EVA K.: Oi elämä mitä oletkaan...

Kun viime aikoina on tullut esiteltyä silkki jos toinenkin, niin vaihdetaan tällä kertaa materiaaliksi paperi. Silkkejä on kyllä vieläkin jemmassa, ja ne varmaan putkahtelevat myös blogissa.

Olen etsinyt ja testaillut sopivaa pintaa opinnäytetyöhöni, ja nyt napsahti kaikki kohdalleen :). Näissä versioissa on juuri semmoinen rappiotunnelma (!), joka omaa silmääni viehättää ja antaa työlle niin paljon efektiä, että varsinaisen kuvan ei tarvitse olla kovin ihmeellinen.

Tuo haikea aforismi oli joskus kauan sitten lehdestä leikattuna huoneentauluna yhden työpisteeni seinällä. Alkuperäinen kuva-aihe oli aivan erilainen ja toteutettu kirjontana. Tämä on pikaversio ajatuksesta, joka hymyilytti silloin - ja taitaapa hymyilyttää edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin...

EVA K.: Kuin tuulahdus jostain kaukaa...

Tästä lähdettiin liikkeelle: luonnonvalkoinen bourette-silkkinen tunika, ostettu tosi kauan sitten ja myös pidetty erittäin ahkerasti.

Ratkoin puseron sivusaumat auki, jotta sitä oli helpompi maalata. Edessä olikin tosi mieluinen tehtävä enkä kokenut "valkoisen kankaan kauhua". Silkkiväreillä ja siveltimellä alkoi syntyä kaarevia muotoja.Väri upposi vanhaan kankaaseen kauniisti.

Hankin juuri tekstiililiituja ja päätin kokeilla niitä ensi kertaa tähän työhön. Onneksi liidut kiinnitetään juuri samalla lailla kuin silkkiväritkin. Liidun jäljet ovat tuollaisia vähän kuin varjostuksia ja sopivat tähän kuviointiin oikein mainiosti. Liiduilla tuleekin varmaan olemaan käyttöä!

Halusin antaa puserolle aivan uuden ilmeen - ja siinä totisesti onnistuin! Alkuperäinen tunika oli aika pitkä ja suora, vailla minkäänlaisia muotolaskoksia. Katkaisin siis helmaa reilusti, kaarsin sivusaumoja ja lisäksi tein sekä eteen että taakse laskokset - oikealle puolelle siis.

 

Tämä pusero vei ajatukseni johonkin ihan toiseen aikakauteen. Ehkäpä sinne 50-luvulle, jolloin vaatteita ei hankittu hetken mielijohteesta ja niitä myös pidettiin vuodesta toiseen. Eipä valmiita vaatteita tainnut paljon edes kaupoissa olla, ompelijoita sen sijaan kai joka kylässä, kaupungeista puhumattakaan. Pusero alkoi näyttää silmissäni sitä vanhanaikaisemmalta, mitä pitemmälle etenin - mutta varsin viehättävällä tavalla. Kun helmasta jäi reilusti kangasta, niin ompelin siitä hihoihin "liitingit" - termitkin alkoivat tulla jostain lapsuudesta :=) . Onkohan tämä nyt se "herätys", jonka olen saanut työskennellässäni viime viikot tiiviisti ekologisten kysymysten parissa.

Kuten varmaan huomaatte, blogi on jotenkin muuttunut ulkonäöltään. Tämä ensimmäinen juttu vähän takelteli, toivottavasti alkaa sujua jatkossa paremmin..

