EVA K.: Keskeneräisyyksien keskellä

Näyttääkö jotenkin tutulta? Tässä on menossa pellavapusero nro 2 - tai mihinkä se nyt menee, kun on seistä jököttänyt tässä vaiheessa jo hyvän tovin. Aloitin tämän muistaakseni junassa, kun olin saanut ensimmäisen puseroni valmiiksi ja lankaa ja puikot olivat mukana. Helmaan tein valepalmikkoa ja sitä olisi tarkoitus saada tuonne ylöskin, kun vain jotenkin keksisin, miten jatkan. Pusero on tehty pyörönä ja on nyt siis jo olkapäissä.

Myssyosastolla on sentään tullut valmistakin...
Enpä ole laskenut, miten monta myssyä on tullut tänä vuonna tehtyä, aika monta joka tapauksessa. Löysin kaksikin kivaa ohjetta kaksinkertaisena neulotusta myssystä ja toisen tavan ehdin jo testata. Tämä oli hankala tehdä, sillä siinä kuljetettiin koko ajan kumpaakin lankaa ja neulottiin siis joka toinen silmukka vaalealla, joka toinen tummalla. Ei kuulosta varmaan mitenkään vaikealta, mutta kun toista lankaa sitten piti kuljettaa työn edessä, niin vaikeusaste nousi ihan mukavasti. Aluksi kutominen kävi tosi kangerrellen, mutta onneksi sentään vähän nopeutui työn edetessä. Myssy nro 1 on siis kuitenkin valmis ja sen viehätys ja juju näkyy tässä: vuori kuultaa läpi. Enpä huomannut kuvata myssyä kyllä ollenkaan toisin päin, mutta yhtä hyvin se toimii myös vaalea puoli päällä.
Nyt testaan toista tapaa. Tässä vaaleat ja tummat kerrokset neulotaan vuorotellen. Lankaa siinäkin kuljetetaan osittain edessä, mutta työ käy huomattavasti helpommin tällä tavoin. On se joka tapauksessa kyllä hitaampaa kuin yksinkertainen neule.
Jos ei ole minulla kaikki valmista, niin eipä ole tomaatillakaan. Tämä taimi se vain kukki ja kukki ja näytti, ettei se mitään muuta tänä kesänä ehtisikään. No, yhtenä päivänä se sitten yllätti minut pienenpienillä luumunmuotoisilla vihreillä pötkylöillä. Nyt niiihin on tullut mittaa jo enemmänkin, mutta ei vielä väriä.
Kiirehtiminen ei auta - kypsymistä ei oikein voi nopeuttaa. Jospa sama juttu koskee näitä käsitöitäkin; minä nyt annan tuon puserontekeleen kypsyä kaikessa rauhassa...

EVA K.: Rakastan luotujani - edelleen

Luominen, varsinkin tämä luomakuntateema monotypialla on niin kiehtovaa, että syntyi ainakin vielä tämä toinen työ. Tämä ei ole tilkkutyö kuten edellinen, vaikka vähän siltä näyttää, vaan olen vain painanut kuvat riveihin ja kylläkin sitten lopuksi tikannut käsin jokaisen ympäri. Päällyskangas on ns. jokamiehen lakanakangasta, pehmeää puuvillaa, taustaksi laitoin vanhan pellavaliinan; molemmat kirppislöytöjä. Ja aihepiirinä siis edelleen eläimet, ihmiset ja kasvit.
Sisällä oleva vanu olisi voinut olla ohuempaa, mutta sellaista
ei ollut saatavilla silloin kun sitä hankin.


Päätinpä tuunata yhdet valkoiset puuvillashortsit, jotka olen joskus kauan sitten ostanut, mutta en ollut ottanut niitä
vielä käyttöön. Nyt tuli testattua, miten pystyy painamaan
leimasimella valmiin vaatteen - jotenkin..
Ihan passelit housut, kunhan vain vielä tulisi se
'vananaiste suvi', vaikka mikäs vanha nainen minä olen,
koulutyttö :=).

