EVA K.: Luomisen lumoa

Grafiikan teko on yksi elämäni suuria rikkauksia, ja mikä parasta, siinä voi löytää aina uusia ilmaisukeinoja. Nyt olen hurahtanut loihtimaan monotypioita kankaalle. Monotypia poikkeaa muusta grafiikasta siinä, että kuvat ovat ainutkertaisia ja niiden ainakin kangasvärejä käytettäessä on synnyttävä hyvin nopeasti ennen kuin väri kuivuu.

En suunnitellut aiheita sen kummemmin, mutta huomasin sitten, että olin piirtänyt kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Eläimiä en tosin osaa piirtää, mutta tässä kohtaa löytyi oma sisäinen lapsi ja heittäydyinkin luojan apulaiseksi ja syntyi vähän uudenlaisia lajeja... Siitä tuli sitten mieleeni myös työn nimi "Minä rakastan kaikkia luotujani" - jonka muuten kirjoitin peilikirjoituksena.

Tämä on siis tilkkutyö ja myös kierrätystä. Siinä saavat vanhat itse painamani puuvillaverhot uuden elämän. kankaan nurjalla puolella on himmeän keltaisia kuvioita siellä täällä, mikä tekee työstä vähän kuin sieltä täältä kellastuneen. Lisäefektiä tuovat tahrat, joita ei tässä tekniikassa voinut välttää... Niin ja käsityön osuus on kyllä ihan kiitettävä, sillä olen tikannut käsin jokaisen kuvan ympäryksen. Reunakaitaleet on kuvioitu samalla tekniikalla, mutta ilman piirroksia ja ne ompelin koneella.

Sarja jatkuu, seuraavat kuvat on jo painettu, muuten vielä vaiheessa.



Ai että mitäkö kuuluu pellavaneuleelleni? Kiitos hyvää! Hihat puuttuvat samoin kuin helma ja pääntie. Koko puserohan on vaiston varassa tehty, ja siksi se on pitänyt minua kovasti jännityksessä. Ensimmäisessä sovituksessa sain huokaista helpotuksesta - näyttää tulevan ihan päälle pantava. Onneksi minulle suodaan pieniä iloja tämän tästä; kuinkahan monta kertaa olenkaan havahtunut tätä neuletta tehdessäni ihailemaan, miten hyvin puikot ja langat sopivat yhteen väriensä puolesta :).

Onneksi - vielä toisenkin kerran - minusta ei ole vastenmielistä päätellä lankoja! Niitä tässäkin työssä nimittäin on, mutta mikäpä sen rauhoittavampaa kuin antaa neulan suihkia rauhalliseen tahtiin, ajatusten lentää ja kärpästen surista.

EVA K.: Värien leikkiä

Minä täällä taas. Vaikka tämä onkin neuleblogi, en malta olla esittelemättä kahta viimeisintä kangastyötäni. Koulussa oli kevättalvella tilkkutyökurssi ja kun tarvitsin päiväpeittoa, päätin ottaa tämän urakan. Urakkaa siinä oli, mutta lopussa kiitos seisoo. Peitossa näkyy omaa historiaani. Kuviolliset kankaat olen maalannut muutamia vuosia sitten ja jatkoin nyt niiden työstämistä leimasimilla. Minulle on tärkeää, että tilkkutyöt eivät ole vain teknisiä suorituksia, vaan että ne oikeasti syntyvät niistä tarvikkeista, mitä kulloinkin on tarjolla. Niinpä tässä on tarkoituksellisesti pari aivan "eri maailmasta" olevaa palaa, sieltä oman kankaanpainannan taipaleelta.
Samaa historiaa kertoo myös täkin vuori. Nämä
verhot painoin joskus ja ovat ne olleet ikkunassakin.
Nyt tuntui, että niiden aika ja paikka on tässä työssä.
Välissä on ohut vanu, ja täkki on koneella tikattu. En ole aikaisemmin koneella uskaltautunut tikkaamaan, mutta koulu on ihmeellinen paikka. Niin sitä mennä hurruutettiin teollisuuskoneella ja yläsyöttäjällä sauma kerrallaan ja työ rullattuna, että pois alta. No, todellisuudessa ompelin tosi hitaasti ja kieli keskellä suuta, mutta tein sen. Viimeisenä oli suurin haaste eli reunakaitaleen ompeleminen samaisella koneella oikealta puolelta siten, että käänne kiinnittyi nurjalta. Siinäkin onnistuin!