EVA K.: Siveltimellä ja puikoilla

Silkeissä olen siirtynyt vaatetuskankaiden kuviointiin. Huomaan, että saan aika usein olla kiitollinen vuosia sitten tapahtuneista ostoksista - niin tässäkin tapauksessa. Luonnonvalkoinen burette-silkin pala oli jo odottanut vuosikaudet tätä hetkeä - siltä minusta ainakin tuntuu. Toivottavasti seuraavaa askelta ei tarvitse harkita ihan niin kauan, vaan tämä metamorfoosi vähän nopeutuu. Pitkä on matka silkkiperhosesta meikäläisen puseroksi... (nyt pitäisi saada ne hihatkin!). Kuviot on tehty ihan yksitellen siveltimellä ja silitysraudalla kiinnitettävillä väreillä. Päätin ottaa vähän epätavallisemmat värit - ei siis punaista vaan keltaista. Itse työ oli taas tosi mukavaa enkä kyllä moiti lopputulostakaan; kukin nähköön viivoissa ja niiden leikissä omaa symboliikkaansa. Tässä toteutuu myös se, että työ tekijäänsä neuvoo; sen kummempia ennakkosuunnitelmia tai luonnoksia ei ollut. Siniset viivat on tehty ensimmäisinä ja kostutellulle kankaalle, joten ne levisivät oikein sopivasti. Burette-silkin pinta on ihastuttavan elävä ja vaatteena myös aivan ihanteellinen. Ja vaikka siis tavoitteena on pusero, kangas houkutteli laskostelemaan itseään liehuhelmaiseksi hameeksi :=).

Tämä kaksinkertainen myssy on onnistunut koukuttamaan minut. Opiskelutoverini Riitta-Päivikki tilasi harmaan ja vaaleansinisen yhdistelmän. Myssyhän on kaikessa kaksinkertaisuudessaankin perin yksinkertaisen näköinen - mutta tämän omistaja aikoikin vielä tuunata sitä vähän persoonallisemman näköiseksi. Odotan tulosta innokkaasti.
Jos on harmaa päivä, niin harmaa myssy päähän - vai eikö sittenkin toisin päin...
Myssyn ainoa luontainen koristus on tuo reuna - kun silmukat luodaan kahdella erivärisellä langalla, siitä tulee kivan näköinen.

Olisiko tämä jo aavistus siitä aamusta, jolloin maa on kuurassa... Kankaankuviointi tuottaa kivoja yllätyksiä. Tästä jutusta osa oli ihan oikeasti suunniteltua, osa paremminkin työtapaturmaa. Jospa en paljasta tekniikasta tällä kertaa sen enempää - arvauksia otan vastaan mielelläni :=).

EVA K.: Kesän viime kukkiako

Minulle on tainnut tulla (paha?) tapa esitellä keskeneräisiä teelmyksiäni - joten tässä tulee lisää samaa sarjaa. Tällä kertaa voisi teemana olla tuunaus. Harmi, etten huomannut ottaa varsinaisia "ennen" kuvia ja nyt se on myöhäistä, kun olen jo pannut oman lusikkani soppaan eli siveltimeni kankaalle. Löysinpä joskus kirpparilta hempeän vaaleankeltaisen silkkihuivin, jossa oli siellä täällä pienehköjä hailakoita kukkia. Päätin panna vähän paremmaksi! Piirtelin mustalla gutalla reiluja terälehtiä, jotka maalasin tarjolla olleilla väreillä, roiskinpa vähän suolaakin sinne tänne. Huivi on vielä kehyksissä odottamassa värien kiinnittämistä silittämällä. Tekeminen tuotti iloa - ei tarvitse ainakaan jännittää silkin pilaamista, kun sen on muutamalla kymmenellä centillä ostanut.
Pitäisikö tässä kohtaa sanoa, että lyhyt matka on riemusta murheeseen, sillä aivan toisenlaisessa värimaailmassa ollaan seuraavassa tuunauksessa. Sekin on kirpputorilöytö. Tämä puolestaan oli löytöhetkellä hennon turkoosi ja yksivärinen. Hinta oli opiskelijalle varsin sopiva: 20 c. Tarkoitus ei ollut ollenkaan tehdä tällaista (kuin kottarainen se murheen lintu...) , mutta pienen lipsahduksen jälkeen ei ollut enää paluuta. Silkin ihana kiilto pääsee kyllä tässä versiossa paremmin esille, varsinkin tuon hopeagutan kanssa.Kolmas huivi ei ole kierrätystavaraa, vaan aivan valkoiselle silkille ensi kertaa tehty. Sitä tehdessä sai todella nauttia värin rajattomasta leviämisestä - ja kyllä minä nautinkin. Nämä värit kiinnitettiin oikein höyryputkessa.
Kaikkien näiden huivien tekemisessä muuten sattui jotain yllätyksiä, joista voi ottaa opiksi. Mutta olisiko mitään mieltä tehdäkään jotain, josta tietäisi heti aloittaessaan tarkan lopputuloksen...