EVA K.: Terveisiä sisäiseltä lapseltani :)

Onneksi meille lapsenmielisille tehdään kalentereita, jotka saa itse kuvittaa. Vaikka olen innokas piirtäjä, niin usein käy näköjään niin, että kuukausi ehtii jo pitkälle, ennen kuin kalenteriini ilmestyy uusi kuva - niin nytkin. Ehdin jo lähes puolet elokuusta katsella valkoista tyhjyyttä, mutta tänään päätin korjata asian.

Yksi tämän kesän kivoista anneista on ollut taidenäyttelyt, joissa olen viettänyt aikaani eri puolilla Suomea. Ja kun on innokkaasti katsellut toisten tekemiä kuvia, alkaa omakin sisäinen lapsi näköjään pyrkiä esille.

Perspektiivi ei ole vahvimpia taitojani, mutta näyttelyissä olen nautiskellut myös siitä, että sen voi unohtaa. Mitä väliä loppujen lopuksi on pakopisteillä, jos armeliaisuuden aurinko kuitenkin hymyilee sekaisemmallekin asemakaavalle?


On kiva kokeilla kaikenlaista. Taitaapa näillä kahdella olla myös jokin tutustumisvaihe menossa - miten suhtautua tuohon tielle tupsahtaneeseen outoon olioon... tai kukapa se siinä hypähtelee...

EVA K.: Ja näin kassi heiluu ja kassi heiluu näin..

Olenpa istunut aika ahkerasti ompelukoneen äärellä pari iltaa. Välillä tuntuu, että ompelu on oikein hauskaa, mutta sitten taas joudun toteamaan, että en osaa olla niin millintarkka kuin pitäisi. Neuleissa on se ihanuus, että ne joustavat. Kappaleiden yhdistämisessä ei sentinkään heitto ole vielä katastrof. Ompelussa onkin sitten toisenlaiset lait.

Mekkokangastahan minulla on (edelleen) runsaasti. Niinpä päätin tehdä pienen laukun asun täydentäjäksi. Malli on ihan omasta päästä. Pyöreys ehkä tuli mieleeni siitä mekon pussihelmasta. Kotoa löytyi vielä sopivanvärinen toinen kangas ja jopa liimakangasta, jolla sain vähän ryhtiä. Laukussa on myös vuori tuosta samasta lilanvärisestä kankaasta, mutta ei mitään taskuja.

Kun sitten luulin kaiken olleen valmiina, niin eikös vain alkanut tuntua, että olisipa kiva, kun olisi vielä oikea kassikin tähän samaan asukokonaisuuteen. Kasseja on kyllä kovasti muutenkin, mutta eiväthän ne nyt tietenkään sovi tähän värimaailmaan millään. Siispä surffailua netissä; suomi, eesti, englanti - saksa tärppäsi :). Ja kuten kuvasta näkyy, pyöreys se iski tässäkin mallissa.

Huomasin heti, että saksalaiset ompelutermit eivät ole hanskassa, mutta nyt ovat - ainakin muutama. Tässä kassissa oli monta kohtaa, jossa piti olla "rechts auf rechts" ja lopuksi piti aina "absteppen".
Sen olen oppinut, että nuppineuloissa ei kannata säästää! Niiden laittaminen on pieni vaiva siihen nähden, että joutuu purkamaan, kun kangas onkin luiskahtanut ties minne.

Mutta eikös ole aika HÜBSCH!!! Vai pitäisikö heltyä peräti sanomaan LIEB... Jos joku jo erehtyi luulemaan, että vuori olisi yksinkertaisempi, niin ehei. Kun kerran saksalaisen mallin mukaan tehdään, niin tehdään perusteellisesti eli samat on rynkyt sisälläkin.

Mitenkäs minusta alkaakin nyt tuntua, että kaikesta huolimatta taidan pitää ompelusta.. ainakin vähän. Nyt kuitenkin kone hupun alle ja loppukangas piiloon.

