Kaksi iltaa ja kerän loppu teeteen alpakkalankaa. Sillä reseptillä syntyivät nämä ihanan punaiset junasukat. Hauska malli, mutta varsinainen juttu on tarina, joka sukkiin liittyy. Lasten kanssa askarreltiin sukkien kaveriksi kankaiseen pussukkaan muutamia lorukortteja. Pieni, kiva vieminen vauvaperheeseen.
Takana on iltalenkki tähtitaivaan alla, pimeällä tiellä, pelkän otsalampun valossa. Lähes aavemainen tunnelma. Kunnes pysähdyin peltoaukean keskelle ihmettelemään. Näinkö paljon tähtiä olikin? Uskomattoman kaunis ja kuulas iltahetki.
Sisko sen kerran sanoi: syksystä seuraavaan on riittävän pitkä matka, jotta kaikki tuntuu aina uudelta. Edellisen syksyn tuoksut ja tunnelmat on jo unohtanut kun ne pääsee kokemaan uudestaan. Niin totta. En kovin helpolla luopuisi suomalaisesta vuodenaikojen rytmistä.
2 kommenttia:
:) Kauniit sukat, ja tosiaan liikkis tarina linkin takana. Täälläkin pitäisi vauvatulokkaille jotain keksiä.
Jos on matkaa syksystä syksyyn, niin jo se on ehtinyt kesäkin unohtua. Valokuvia (eikä edes niin vanhoja, 8 viikkoa sitten otettuja) katsoessa enää häävisti muistaa mitä oli olla avojaloin, tai että kesähameessa saattoi pohkeetkin hiota. Uskomattoman nopeasti siis sopeutuu uusiin olosuhteisiin! Vaikka seuraavan puolen vuoden viimaan onkin vielä vähän kypsyttelyä.
Rovaniemellä oli eilen junaan astuessa ihan talvista ja aamulla heräsin täällä vesisateeseen :/
Nähdään pian!
Voi miten ihanat! Ja tuo loru mukana, täydellinen joulunalus-tuliainen vauvaperheeseen.
Lähetä kommentti