EVA K.: Elämä se on ...

.... kuin silkkiä vaan. Kyllä - absolut ja akkurat - sillä olen vihdoin päässyt kokeilemaan silkkimaalausta!Ihan oikeasti olin jo odottanut tätä ihmettä kauan ja hamstrannut sekä värejä että silkkejä aina tilaisuuden tullen. No, nyt olen siitä tosi hyvilläni. Enkä ollut turhaan odottanut; tässä pätee kyllä se, että hyvää ei voi odottaa liian kauan. Materiaalina silkki on hurmannut minut täysin enkä siis ole säästellyt myöskään kuvioiden ja värien kanssa, vaan olen uppoutunut kuviointiin kuin johonkin meditaatioon.




Ensimmäiseen huiviin olen jo tehnyt pakkauksenkin.


Böö - täältä tullaan kop kop. Yhden huivin valtasivat nämä nelijalkaiset, joita köpöttelee huivin joka sivulla. Tämä oli varsinainen guttausharjoittelu, varsinkin, kun guttani (sekin joskus hamstrattua) oli purkissa ja tein kuviot siveltimellä. Miten ihania värit voivat olla!
Olen taas vähän etuajassa esittelyn kanssa, sillä huivia ei voinut vielä pestä ennen kuin värit kunnolla kiinnittyvät. Vasta pesun jälkeen sitten näkee lopullisen tuloksen, ja myös silkin ihana tuntu pääsee vasta sitten oikeuksiinsa. Onneksi useampi työ on vielä vaiheessa - ehkä se sylillinenkin sieltä vielä tulee, kun olen ahkerana :).

EVA K.: Keskeneräisyyksien keskellä

Näyttääkö jotenkin tutulta? Tässä on menossa pellavapusero nro 2 - tai mihinkä se nyt menee, kun on seistä jököttänyt tässä vaiheessa jo hyvän tovin. Aloitin tämän muistaakseni junassa, kun olin saanut ensimmäisen puseroni valmiiksi ja lankaa ja puikot olivat mukana. Helmaan tein valepalmikkoa ja sitä olisi tarkoitus saada tuonne ylöskin, kun vain jotenkin keksisin, miten jatkan. Pusero on tehty pyörönä ja on nyt siis jo olkapäissä.