EVA K.: Kuin kaksi mustikkaa

Tänä iltana istahdin vaihteeksi ompelukoneen ääreen. Pitäisi tehdä mekkokankaasta vielä jokin pieni kassi, mutta idea ei ottanut tullakseen. Niinpä päätin pienenä lämmittelynä tekaista (meni melkein koko ilta tuhertaessa ja purkaessa...) pari pientä pussukkaa, kun sopivia kankaita on vaikka lampaiden syödä.
Olen kuvioinut kankaat joskus kevättalvella muistaakseni, ei siis ollenkaan mustikat mielessä, mutta jotenkin ne sattuivat silmiini juuri nyt. Kuvan värit eivät ole aivan parhaat mahdolliset, sillä oikeasti sininen on juuri kuin mustikan poski.
Vasemmanpuoleinen on pussukka on pellavaa ja oikealla oleva puuvillaa. Kuviot muistaakseni tein piimällä, siltä ainakin näyttävät. Laitoin toiseen kuminauhan, toiseen kiersin puuvillalangasta nyörin.
Shh - olen luvannut tehdä pussukan pientä kolehtia varten, joten nyt sitten vielä entten tentten teelikamenten, kumman näistä otan siihen tarkoitukseen :).
Nyt on kyllä pakko vielä vähän täydentää kuvakudostajuttuani. Neljän päivän uurastuksesta ei todellakaan syntynyt mitään maailmoja syleilevää suurteosta - tämä kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa..

EVA K.: Kukko, akka ja ukkonen eli ensimmäinen kuvakudokseni

In the middle of nowhere..

Tässä yksi niitä ohikiitäviä tuokioita, joita kokee kun ei ole omia kumipyöriä alla ja seurana on reppu. Tiukkaa tuijotusta vuoroin tielle, vuoroin tuohon maagiseen siniseeen merkkiin, joka on lupaavinaan niin paljon. Odotus palkittiin tässäkin tapauksessa!

Vaikka luonnoksia oli jo valmiina, kesti vähän aikaa ennen kuin lopullinen idea syntyi ja värimaailma löytyi.

Kutomiseen käytettiin kehystä, loimena valkoista pellavalankaa ja kuteistakin suurin osa pellavaa. Koko työ syntyy kutomalla ja sen viehätys on oman piirustuksen toteuttaminen. Minulla oli värisuunnitelma vain linnulle, kaikki muut värit valitsin kutoessa. Missään vaiheessa ei kudottu koko työn leveyttä yhtenäisesti, joten myös värejä pääsi käyttämään paljon. Yläreunan vähän raju lila kertoo koko viikon uhanneesta ukkosesta.
Enkä aavistanut ollenkaan, miten turhamaisen linnun olin luonut - sehän alkoi vaatia pyrstökseen kunnon ilotulitusta :).

EVA K.: Suviheinä suhisee

Mekkohaaveesta tuli totta, kuten kuvasta näkyy. Sattuu sitä kivoja yllätyksiä, enpä olisi vielä pari päivää sitten kuvitellutkaan ompelevani itse itselleni vaatetta. Kuvioimani kankaat päätyvät yleensä verhoiksi, kasseiksi, pöytäliinoiksi - tai kaapintäytteiksi. Tässä mentiin siis askel eteenpäin!

















Täälläpäin liikkuu arkienkeleitä, tapaan heitä aina vähän erilaisissa tilanteissa. Yksi semmoinen soitti yllättäen ovikelloa ja tarttui reippaasti saksiin. Kaavan olin itse löytänyt (Suuri Käsityölehti 6/1998!) ja ehtinyt jo jäljentääkin. Mahdollisimman helppo ja yksinkertainen, koska tässä mekossa kangas saa olla pääosassa - eivätkä ompelutaitoni kovin monimutkaisiin riittäisikään. No, aivan peruskaavassa en kyllä pysynyt. Tein sekä etu- että takakappaleeseen pienet muotolaskokset vyötärön kohdalle, mikä paransi istuvuutta kovasti. Olen haaveillut pallomaisesta helmasta ja niinpä toteutin myös sen haaveen, kuminauha siis helmassa. Kokeilin ensin pieni pystylaskoksia helmasta ylöspäin; niilläkin olisi saanut kivaa ilmettä, mutta päädyin nyt ainakin toistaiseksi kuminauharatkaisuun.
Onneksi passelit helmetkin löytyivät ihan valmiina omasta kaapista! Tässä asussa on tarkoitus vielä mennä kepsutella tänä kesänä.
Kangasta jäi niin paljon, että siitä taitaisi saada vaikka jakun, mutta olisikohan asu sitten jo vähän liian levoton, mene tiedä. Toivon siis edelleen hihattomia mekkoja suosivia säitä..
Ei yksi kärpänen kesää tee eikä yksi "läninkikään" minusta vaateompelijaa, mutta uskallanpahan yrittää toisenkin kerran.