Koska batiikkityöni koulussa eivät onnistuneet oikein parhaalla mahdollisella tavalla, päätin tehdä vielä yhden ylimääräisen harjoituksen - olen muuten aika sitkeän ihmisen maineessa. Tähän kankaaseen tulikin jo monta onnistunutta kohtaa eli noita viivoituksia, mutta tuommoiset töhrythän batiikkiin eivät kuulu. Kangas oli minusta silti niin kaunis, että keksin tekaista siitä tämmöisen pienen kesäkassin. Vuoriksi ja hihnoiksi löytyi komerostani vanha pellavaliina, jolle itselläni ei ollut tunnearvoa. Olen aina iloinen, jos saan jotain kaapissa kauan lojunutta materiaalia järkevään käyttöön. Batiikin harjoittelua jatkan kyllä nyt kesällä, se jäi semmoiseen "siinä hilkulla" -vaiheeseen, että periksi en anna!

EVA K.: Lomalla värkättyä

Kuulin jostakin, että Etiopian vauvoille kudotaan nuttuja ja mallihan tietysti löytyi netistä. Tämä olikin oikein passeli käsityö junamatkalle. Ohjeen mukaan luodaan 70 s ja niillä kudotaan 2 o 2 n kainaloon asti. Sen jälkeen reunasilmukoilla kudotaan ainaoikeata, jolloin saadaan pienet hihat. Pääaukkoa varten päätetään keskeltä silmukoita, kudotaan molemmat olkapäät erikseen, luodaan silmukat päätettyjen tilalle ja loppu meneekin peilikuvana. Oikealla olevassa vaaleassa nutussa on tosiaan 70 s, toisissa vain 50, kun alkoi tuntua, että vähempikin riittäisi. Siitä tämä on kyllä käytännöllinen, että se kasvaa melkoisesti leveyttä lapsen mukana. Mannekiiniksi löytyi tällä kertaa Emma, elämässä kolhiintunut..
Tekeeköhän näitä nuttuja mikään porukka? Jos joku muukin innostuu, niin kannattaisi lähettää yhdessä.

Ennen marjametsään menoa

Mustikoita löytyy ja niin myös näitä mustikanvärisiä tilkkuja. Tulipa mieleeni askarrella niistä vielä tämmöinen pieni työ, jonka voisi ripustaa vaikka ikkunaan. Ideana on, että valo siivilöityy kauniisti ohuiden kankaiden läpi.
Vuorina on vaalea yksivärinen puuvillakangas, vanua ei ole eikä myöskään tikkauksia, mutta reuna on sentään käsin päärmätty. Muutaman tunnin ompelusta ihan kiva tulos..

EVA K.: Mustikoiden aikaan

Kesävieraat ovat mukavia - ja jopa yllätyksellisiä. Tämä pieni tilkkutyö syntyi yhden vieraani toivomuksesta. Hän tykästyi oviverhooni "Mustikkapensaitteni muistolle", joka taitaa löytyä täältä blogistani, ja niinpä sain syntymään pienemmän version samaa sarjaa. On kyllä aivan eri juttu tehdä vain omaa inspiraatiotaan seuraten kuin yrittää noudattaa toisen toiveita. Tässä ilmeisesti kuitenkin päästiin molempia tyydyttävään kompromissiin.

Kankaat löytyivät omista varastoista, jotka eivät vielä tunnu edes yhtään vähentyneen. Tällainen pikkutyö syntyy niin vähistä aineista, mutta näpertelyä siinä on melkein yhtä lailla kuin isommassakin. Vuori on samasta kankaasta kuin pohja muutenkin, välissä on matonkuteista pelastettua vanhaa lakanaa ja "ikkunoiden" kohdalla myös vanua. Tikkaus oli aika tuskallista, joten sitä en voinut tehdä kovin paljon. Reunus on päärmätty käsin.

Muu maa mustikka - sinne minä nyt kuitenkin olen lähdössä... Kudin mukaan, ettei vaan unohdu!

EVA K.: Terveisiä (taas) terassiltani

Jännä juttu tämä terassini uuden ilmeen syntyminen. Poikkesin yhtenä päivänä kirpparille katsomaan, joko seuraava tuoli tai miksei pöytäkin minua siellä odottaisi. Ja enpä toden totta ollut uskoa silmiäni, kun näin tämän pyöreän pienen pöydän, joka oli aivan tarkalleen samaa sinistä kuin korituolini ja tämän kirjavan pöydän palat! Pöydän maali on kulunut, mutta eikös se kuulu asiaan nykyään, joten annan sen ihan rauhassa näyttää vähän ikääntyneeltä. Tervetuloa joukkoon!