Myssyosastolla on sentään tullut valmistakin...
Enpä ole laskenut, miten monta myssyä on tullut tänä vuonna tehtyä, aika monta joka tapauksessa. Löysin kaksikin kivaa ohjetta kaksinkertaisena neulotusta myssystä ja toisen tavan ehdin jo testata. Tämä oli hankala tehdä, sillä siinä kuljetettiin koko ajan kumpaakin lankaa ja neulottiin siis joka toinen silmukka vaalealla, joka toinen tummalla. Ei kuulosta varmaan mitenkään vaikealta, mutta kun toista lankaa sitten piti kuljettaa työn edessä, niin vaikeusaste nousi ihan mukavasti. Aluksi kutominen kävi tosi kangerrellen, mutta onneksi sentään vähän nopeutui työn edetessä. Myssy nro 1 on siis kuitenkin valmis ja sen viehätys ja juju näkyy tässä: vuori kuultaa läpi. Enpä huomannut kuvata myssyä kyllä ollenkaan toisin päin, mutta yhtä hyvin se toimii myös vaalea puoli päällä.
Nyt testaan toista tapaa. Tässä vaaleat ja tummat kerrokset neulotaan vuorotellen. Lankaa siinäkin kuljetetaan osittain edessä, mutta työ käy huomattavasti helpommin tällä tavoin. On se joka tapauksessa kyllä hitaampaa kuin yksinkertainen neule.
Jos ei ole minulla kaikki valmista, niin eipä ole tomaatillakaan. Tämä taimi se vain kukki ja kukki ja näytti, ettei se mitään muuta tänä kesänä ehtisikään. No, yhtenä päivänä se sitten yllätti minut pienenpienillä luumunmuotoisilla vihreillä pötkylöillä. Nyt niiihin on tullut mittaa jo enemmänkin, mutta ei vielä väriä.
Kiirehtiminen ei auta - kypsymistä ei oikein voi nopeuttaa. Jospa sama juttu koskee näitä käsitöitäkin; minä nyt annan tuon puserontekeleen kypsyä kaikessa rauhassa...

EVA K.: Rakastan luotujani - edelleen

Luominen, varsinkin tämä luomakuntateema monotypialla on niin kiehtovaa, että syntyi ainakin vielä tämä toinen työ. Tämä ei ole tilkkutyö kuten edellinen, vaikka vähän siltä näyttää, vaan olen vain painanut kuvat riveihin ja kylläkin sitten lopuksi tikannut käsin jokaisen ympäri. Päällyskangas on ns. jokamiehen lakanakangasta, pehmeää puuvillaa, taustaksi laitoin vanhan pellavaliinan; molemmat kirppislöytöjä. Ja aihepiirinä siis edelleen eläimet, ihmiset ja kasvit.
Sisällä oleva vanu olisi voinut olla ohuempaa, mutta sellaista
ei ollut saatavilla silloin kun sitä hankin.


Päätinpä tuunata yhdet valkoiset puuvillashortsit, jotka olen joskus kauan sitten ostanut, mutta en ollut ottanut niitä
vielä käyttöön. Nyt tuli testattua, miten pystyy painamaan
leimasimella valmiin vaatteen - jotenkin..
Ihan passelit housut, kunhan vain vielä tulisi se
'vananaiste suvi', vaikka mikäs vanha nainen minä olen,
koulutyttö :=).

EVA K.: Terveisiä sisäiseltä lapseltani :)

Onneksi meille lapsenmielisille tehdään kalentereita, jotka saa itse kuvittaa. Vaikka olen innokas piirtäjä, niin usein käy näköjään niin, että kuukausi ehtii jo pitkälle, ennen kuin kalenteriini ilmestyy uusi kuva - niin nytkin. Ehdin jo lähes puolet elokuusta katsella valkoista tyhjyyttä, mutta tänään päätin korjata asian.

Yksi tämän kesän kivoista anneista on ollut taidenäyttelyt, joissa olen viettänyt aikaani eri puolilla Suomea. Ja kun on innokkaasti katsellut toisten tekemiä kuvia, alkaa omakin sisäinen lapsi näköjään pyrkiä esille.

Perspektiivi ei ole vahvimpia taitojani, mutta näyttelyissä olen nautiskellut myös siitä, että sen voi unohtaa. Mitä väliä loppujen lopuksi on pakopisteillä, jos armeliaisuuden aurinko kuitenkin hymyilee sekaisemmallekin asemakaavalle?


On kiva kokeilla kaikenlaista. Taitaapa näillä kahdella olla myös jokin tutustumisvaihe menossa - miten suhtautua tuohon tielle tupsahtaneeseen outoon olioon... tai kukapa se siinä hypähtelee...

EVA K.: Ja näin kassi heiluu ja kassi heiluu näin..