EVA K.: Koloristin päiväkirjasta

Yhtenä aamuna meilläpäin satoi - kuten satoi myös päivällä ja illalla - eli koko päivän. Kun olin aamulla yrittänyt vähän aikaa päästä eteenpäin ruudulla olevassa luomistyössäni eikä se edistynyt ollenkaan, muistin jipii että minullahan on se yksi kangas tuolla komerossa. Eikä se toden totta mikään tilkku ollutkaan; 12 neliötä puhdasta painopintaa!!! Niinpä vaihdoin sukkelasti tuotantosuuntaa (onneksi nykyelämäni tarjoaa siihen oivat mahdollisuudet) ja nostin koulusta hamstraamani väripurkit pöytään. Se oli menoa!

Voitte ehkä kuvitella, mitä vääntöä vaatii tuonkokoisen kankaan asettelu tavalliselle keittiönpöydälle... No, pöytäni on nähnyt isoja kankaita ennenkin, tosin koskaan en ole kangasta kuvioinut niin läpeensä kuin nyt.

Aloitin ruiskuemulsiolla, jolla maalasin pitkiä vetoja, joihin aivan ilmeisesti tuli inspiraatio ikkunan takana valuvista sadepisaroista. Värejä en ollut itse sekoittanut tai valinnut, vaan ostin kaikkea mahdollista koulun jämävarastoista. Jotakin väriä siis oli runsaastikin (sinistä), toisia taas vähemmän. Päätin, että antaa palaa! Hoksasin tosin tässä vaiheessa, että kaikkia värejä ei yksinkertaisesti riitä koko alueelle ja niin päätin pätkäistä kaksi metriä erilleen ja käsitellä sen ensin.

Maalaamisen jälkeen silitin kankaan, jotta pohjavärit kiinnittyvät. Hassua, miten suhteellista kaikki on! Sama pöytä, joka oli juuri tuntunut niin pieneltä, tuntuikin silittäessä aivan ylellisen suurelta :). Varsinaisen kuvioinnin tein leimasimella, leimaa rintarinnan, mutta ei kuitenkaan päällekkäin.

En ajatellut työtä aloittaessani vielä, mihin kangasta käyttäisin, mutta tämä ensimmäinen kappale alkoi yllättäen näyttää siltä, että siitä voisi (jos osaisi...) tehdä vaikka kesämekon. Vai mitä mieltä olette?Nämä ensimmäiset neljä neliötä olivat siis pieni lämmittely varsinaista urakkaa varten. Otin seuraavaksi koko väriskaalan käyttöön ja annoin märkien värien sekoittua toisiinsa. Juuri värien yhtymiskohdat ovat muutenkin aina kaikkein herkullisimpia katsottavia. Ja niitähän tässä työssä riittää!
Käytin nyt neljää erilaista leimasinta ja tein niillä jonoja vieri viereen. Koska pohjavärit olivat niin voimakkaat eikä painoväreissä ollut peittovalkoista, leimasinkuviot ovat paikoin aika näkymättömiä, yksi kuviojono jopa hukkui ja unohtui jossain vaiheessa, kunnes yhtäkkiä muistutti olemassaolostoon. Näin suuressa ja pohjaltaankin kirjavassa printissä se ei kylläkään haittaa. Tuleepa mieleen naapurimaan kivalta kuuluva sananparsi "seltsis segasem, hulgas hubasem" - (seurassa sekaisempaa, joukossa hupaisempaa) jonka varsinainen merkitys minulle on kyllä jäänyt epäselväksi :). Työtä tehdessä - ja naatiskellessa - tuli mieleen sekin, että on ne minullakin olleet harmaat kauteni, vaan eipä ole enää. Painokuviot on myös kiinnitetty silittämällä ja siinähän itse kangaskin siliää samalla.
Valmiista työstä on vaikea, jos ei peräti mahdoton, saada kokonaista kuvaa täällä kotioloissa. Mutta kuvitelkaapa tämä runsaudensarvi sielunne silmin jonnekin kallioiseen puuttomaan saareen, jossa taustalla on vain taivas ja meri - siellä kuvittelen sen olevan omassa elementissään.

