EVA K.: Suviheinä suhisee

Mekkohaaveesta tuli totta, kuten kuvasta näkyy. Sattuu sitä kivoja yllätyksiä, enpä olisi vielä pari päivää sitten kuvitellutkaan ompelevani itse itselleni vaatetta. Kuvioimani kankaat päätyvät yleensä verhoiksi, kasseiksi, pöytäliinoiksi - tai kaapintäytteiksi. Tässä mentiin siis askel eteenpäin!

















Täälläpäin liikkuu arkienkeleitä, tapaan heitä aina vähän erilaisissa tilanteissa. Yksi semmoinen soitti yllättäen ovikelloa ja tarttui reippaasti saksiin. Kaavan olin itse löytänyt (Suuri Käsityölehti 6/1998!) ja ehtinyt jo jäljentääkin. Mahdollisimman helppo ja yksinkertainen, koska tässä mekossa kangas saa olla pääosassa - eivätkä ompelutaitoni kovin monimutkaisiin riittäisikään. No, aivan peruskaavassa en kyllä pysynyt. Tein sekä etu- että takakappaleeseen pienet muotolaskokset vyötärön kohdalle, mikä paransi istuvuutta kovasti. Olen haaveillut pallomaisesta helmasta ja niinpä toteutin myös sen haaveen, kuminauha siis helmassa. Kokeilin ensin pieni pystylaskoksia helmasta ylöspäin; niilläkin olisi saanut kivaa ilmettä, mutta päädyin nyt ainakin toistaiseksi kuminauharatkaisuun.
Onneksi passelit helmetkin löytyivät ihan valmiina omasta kaapista! Tässä asussa on tarkoitus vielä mennä kepsutella tänä kesänä.
Kangasta jäi niin paljon, että siitä taitaisi saada vaikka jakun, mutta olisikohan asu sitten jo vähän liian levoton, mene tiedä. Toivon siis edelleen hihattomia mekkoja suosivia säitä..
Ei yksi kärpänen kesää tee eikä yksi "läninkikään" minusta vaateompelijaa, mutta uskallanpahan yrittää toisenkin kerran.