Olenpa istunut aika ahkerasti ompelukoneen äärellä pari iltaa. Välillä tuntuu, että ompelu on oikein hauskaa, mutta sitten taas joudun toteamaan, että en osaa olla niin millintarkka kuin pitäisi. Neuleissa on se ihanuus, että ne joustavat. Kappaleiden yhdistämisessä ei sentinkään heitto ole vielä katastrof. Ompelussa onkin sitten toisenlaiset lait.

Mekkokangastahan minulla on (edelleen) runsaasti. Niinpä päätin tehdä pienen laukun asun täydentäjäksi. Malli on ihan omasta päästä. Pyöreys ehkä tuli mieleeni siitä mekon pussihelmasta. Kotoa löytyi vielä sopivanvärinen toinen kangas ja jopa liimakangasta, jolla sain vähän ryhtiä. Laukussa on myös vuori tuosta samasta lilanvärisestä kankaasta, mutta ei mitään taskuja.

Kun sitten luulin kaiken olleen valmiina, niin eikös vain alkanut tuntua, että olisipa kiva, kun olisi vielä oikea kassikin tähän samaan asukokonaisuuteen. Kasseja on kyllä kovasti muutenkin, mutta eiväthän ne nyt tietenkään sovi tähän värimaailmaan millään. Siispä surffailua netissä; suomi, eesti, englanti - saksa tärppäsi :). Ja kuten kuvasta näkyy, pyöreys se iski tässäkin mallissa.

Huomasin heti, että saksalaiset ompelutermit eivät ole hanskassa, mutta nyt ovat - ainakin muutama. Tässä kassissa oli monta kohtaa, jossa piti olla "rechts auf rechts" ja lopuksi piti aina "absteppen".
Sen olen oppinut, että nuppineuloissa ei kannata säästää! Niiden laittaminen on pieni vaiva siihen nähden, että joutuu purkamaan, kun kangas onkin luiskahtanut ties minne.

Mutta eikös ole aika HÜBSCH!!! Vai pitäisikö heltyä peräti sanomaan LIEB... Jos joku jo erehtyi luulemaan, että vuori olisi yksinkertaisempi, niin ehei. Kun kerran saksalaisen mallin mukaan tehdään, niin tehdään perusteellisesti eli samat on rynkyt sisälläkin.

Mitenkäs minusta alkaakin nyt tuntua, että kaikesta huolimatta taidan pitää ompelusta.. ainakin vähän. Nyt kuitenkin kone hupun alle ja loppukangas piiloon.

EVA K.: Kuin kaksi mustikkaa

Tänä iltana istahdin vaihteeksi ompelukoneen ääreen. Pitäisi tehdä mekkokankaasta vielä jokin pieni kassi, mutta idea ei ottanut tullakseen. Niinpä päätin pienenä lämmittelynä tekaista (meni melkein koko ilta tuhertaessa ja purkaessa...) pari pientä pussukkaa, kun sopivia kankaita on vaikka lampaiden syödä.
Olen kuvioinut kankaat joskus kevättalvella muistaakseni, ei siis ollenkaan mustikat mielessä, mutta jotenkin ne sattuivat silmiini juuri nyt. Kuvan värit eivät ole aivan parhaat mahdolliset, sillä oikeasti sininen on juuri kuin mustikan poski.
Vasemmanpuoleinen on pussukka on pellavaa ja oikealla oleva puuvillaa. Kuviot muistaakseni tein piimällä, siltä ainakin näyttävät. Laitoin toiseen kuminauhan, toiseen kiersin puuvillalangasta nyörin.
Shh - olen luvannut tehdä pussukan pientä kolehtia varten, joten nyt sitten vielä entten tentten teelikamenten, kumman näistä otan siihen tarkoitukseen :).
Nyt on kyllä pakko vielä vähän täydentää kuvakudostajuttuani. Neljän päivän uurastuksesta ei todellakaan syntynyt mitään maailmoja syleilevää suurteosta - tämä kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa..

EVA K.: Kukko, akka ja ukkonen eli ensimmäinen kuvakudokseni

In the middle of nowhere..