Ensi viikko on piiperrystä paljon pienemmässä mittakaavassa, kun pääsen kokeilemaan kuvakudosta pöytäkangaspuilla. Henkisempi luomistyöni on vienyt viime aikoina nettiriippuvuuksien äärelle, joten taitaapa tehdä jo itsellenikin hyvää pitää lomaa tästä koneesta.

Nautitaan luonnon runsaista antimista, ei ole värejä säästetty sielläkään!

EVA K.: Nooan arkista - ainakin melkein

Tämän porukan luominen oli lujan takana. Aivoni ovat viime päivien aikana koettaneet raksuttaa aiheita tulevalle kuvakudoskurssille. Yleensä asiassa auttaa, että ottaa värit esille ja alkaa vain tehdä sen kummempia suunnittelematta. Tällä kertaa oikeaa virettä ei meinannut tulla ollenkaan. Olin jo korjaamassa värejä pois, kun napsahti. Siinä siis lisää luotuja, turha yrittää nimetä lajeja.. Kaikilla on kuitenkin neljä jalkaa! Luultavasi tätä luonnosta ei tämmöisenä pysty toteuttamaan, mutta sain nyt ainakin omat lukkoni auki.

Eikös tässä ole jotain kissaeläimeen viittaavaa? Selviä linssiluteen elkeitä, niin mairea hymy että.
Ja sitten luovuuden raadollisempi puoli... leppoisaa sunnuntaita keittiöstäni!

EVA K.: Matkalla jossain Suomessa

Terveisiä vähän joka puolelta kotimaatamme! Tuli nähtyä niin rantojen raidat kuin kuultua korpeimme kuiskintaa. Sivusin suloista Savonmaata ja annoin Kymenlaakson laulun soida yli kaunihin Suomenmaan :).
Pusero lähti matkalle mukaan, ensimmäinen hiha puolivälissä. Onneksi matkaa tuli sen verran, että myös toinen hiha ehti valmistua ja loppumatkan yhä paahtavamman helteen sain nauttia pellavan viileydestä.


Kahvihetki kullan kallis, myös junassa ja omasta termarista. Kuulun ihmisiin, jotka mieluummin matkustavat julkisilla kulkuneuvoilla kuin omassa yksityisyydessään - vai olenkohan ainoa lajissani... Ja kun pitää matkapäiväkirjaa, ei tunne koskaan olevansa yksin.

Pienet sattumukset ryydittivät taas matkaani. Sattuipa niinkin, että itselleni täysin tuntematon nainen etsi minut junasta vain kertoakseen, että tämän pellavapuseroni ja helmieni väritys on todella kaunis. Hän oli minut bongannut asemalla, kun odotimme junaa. Terveisiä vain, jos satut tätä tekstiä lukemaan!


Puseron kellohelma ei taida heilahdella ihan niin somasti kuin kuvittelen, mutta hyvä näinkin. Helmaan virkkasin kiinteitä silmukoita siten, että otin välillä etureunan, välillä takareunan. Lopputuloksessa sitä ei tosin näy. Myös pääntien ja hihansuut huolittelin virkkaamalla, vaikka hihansuut menevät vähän rullalle siitä huolimatta, mutta mitäpä se haittaa.
Niin, olisikohan se matkan sisin olemus siinä, kun pääsee taas omaan kotiin...

EVA K.: Luomisen lumoa

Grafiikan teko on yksi elämäni suuria rikkauksia, ja mikä parasta, siinä voi löytää aina uusia ilmaisukeinoja. Nyt olen hurahtanut loihtimaan monotypioita kankaalle. Monotypia poikkeaa muusta grafiikasta siinä, että kuvat ovat ainutkertaisia ja niiden ainakin kangasvärejä käytettäessä on synnyttävä hyvin nopeasti ennen kuin väri kuivuu.

En suunnitellut aiheita sen kummemmin, mutta huomasin sitten, että olin piirtänyt kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Eläimiä en tosin osaa piirtää, mutta tässä kohtaa löytyi oma sisäinen lapsi ja heittäydyinkin luojan apulaiseksi ja syntyi vähän uudenlaisia lajeja... Siitä tuli sitten mieleeni myös työn nimi "Minä rakastan kaikkia luotujani" - jonka muuten kirjoitin peilikirjoituksena.