Pöytäliinani seuraava elämä



Olin joskus vuosia sitten painanut ja maalannut ison taivaansinisen pöytäliinan, joka on ollut säiden armoilla terassin vanhalla pöydällä kesästä toiseen. Värit olivat haalistuneet pahan kerran. Tällä viikolla vanha pöytä penkkeineen lähti kierrätykseen. Liinaa en raskinut mitenkään panna vielä edes matonkuteisiin, saati kokonaan hävittää. Onneksi näin sieluni silmin, että se piristäisi tilkkutyönä terassin valkoista peräseinää - ja ei kun tuumasta toimeen. Ensin revin leveitä suikaleita, jotka pätkin eripituisiksi paloiksi. Suunnitteluun ja sommitteluun en aikaa tuhlannut, vaan siitä vain rohkeasti yhdistelemään kappaleita. Osa paloista on nurin päin, nurjalla puolella kun alkuperäinen väri oli vielä säilynyt.

Vihreät kaitaleet sattuivat käteen kangaskorista ja ovat muistaakseni piimävärjäyksellä tehtyjä. Jostain syystä ne näköjään tulivat kaikki vaakatasoon.
Lopuksi pääsin taas niin mieluisaan käsintikkaukseen; kaikki reunakaitaleet on päärmätty käsin kauniista kesäillasta nautiskellen ja aika paljon tikkasin kuvioitakin. Pieniä ovat elämän ilot: haalistuneetkin väripinnat aivan hivelivät silmää, kun työ oli sylissäni. Tulihan tähän muutenkin vähän kolmiulotteisuutta eli suoraan sanoen ryppyjä, mutta niitäpä taitaa olla jo tekijässäkin..

Nyt annan auringolle luvan paistaa ja viedä loputkin värit - ei tämä mikään perintökalleus ole :=).

EVA K.: Solmioiden uutta elämää

Roosanvärinen solmio oli selvästi ollut omistajansa mieleen, sillä se oli kulunut osittain puhki. Niinpä tästä pussista tuli ensin niin kapea, että jouduin taiteilemaan siihen vielä pienet sivukappaleet. Näiden solmioiden kanssa värkkääminen tarjoaa monenlaisia haasteita ideoinnista pieniin käytännön ongelmiin, mutta lopulta kuitenkin vaikeuksien kautta voittoon. Ajattelin lähettää roosanvärisen takaisin entiselle omistajalleen - tuntemattomalle sponsorilleni.

Silkin merkit jätin tarkoituksellisesti paikoilleen, ne ovat kiva pieni yksityiskohta. Ruskeaan kokeilin konetikkausta, joka onnistuikin yllättävän hyvin, roosaan tein tapani mukaan tikkauksia käsin.

"Perhepotretti"

Yhden solmion olen käyttänyt jo kokonaan, ja paljonhan niin pienestä kangaskaitaleesta tulikin. Jätin välillä pellavan pois ja tein pelkästä silkistä, mutta kyllä tuo pellava minun mielestäni oikein korostaa silkin hienoutta.

EVA K.: Sateisten iltojen satoa

Vähempikin sade olisi riittänyt, mutta ehkä tämä solmioiden kanssa puuhastelu olisi silloin jäänyt vähän vähemmälle. Nyt uusia pussukoita on syntynyt pari illassa. Taisin viimeksi kirjoittaa, ettei silkin työstäminen olisi kovin vaikeata - nyt olen jo vähän eri mieltä. On se ihan tarpeeksi hankalaa, venyy ommellessa ja takkuaa paininjalan alla, silittäminenkin on työlästä. Mutta ah sitä ylellisen tuntuista pintaa, annan sittenkin kaikki oikuttelut anteeksi. Pellavan kanssa ne ovat hyvä pari joka tapauksessa. Solmioita on edelleen aika nivaska, pellavaa sen sijaan täytynee lähteä kohta hankkimaan. Onneksi korin pohjalta löytyi yllättäen vielä myös punaisia pellavatilkkuja. Eihän näihin töihin paljon materiaalia tarvita, mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä enemmän.

EVA K.: Käsityöläisen mittumaaria

Himmeää kiiltoa

Kun juhannussiivous oli tehty, innostuin hiplaamaan purettuja ja pestyjä silkkisolmioita, jotka sain jokin aika sitten yhden ystäväni kautta uusiokäyttöä varten. Kummasti minulle muuten tätä materiaalia kertyy, ei tarvitse edes itse lähteä kirpparille!