Tässä yksi niitä ohikiitäviä tuokioita, joita kokee kun ei ole omia kumipyöriä alla ja seurana on reppu. Tiukkaa tuijotusta vuoroin tielle, vuoroin tuohon maagiseen siniseeen merkkiin, joka on lupaavinaan niin paljon. Odotus palkittiin tässäkin tapauksessa!

Vaikka luonnoksia oli jo valmiina, kesti vähän aikaa ennen kuin lopullinen idea syntyi ja värimaailma löytyi.

Kutomiseen käytettiin kehystä, loimena valkoista pellavalankaa ja kuteistakin suurin osa pellavaa. Koko työ syntyy kutomalla ja sen viehätys on oman piirustuksen toteuttaminen. Minulla oli värisuunnitelma vain linnulle, kaikki muut värit valitsin kutoessa. Missään vaiheessa ei kudottu koko työn leveyttä yhtenäisesti, joten myös värejä pääsi käyttämään paljon. Yläreunan vähän raju lila kertoo koko viikon uhanneesta ukkosesta.
Enkä aavistanut ollenkaan, miten turhamaisen linnun olin luonut - sehän alkoi vaatia pyrstökseen kunnon ilotulitusta :).

EVA K.: Suviheinä suhisee

Mekkohaaveesta tuli totta, kuten kuvasta näkyy. Sattuu sitä kivoja yllätyksiä, enpä olisi vielä pari päivää sitten kuvitellutkaan ompelevani itse itselleni vaatetta. Kuvioimani kankaat päätyvät yleensä verhoiksi, kasseiksi, pöytäliinoiksi - tai kaapintäytteiksi. Tässä mentiin siis askel eteenpäin!

















Täälläpäin liikkuu arkienkeleitä, tapaan heitä aina vähän erilaisissa tilanteissa. Yksi semmoinen soitti yllättäen ovikelloa ja tarttui reippaasti saksiin. Kaavan olin itse löytänyt (Suuri Käsityölehti 6/1998!) ja ehtinyt jo jäljentääkin. Mahdollisimman helppo ja yksinkertainen, koska tässä mekossa kangas saa olla pääosassa - eivätkä ompelutaitoni kovin monimutkaisiin riittäisikään. No, aivan peruskaavassa en kyllä pysynyt. Tein sekä etu- että takakappaleeseen pienet muotolaskokset vyötärön kohdalle, mikä paransi istuvuutta kovasti. Olen haaveillut pallomaisesta helmasta ja niinpä toteutin myös sen haaveen, kuminauha siis helmassa. Kokeilin ensin pieni pystylaskoksia helmasta ylöspäin; niilläkin olisi saanut kivaa ilmettä, mutta päädyin nyt ainakin toistaiseksi kuminauharatkaisuun.
Onneksi passelit helmetkin löytyivät ihan valmiina omasta kaapista! Tässä asussa on tarkoitus vielä mennä kepsutella tänä kesänä.
Kangasta jäi niin paljon, että siitä taitaisi saada vaikka jakun, mutta olisikohan asu sitten jo vähän liian levoton, mene tiedä. Toivon siis edelleen hihattomia mekkoja suosivia säitä..
Ei yksi kärpänen kesää tee eikä yksi "läninkikään" minusta vaateompelijaa, mutta uskallanpahan yrittää toisenkin kerran.

EVA K.: Koloristin päiväkirjasta

Yhtenä aamuna meilläpäin satoi - kuten satoi myös päivällä ja illalla - eli koko päivän. Kun olin aamulla yrittänyt vähän aikaa päästä eteenpäin ruudulla olevassa luomistyössäni eikä se edistynyt ollenkaan, muistin jipii että minullahan on se yksi kangas tuolla komerossa. Eikä se toden totta mikään tilkku ollutkaan; 12 neliötä puhdasta painopintaa!!! Niinpä vaihdoin sukkelasti tuotantosuuntaa (onneksi nykyelämäni tarjoaa siihen oivat mahdollisuudet) ja nostin koulusta hamstraamani väripurkit pöytään. Se oli menoa!

