujen vuosien" muistojen kanssa. On tässä tosin jotain uuttakin, kolmantena kuteena on koko ajan beige ontelokude. Tulipa tehtyä pitkästä aikaa oikein näkyviä raitoja. Kuva on tylsä, mutta matto on ihan hyvä. Eivätkä kuteet tietenkään vielä loppuneet, ehei. Kunhan kesä koittaa, niin lisääkin syntyy.

EVA K.: Vanhaa lankaa uusin puikoin

Lankavaraston läpikäynti on nyt edennyt 90-luvulla hankittuun paksuun silkkilankaan ja 70-luvulta peräisin olevaan pellavaan. Pellavasta kudoin aikoinaan kaksikin hihasta-hihaan - puseroa, joista toista tyttäreni käyttää edelleen. Joskus olemme olleet jopa molemmat saman puseron sisällä :), kun tytär vielä oli ihan konkreettisesti sydämeni alla.

Silkki löytyi aikoinaan yhden vanhan käsityöliikkeen loppuunmyynnistä. Kudoin siitäkin pitsineulepuseron, joka taisi jäädä vähän vähälle käytölle, ja niinpä olen sen jossain vaiheessa vienyt kierrätykseen. Nyt olisin puseron mielelläni purkanut. Lankaa on kuitenkin viisi kerää, ja niinpä laitoin kesäröijyn alulle. Pellavaa on niin vähän, että siitä tulee vain muutama efektiraita. Lisäksi kävin ostamassa muutaman kerän luonnonvalkeaa Sublime baby cotton kapokia. Aika mukavasti langat käyvät yksiin, eikä röijystä ainakaan tule liian kirjavaa. Muutapa tästä ei vielä osaa sanoakaan, yllätys odottaa. Tämä aloitus tosin on jo toinen, kun ensimmäiseen otin liian isot puikot ja siitä tuli aivan liian löyhää.

Puikoissa olen nyt astunut uuteen aikaan! Onpa todella miellyttävät. Pyöröpuikko on kokonaista 120 cm pitkä ja kaapeliin (!!!) voi yhdistää eripaksuisia puupuikkoja. Ensin oli vähän vaikeuksia, kun kierre ei oikein pysynyt kiinni, mutta nyt sujuu jo oikein mallikkaasti. Puikot ovat tosi kevyet ja niin kauniit, varsinkin näiden luonnonvaaleiden lankojen kanssa tarjoavat todella silmänruokaa.
Voisiko joku kertoa, mikä tarkoitus on kuudella sukkapuikolla? Puikot ovat huomattavasti lyhyemmät kuin metalliset sukkapuikot ja niiden paksuuskin on vähän eksoottinen eli 3,25. Ilmeisesti on siis tarkoitus kutoa sukkaa kuudella puikolla, vai mitä? Kahdella niistä tekaisin pienen myssyn, siihen niiden pituus juuri ja juuri riitti.
Tämä aloitus muuten poseeraa uudella vessanmatolla, jonka kudoin tällä viikolla kaksinkertaisesta ontelolangasta. Keittiön mattokin on hyvässä alussa, ja ilmestyy tänne aikoinaan.

EVA K.: Matto paikallaan

Tämä mattokuva piti ottaa ulkona, mutta eihän tuonne sateeseen voi mennä, joten matto on nyt ihan siinä, missä se tulee olemaankin. Pituutta tuli 3,4 m, kuteita jäi siemeneksi seuraavaankin, mutta se saa nyt odottaa aikaa parempaa.

Viimeiseen raitaan, joka ei tässä kuvassa kyllä näy, ujutin vielä pyjamani, yöpaitani ja lakanani; tuttuja siis jo ennestään, jatkavat yhteiseloaan.

EVA K.: Yhtä ja toista eikä mitään valmista

Mitähän näistä yrittäisi..
Kaikkien saamieni lankojen joukosta nämäkin löytyivät. Pörrölanka on Novitan Brushia ja sileä ilmeisesti Seitsemää veljestä. Hassua, että langat ovat tulleet ihan eri ihmisiltä, mutta kuinka ollakaan lila on lähes samaa sävyä, vaikka ei tässä kuvassa oikein näytäkään. Kieltämättä hiukan erikoiset värit enkä ole pörröisten lankojen harrastaja ollenkaan, mutta jotainhan näistä pitäisi sentään kokeilla. Luotan siihen, että idea tulee, kun on sen aika. Pienen mallitilkun tein, mutta pitäisi nyt ensin hankkia isommat puikot.

Vanhasta uutta

Useampi ilta on jo vilahtanut mattoa kutoessa. Siinä jos missä näkee työnsä tuloksen ja siitä huolimatta lopputulos on varmaan yllätys. Mattoon uppoavat niin vanhat lakanat kuin pyjamat ja T-paidatkin, eivät siis katoa jäljettömiin vaan muuttavat vain olomuotoaan. Miten voikin olla, että niin kuluneesta ja nuhraantuneesta saa aikaan jotain niin uutta...

Virkkausta uutisia katsellessa

Matalapaineestakohan johtui vai mistä, mutta rupesi tuntumaan, ettei elämä nyt aina ihan niin värikästä ole kuin viimeaikaiset lappuni. Sitä paitsi värikkäät lankani hupenevat uhkaavasti, joten päätin välillä siirtyä rauhallisimpiin tunnelmiin. Tässä vihreänharmaassa pinnan erilaiset kuviot pääsevät aika hyvin oikeuksiinsa.

Minua kiehtoo tämän peiton (?) tekeminen siinäkin mielessä, että ei ole mitään varsinaista visiota, miltä sen pitäisi näyttää, joten vielä saattaa tulla muitakin yllätyksiä vastaan. Kuin elämä itse.

EVA K.: Vapun satoa

Olipa mahtava vappu! Kiskoin riemuissani terassille matonkudekerät, joita on tullut leikattua jo monena kesänä. Tietysti komeroon oli taas kertynyt paljon lisää leikattavaa ja niin jatkoin harjoituksia. Matonkuteiden leikkaaminen on terapeuttista - mutta pölyistä, joten siitä nautinnosta on talvisaikaan pysyttävä erossa. Tästä sekamelskasta olisi nyt sitten luotava mustaan loimeen siedettävän näköinen matto. Siinäpä haastetta; onneksi puut eivät ole aivan vielä vapaana. Taustalla näkyy yksi ensimmäisiä mattojani, 70-luvulla kudottu. Minusta näytti, että se jo lähenisi elinkaarensa loppua, mutta yllättäen tytär siirsikin sen omaan huoneeseensa , mikä merkitsi kyllä aikamoista arvonnousua.

Näillä myssyillä ei taida olla suurta uutisarvoa, mutta värisävy on sentään uusi! Mahtaako johtua siitä, että tytär Ruotsista oli käymässä.. No, pätkätyöni aloittivat pari viikkoa sitten matkansa kohti venäläistä lastenkotia, joten nyt on taas tilaa tehdä uusia ja lankoja riittää.