Mustaa pellavaa oli vielä vähän jäljellä, ja mielessä tyttären kamerapussukkatilaus. Koska oma pussukkani on osoittautunut toimivaksi, tein tämän samalla mallilla. Kaavaa ei ole olemassa - vieläkään - eikä mittavälineitä ole käytetty. Onkin oikeastaan ihme, että tähänkin pussukkaan loppujen lopuksi ainakin oma kamerani solahti oikein somasti. Solmion pää soveltui tismalleen läpäksi, joten ompelin sen vain pohjasaumaan. Silkki oli hiukan liukasta, mutta ei sen ompeleminen silti hirveän vaikeaa ollut. Pussukassa on vanu välissä. Ja vaikka viime aikoina olen niin innostunut taskujen tekoon, niin tuo silkkitilkku ei kuitenkaan ole tasku!

Viimeaikaisissa töissäni käsinpäärmäystä ja uusiomateriaaleja on kiitettävän paljon, mikä on yllätys itsellenikin. Solmioita on kasa ompelupöydällä, joten ei muuta kuin uusia versioita väkertämään. Mistä minä tiedän, kelpaako tämä ollenkaan maailmanmatkaajalle...

Vapaita paikkoja

Juhannus vauhditti tämän työn valmistumista ja siinä tuolivanhukset nyt komeilevat uusissa kesäretongeissa. Kangasta jäi vielä melkoisesti ja seuraava tavoite onkin saada terassin seinälle tilkkutyö. Pohjakangaskin löytyi jo komeron uumenista. Onpa hyvä, että aina silloin tällöin keksii hyötykäyttöä jollekin pitkään säilytetylle ja hyödyttömän tuntuiselle kankaanpalalle.

EVA K.: Kevättä kasseissakin

Tulipa tehtyä taas pitkästä aikaa kaksi kassia. Kangas on edelleen mustaa, kun se on minusta niin tyylikästä, mutta on kasseillakin sentään vähän kevättä rinnassa.

Yläkuvassa on kassin takapuoli. Tuli mieleen laittaa sinne jokin pikkujuju, joten taiteilin tuommoisen postimerkkikokoisen tilkkublogin.

Alemmassa kuvassa on kassin iso tasku, joka sai jo ihan keväistä väriä. Pengoin taas painettuja kankaitani ja löytyi tämmöinen "koevedos", jota en ole aikaisemmin saanut mihinkään käytettyä. Siinä oli sopivasti tikkaamistakin.

Tässä on siis iso tasku ja sen vasemmassa reunassa on kolmiulotteisia kolmioita, hiirenkorvia. Testasin tätä tekniikkaa ensimmäisen kerran, valitettavasti tulos ei kuvassa erotu, mutta se on aika kiva yksityiskohta.

Edellinen kassi tästä pajasta lähti Eestiin, saa nähdä, mihin nämä pääsevät.

EVA K.: Tilkkujen kertomaa

Näitä pieniä tilkkupeittoja olen tehnyt jo aikamoisen määrän. Tarkoitus oli saada kaikki vanhat puuvillaverhot pois komeroista, mutta vielä ei loppua näy. Peittoja on lähtenyt maailmalle, mutta nämä vielä odottavat paikkaansa. Kaikki on tehty hirsimökkitekniikalla, mutta ilman minkäänlaista suunnitelmia, ihanaa irrottelua! Tosin joskus syntyy aikamoisia pattitilanteita, kun en ole edes yhdistänyt blokkeja riveittäin. Kaikista on lopulta selvitty ja toivottavasti valmiista töistä jotenkin välittyy se ilo, jota olen kokenut niitä luodessani. Vuori on flanellia, välissä ohut vanu. Reunakaitaleen toisen reunan olen ommellut koneella, mutta itse käänteen tikannut käsin. Kaikissa peitoissa on muutenkin paljon käsintikkausta, sitä minun lempipuuhaani. Muuten tuo kirkas vihreäkuvioinen kangas on ihan aitoa retroa, lapsuudenkotini verhot 60-luvulta, Tampellan tai Finlaysonin kangasta - tamperelaista historiaa siis.

