Sitten sain päähäni kutoa sukat. Meidän viisivuotiaan ollessa vielä maha-asukas kudoin parin pikkutöppösiä (kantapään purin kaksi kertaa ennen kuin muistin miten se menikään). Sitä edellisestä kerrasta onkin sitten rapiat kymmenen vuotta. Kiitokset äidille, anopille, siskolle ja mummolle, joiden avulla perhe on pysynyt sukissa.
Hieman suureellisesti aloitin sitten polvisukkia mustasta Nalle-langasta (kun muutakaan ei siihen hätään kaapista löytynyt). Ahkerasti sovittelin, mallasin kavennuksia ja hain oikeita silmukkamääriä. Kerran soitin siskolle ja kerran anopille. Kantapään katsoin kirjasta.
Ja se sujui. Sukka istuu kauniisti. Lanka tosin loppui ennen kuin sain ensimmäisiäkääm varpaita piiloon. Mutta nämä eivät jää kesken. Ja seuraaviin ei mene viittä vuotta. (Kuva on aika pimeä. Pahoittelen.)
1 kommentti:
Eihän se vaikeaa ollut? Niin, ja varoitan, sukkien tekoon voi myös jäädä koukkuun, minulla kesken olevat söderat näyttävät taas niin siskoltani (siis nuoremmalta) että voi olla että teen niitä useamman parin. Vaikka aluksi tuntui että 2½ puikko on älyttömän ohut.
Lähetä kommentti