Tämä on siis tilkkutyö ja myös kierrätystä. Siinä saavat vanhat itse painamani puuvillaverhot uuden elämän. kankaan nurjalla puolella on himmeän keltaisia kuvioita siellä täällä, mikä tekee työstä vähän kuin sieltä täältä kellastuneen. Lisäefektiä tuovat tahrat, joita ei tässä tekniikassa voinut välttää... Niin ja käsityön osuus on kyllä ihan kiitettävä, sillä olen tikannut käsin jokaisen kuvan ympäryksen. Reunakaitaleet on kuvioitu samalla tekniikalla, mutta ilman piirroksia ja ne ompelin koneella.

Sarja jatkuu, seuraavat kuvat on jo painettu, muuten vielä vaiheessa.



Ai että mitäkö kuuluu pellavaneuleelleni? Kiitos hyvää! Hihat puuttuvat samoin kuin helma ja pääntie. Koko puserohan on vaiston varassa tehty, ja siksi se on pitänyt minua kovasti jännityksessä. Ensimmäisessä sovituksessa sain huokaista helpotuksesta - näyttää tulevan ihan päälle pantava. Onneksi minulle suodaan pieniä iloja tämän tästä; kuinkahan monta kertaa olenkaan havahtunut tätä neuletta tehdessäni ihailemaan, miten hyvin puikot ja langat sopivat yhteen väriensä puolesta :).

Onneksi - vielä toisenkin kerran - minusta ei ole vastenmielistä päätellä lankoja! Niitä tässäkin työssä nimittäin on, mutta mikäpä sen rauhoittavampaa kuin antaa neulan suihkia rauhalliseen tahtiin, ajatusten lentää ja kärpästen surista.

EVA K.: Taas pellavaa

Kevään koulutöistä on vielä esittelemättä tämä kutomani kaulaliina. Loimen oli joku toinen suunnitellut ja luonut merseroiduista puuvillalangoista. Minä valitsin kuteeksi ohuen kullanhohtoisen aivinapellavan ja kudoin sillä koko liinan. Luojan ja kutojan yhteistyö pelasi hyvin!

Sidos on kanavaa, mutta halusin pintaan kuitenkin jotain vaihtelua ja niinpä kudoin 5 cm:n palttinaraidat 20 cm:n välein. Tulos on ihan chic.


Keskeneräisiä töitä ei pitäisi esitellä - tiedän - mutta vilautanpa nyt kuitenkin vähän tätä neuletta, jonka aloitus on ollut kovasti takkuista. Ensimmäiset yritykset olivat luonnonväristä pitsineuletta, kahtakin sorttia, joista kumpikaan ei osoittautunut onnistuneeksi. Lisäksi hoksasin, että lanka ei olekaan niin juoksevaa kuin kuvittelin, vaan oli otettava mukaan myös värilliset kerät. Kun ei sopivaa ohjetta tuntunut löytyvän, niin tein itse vähän luonnoksia ja aloin improvisoida. Takakappale on päättelyä vailla valmis ja näyttää jokseenkin hulppealta, sillä halusin jostain syystä tehdä kellohelman lyhennetyillä kerroksilla. Saapa nähdä, mitä tästä tulee, mutta sen ainakin päätin, että minä tyttö en nyt tätä versiota enää pura. Langat ovat siis peräisin viime kesän retkeltä Viipuriin. Pellavakaupassa kannattaa ehdottomasti käydä, jos liikutte sielläpäin.


Kesä on kukkeimmillaan tänään kesäpäivänseisauksen kunniaksi.
Omassa pihassani olen ihaillut nuokkusyreenia, joka tänä kesänä on yllättänyt. Koskaan aikaisemmin se ei ole avannut noin paljon kukkiaan, vaan ne ovat jääneet vain nupulle. Ihmettelenkin, mikä tässä alkukesässä on ollut niin poikkeavaa muihin vuosiin nähden. Ehkä se on niitä luonnon salaisuuksia, joita minun ei tarvitsekaan tietää..

Iloista ja turvallista keskikesän juhlaa kaikille!