EVA K: Marraskuuta maaliskuussa

Tämän kassin sain juuri valmiiksi. Siitä tuli reilu hyvä kauppakassi, siltä ainakin näyttää. Taskullisiin malleihin en ole yleensä laittanut muita blokkeja. Tätä voi kantaa olallakin. Saa nähdä, kenen ostoksia se aikanaan pääsee kantamaan.

Painokuviot alkavat olla vähissä, joten seuraavaksi pitäisi ruveta piirtämään.

EVA K: marraskuu-sarja

Keskellä synkintä syksyä alkoi syntyä mustia kasseja. Idea lähti siitä, että olin saanut mustia pellavanpaloja (jostain syystä minä nykyään saan näitä materiaaleja!) ja aloin niille painaa yhtä piirtämääni aika isoa kuviota valkoisella painovärillä. Paloja tuli aika läjä ja siinä sitten ihmettelin, mihin niitä voisin käyttää. Kuvio näytti yksinään tai sarjana aivan liian hallitsevalta eikä sopinut kotona mihinkään. No, taas kerran sakset toimivat konsulttina. Kuviot surutta halki ja poikki ja sitten ompelemaan niiden ympärille kaitaleita hirsimökkitekniikalla samasta mustasta pellavasta. Palakaupasta löysin tukevaa mustaa puuvillakangasta ja niinpä ompelin niistä kasseja, joihin tuli näitä blokkeja molemmille puolille. Väliin laitoin ohuen vanun ja tikkasin kuvion käsin (mieluisin työvaihe!). Jossain vaiheessa hoksasin, että blokeista voi tehdä myös taskuja.

Sarja on poikinut isoja taulukasseja, reiluja ostoskasseja, olkalaukkuja, kenkäpusseja. Kaikki ovat täysin yksilöllisiä. Joukossa on muutama kokonaan pellavasta tehty pienempi laukku. Jonkin verran olen tehnyt lahjaksi, mutta näitä olen myös myynyt. Marraskuu-sarja onkin oma muovikassinvastustuskampanjani...

EVA K: Mustikkapensaideni muistolle

Pihaamme laitettiin salaojitusta. Olin istuttanut edellisenä kesänä muutaman mustikkapensaan, jotka eivät olleet vielä tuottaneet mitään. Kuinka ollakaan, yhtäkkiä huomasin, että pihalla oleva auto kippaa koko hiekkakuormansa mustikkapensaideni päälle! Asialle ei voinut enää tehdä mitään, mutta jostain tuli idea, että tästä harmista pääsen, kun teen oviverhon putkiremontin vuoksi hävitetyn paljeoven tilalle. Olin jo aikaisemmin värjännyt ja painanut kankaita, joiden värit sopivat aiheeseen. Oli kesäloma, ja minä annoin koneen laulaa aamusta iltaan! Urakka oli niin iso, että pelkäsin, että jos jätän sen käsistäni, se jää pian ikuisesti keskeneräiseksi. Mallin otin yhdestä tilkkukirjasta, mutta kun heti alkajaisiksi käsitin yhden mitan väärin, niin lähdin muutenkin omille poluilleni ja työ neuvoi tekijäänsä. Vaaleanpunaiset ja vaaleanlilat palat ovat pellavaa, muu puuvillaa ja itse värjättyä ja kuvioitua. Kun ompelin yläosan blokkeja paikalleen, löysin oman tapani tehdä tilkkutöitä. Se oli yksi niitä kivoja oivalluksen hetkiä, joita käsityöläinen saa silloin tällöin kokea...

Verhossa on vaalea vuori, jonka kiinnitin käsin ompelemalla. Kun talvi-iltana laitan verhon taakse vaatehuoneeseen valon, työ näyttää lasimaalaukselta.

Entä miten kävi mustikkapensaiden? Kun hiekka oli lapioitu pois, ne jatkoivat terhakkaasti elämäänsä, mutta satoa odotan edelleen!

EVA K: Ei ihan sitä miltä näyttää...

Tämä pieni "tilkkutäkki" sai alkunsa ruiskupuhalluskurssilla, joka ei ollut varsinaisesti tekstiilityökurssi. Tekaisin tämän ensimmäisenä iltana hetken mielijohteesta. Kotona se sitten alkoi jatkaa elämäänsä ja vaati vanua ja tikkausta. Pidän lopputuloksesta kovasti. Työhön tuli vähän tahroja, koska puhaltaminen ei heti käynyt kovin tasaisesti. Koska en voinut niitä peitellä, päätin korostaa. Niinpä tikkasin ne näkyviin. Siinä tikatessani mietin, että itselleenkin voisi olla armollisempi: omia puutteitakin voisi ajatella enemmän ominaisuuksina, jotka tekevät minusta minun.