Voitte ehkä kuvitella, mitä vääntöä vaatii tuonkokoisen kankaan asettelu tavalliselle keittiönpöydälle... No, pöytäni on nähnyt isoja kankaita ennenkin, tosin koskaan en ole kangasta kuvioinut niin läpeensä kuin nyt.

Aloitin ruiskuemulsiolla, jolla maalasin pitkiä vetoja, joihin aivan ilmeisesti tuli inspiraatio ikkunan takana valuvista sadepisaroista. Värejä en ollut itse sekoittanut tai valinnut, vaan ostin kaikkea mahdollista koulun jämävarastoista. Jotakin väriä siis oli runsaastikin (sinistä), toisia taas vähemmän. Päätin, että antaa palaa! Hoksasin tosin tässä vaiheessa, että kaikkia värejä ei yksinkertaisesti riitä koko alueelle ja niin päätin pätkäistä kaksi metriä erilleen ja käsitellä sen ensin.

Maalaamisen jälkeen silitin kankaan, jotta pohjavärit kiinnittyvät. Hassua, miten suhteellista kaikki on! Sama pöytä, joka oli juuri tuntunut niin pieneltä, tuntuikin silittäessä aivan ylellisen suurelta :). Varsinaisen kuvioinnin tein leimasimella, leimaa rintarinnan, mutta ei kuitenkaan päällekkäin.

En ajatellut työtä aloittaessani vielä, mihin kangasta käyttäisin, mutta tämä ensimmäinen kappale alkoi yllättäen näyttää siltä, että siitä voisi (jos osaisi...) tehdä vaikka kesämekon. Vai mitä mieltä olette?Nämä ensimmäiset neljä neliötä olivat siis pieni lämmittely varsinaista urakkaa varten. Otin seuraavaksi koko väriskaalan käyttöön ja annoin märkien värien sekoittua toisiinsa. Juuri värien yhtymiskohdat ovat muutenkin aina kaikkein herkullisimpia katsottavia. Ja niitähän tässä työssä riittää!
Käytin nyt neljää erilaista leimasinta ja tein niillä jonoja vieri viereen. Koska pohjavärit olivat niin voimakkaat eikä painoväreissä ollut peittovalkoista, leimasinkuviot ovat paikoin aika näkymättömiä, yksi kuviojono jopa hukkui ja unohtui jossain vaiheessa, kunnes yhtäkkiä muistutti olemassaolostoon. Näin suuressa ja pohjaltaankin kirjavassa printissä se ei kylläkään haittaa. Tuleepa mieleen naapurimaan kivalta kuuluva sananparsi "seltsis segasem, hulgas hubasem" - (seurassa sekaisempaa, joukossa hupaisempaa) jonka varsinainen merkitys minulle on kyllä jäänyt epäselväksi :). Työtä tehdessä - ja naatiskellessa - tuli mieleen sekin, että on ne minullakin olleet harmaat kauteni, vaan eipä ole enää. Painokuviot on myös kiinnitetty silittämällä ja siinähän itse kangaskin siliää samalla.
Valmiista työstä on vaikea, jos ei peräti mahdoton, saada kokonaista kuvaa täällä kotioloissa. Mutta kuvitelkaapa tämä runsaudensarvi sielunne silmin jonnekin kallioiseen puuttomaan saareen, jossa taustalla on vain taivas ja meri - siellä kuvittelen sen olevan omassa elementissään.

Ensi viikko on piiperrystä paljon pienemmässä mittakaavassa, kun pääsen kokeilemaan kuvakudosta pöytäkangaspuilla. Henkisempi luomistyöni on vienyt viime aikoina nettiriippuvuuksien äärelle, joten taitaapa tehdä jo itsellenikin hyvää pitää lomaa tästä koneesta.

Nautitaan luonnon runsaista antimista, ei ole värejä säästetty sielläkään!