EVA K.: Koloristin päiväkirjasta

Yhtenä aamuna meilläpäin satoi - kuten satoi myös päivällä ja illalla - eli koko päivän. Kun olin aamulla yrittänyt vähän aikaa päästä eteenpäin ruudulla olevassa luomistyössäni eikä se edistynyt ollenkaan, muistin jipii että minullahan on se yksi kangas tuolla komerossa. Eikä se toden totta mikään tilkku ollutkaan; 12 neliötä puhdasta painopintaa!!! Niinpä vaihdoin sukkelasti tuotantosuuntaa (onneksi nykyelämäni tarjoaa siihen oivat mahdollisuudet) ja nostin koulusta hamstraamani väripurkit pöytään. Se oli menoa!

Voitte ehkä kuvitella, mitä vääntöä vaatii tuonkokoisen kankaan asettelu tavalliselle keittiönpöydälle... No, pöytäni on nähnyt isoja kankaita ennenkin, tosin koskaan en ole kangasta kuvioinut niin läpeensä kuin nyt.

Aloitin ruiskuemulsiolla, jolla maalasin pitkiä vetoja, joihin aivan ilmeisesti tuli inspiraatio ikkunan takana valuvista sadepisaroista. Värejä en ollut itse sekoittanut tai valinnut, vaan ostin kaikkea mahdollista koulun jämävarastoista. Jotakin väriä siis oli runsaastikin (sinistä), toisia taas vähemmän. Päätin, että antaa palaa! Hoksasin tosin tässä vaiheessa, että kaikkia värejä ei yksinkertaisesti riitä koko alueelle ja niin päätin pätkäistä kaksi metriä erilleen ja käsitellä sen ensin.

Maalaamisen jälkeen silitin kankaan, jotta pohjavärit kiinnittyvät. Hassua, miten suhteellista kaikki on! Sama pöytä, joka oli juuri tuntunut niin pieneltä, tuntuikin silittäessä aivan ylellisen suurelta :). Varsinaisen kuvioinnin tein leimasimella, leimaa rintarinnan, mutta ei kuitenkaan päällekkäin.

En ajatellut työtä aloittaessani vielä, mihin kangasta käyttäisin, mutta tämä ensimmäinen kappale alkoi yllättäen näyttää siltä, että siitä voisi (jos osaisi...) tehdä vaikka kesämekon. Vai mitä mieltä olette?Nämä ensimmäiset neljä neliötä olivat siis pieni lämmittely varsinaista urakkaa varten. Otin seuraavaksi koko väriskaalan käyttöön ja annoin märkien värien sekoittua toisiinsa. Juuri värien yhtymiskohdat ovat muutenkin aina kaikkein herkullisimpia katsottavia. Ja niitähän tässä työssä riittää!
Käytin nyt neljää erilaista leimasinta ja tein niillä jonoja vieri viereen. Koska pohjavärit olivat niin voimakkaat eikä painoväreissä ollut peittovalkoista, leimasinkuviot ovat paikoin aika näkymättömiä, yksi kuviojono jopa hukkui ja unohtui jossain vaiheessa, kunnes yhtäkkiä muistutti olemassaolostoon. Näin suuressa ja pohjaltaankin kirjavassa printissä se ei kylläkään haittaa. Tuleepa mieleen naapurimaan kivalta kuuluva sananparsi "seltsis segasem, hulgas hubasem" - (seurassa sekaisempaa, joukossa hupaisempaa) jonka varsinainen merkitys minulle on kyllä jäänyt epäselväksi :). Työtä tehdessä - ja naatiskellessa - tuli mieleen sekin, että on ne minullakin olleet harmaat kauteni, vaan eipä ole enää. Painokuviot on myös kiinnitetty silittämällä ja siinähän itse kangaskin siliää samalla.
Valmiista työstä on vaikea, jos ei peräti mahdoton, saada kokonaista kuvaa täällä kotioloissa. Mutta kuvitelkaapa tämä runsaudensarvi sielunne silmin jonnekin kallioiseen puuttomaan saareen, jossa taustalla on vain taivas ja meri - siellä kuvittelen sen olevan omassa elementissään.

Ensi viikko on piiperrystä paljon pienemmässä mittakaavassa, kun pääsen kokeilemaan kuvakudosta pöytäkangaspuilla. Henkisempi luomistyöni on vienyt viime aikoina nettiriippuvuuksien äärelle, joten taitaapa tehdä jo itsellenikin hyvää pitää lomaa tästä koneesta.

Nautitaan luonnon runsaista antimista, ei ole värejä säästetty sielläkään!