EVA K: Lisää puhallusta

Seuraavalle päivälle piti keksiä myös jotain tekemistä, koska tuo ensimmäinen työ valmistui vähän liiankin nopeasti. Niinpä kurssille lähtiessäni riipustin häthätää isompia kuvioita paperille. Niiden puhaltamisessa keuhkot pääsivät kyllä töihin! Tämä työ joutui odottamaan vähän kauemmin jatkokäsittelyä. Olin haaveillut jo pitkän aikaa, että saisin terassin valkoiselle lautaseinälle jotain väriläiskää, ja niin sitten värjäsin nuo ympäryskankaat ja niistä sitten tuli tilkkutyön osuus. Oikeastaan ihme, että onnistuin aivan eri väreillä saamaan noin samoja sävyjä, värjäys kun on muutenkin niin yllätyksellistä.

Tämä työ oli viime kesän terassilla, mutta siirsin sen talvisäilöön töihin oman huoneeni seinälle. Sinne se taitaa jäädäkin, sillä aurinko ehti vähän haalistaa värejä. Mitähän minä nyt sinne terassille keksin?

EVA K: Lopulta...

Eilen sattui käsiin jostain laatikon uumenista tämä melkein valmis kaitaliina. Tein sen kai pari vuotta sitten, jolloin minulla oli oranssi kausi. Kankaat värjäsin itse ja ne taisivat loppua juuri niin, että en saanut enää työtä kantattua. Olen sitä silloin tällöin käännellyt käsissäni, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut. Hassua, miten jotkut asiat vain vaativat kypsymistä ja oikeaa hetkeä. Kyllä minulla tuo kanttauskangas on ollut värjättynä varmasti yhtä kauan kuin itse liinakin, ja se on lakanan kokoinen, joten ei ollut materiaalista pulaa. Ompelen kantit aina ensin koneella, mutta viimeisen tikkauksen teen käsin, se on niin mukavaa ja tulee siistimpi. Ompelen aina päällypuolelle, että saan samalla ihailla työn valmistumista. Ja niinhän se on, että työ näyttää aivan toisenlaiselta sitten, kun viimeinenkin tikki on pistelty. Niinpä sain täksi pääsiäiseksi uuden liinan. Innostuin sitten vielä leipomaan perinteisen sitruunapain. Kukko muni pienet munansa virpojia varten kankaiseen kulhoon, jonka olen tehnyt itse kuvioimastani kankaasta, joka ei tässä nyt tosin oikein näy.

Tiiina: Äiti tilkkuilee, Anni askartelee

Näissä kuvissa on noin vuosi sitten valmistunut tilkkupäiväpeite. Kaikki kankaat löytyivät silloin omista arkistoista. Hieman epäonnistuin kankaiden valinnassa, sillä tähtikuviot eivät milestäni erotu tarpeeksi. Kolmioiden ompeleminen oli kuitenkin ihan mukavaa. Peitto on tehty mummon vanhaan sivusta vedettävään sohvaan, joka siis palvelee sänkynä.

Tähtitilkku päiväpeite

Kuvaan pääsi myös Annin rakas unikaveri Emmi-Lotta. Ihana, mutta varsin isopäinen koira. Anni askarteli Emmi-Lotalle hammaskeijun asusteet. Pitsikoristeiset siivet ja tähtitaikasauvan kuminauhakiinnityksellä. Lupasin, että jatkossakin voidaan Annin askarteluja täällä esitellä.

Tilkkukurssilla neuvottiin valitsemaan tilkkutyön taustakangaskin huolella. Näin olen tilkkupeitteissä tehnytkin. Tätäkin peitettä käytetään vuoroin kumminkin päin. Oikein kun tekee mieli pinkkiä, niin perhospuoli ylöspäin.

Tilkkuillaan

Neulominen on mieluisin käsitöiden muoto, mutta kokeilen aina välillä muutakin. Poislukien kirjontahommat, joihin en ole ainakaan vielä innostunut. Liian hitaasti etenevää kenties?

Tilkkutöitäkin olen yhtenä talvena kansalaisopistossa kokeillut. Sen jälkeen olen niitä jonkin verran tehnyt omaksi iloksi. Mutta nyt pääsee esille elämäni ensimmäinen valmiiksi asti saatu tilkkutyö.

Mustikkamaito - tilkkutyö